Tommi Miettinen laittaa työssään persoonansa peliin – "Haluan, että innostukseni tarttuu kaikkiin tekijöihin"

LIIGA / Haastattelu
Tommi Miettinen luotsaa nyt Turun Palloseuraa kohti menestystä.
Kuva © Timo Savela
TPS sijoittui viime kaudella yhdeksänneksi. Sijoitus oli pettymys, mikä sai seurajohdon reagoimaan. Päävalmentaja Jussi Ahokas sai antaa tilaa uudelle päävalmentajalle Tommi Miettiselle ja valmentajavaihdoksen lisäksi koko joukkue on kokenut isoja muutoksia.

TPS:n joukkue uudistui viime kaudesta merkittävästi, kun seurassa reagoitiin heikkoon menestykseen vaihtamalla päävalmentajaa. Kaksi edellistä kautta TPS:n peräsimessä ollut Jussi Ahokas sai väistyä, ja tilalle palkattiin KalPassa viime vuoden erinomaista työtä tehnyt Tommi Miettinen

Päävalmentajan vaihdoksen lisäksi joukkue koki isoja muutoksia. Kun joukkue uusiutuu rajusti, on haasteena saada joukkueesta mahdollisimman yhtenäinen lyhyessä ajassa. Siihenkin seurassa on yritetty reagoida, sillä joukkue vietti juhannusta edeltävällä viikolla yhteistä aikaa Turussa. Mukana olivat myös kaikki ulkomaalaispelaajat.

– Joukkuehenki alkaa rakentumaan jo siitä, miten yksittäinen pelaaja tulee tänne hallille. Kyse on siitä, millä mielellä pelaajat täällä ovat ja miten ylpeästi he kantavat TPS-paitaa yllään.

Joukkuehengestä puhuttaessa koko organisaatio saa Miettiseltä vuolaat kehut.

– Minusta tässä organisaatiossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Kaikki aina toimiston työntekijöistä pelaajiin tekevät yhdessä töitä seuran eteen.

Puolustuksessa kokemusta ja leveyttä – Hyökkäyksen leveys kysymysmerkki

Viime kauden selkärankana toimi maalivahti Lassi Lehtinen, joka siirtyi täksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. TPS:n maalivahtitandemin muodostaa tällä kaudella Pohjois-Amerikasta Suomeen palannut Filip Lindberg sekä viime vuodet joukkueen selkeänä kakkosmaalivahtina toiminut Eetu Anttila.

Kyseinen kaksikko on Liiga-tasolla vielä kirjoittamaton kortti, mutta varsinkin Lindbergillä löytyy uraltaan jo meriittejäkin. Hän oli voittamassa U20-maajoukkeessa maailmanmestaruutta kaudella 2018–2019, minkä lisäksi hän voitti ensimmäisenä eurooppalaisena maalivahtina NCAA:n mestaruuden.

– En minä osaa olla meidän molareista huolissani. Molemmat ovat pelanneet hyviä pelejä harjoituskaudella. Lisäksi maalivahtivalmentaja (Ari) Moisanen tekee hyvää työtä maalivahtien kanssa.

Puolustukseen saapui runsaasti osaamista, kun peräpäähän hankittiin Oliver Lauridsen, Roni Sevänen, Emil Johansson sekä Casimir Jürgens. Viime kaudelta puolustuksessa jatkavat Ruben Rafkin, Niklas Arell, Sisu-Petteri Lehtonen ja Jimi Suomi.

– Puolustuksessa meillä on valtavasti taitoa ja kokemusta. Rafkin muun muassa on pelannut hyviä harjoitusotteluita. Suomi kuntoutuu sairaudestaan, ja haluan nähdä hänetkin pelaamassa. Hän on vielä kirjoittamaton kortti tällä tasolla. 

Kärkihyökkääjiksi hankittiin vanhat tutut Markus Nurmi sekä Petrus Palmu. Uusina tuttavuuksina seuraan saapuivat Linus Fröberg, Aarne Talvitie sekä Aidan Dudas. He oletettavasti myös ovat vastuussa TPS:n maalinteosta.

TPS on viime vuosina onnistunut tuottamaan huippupelaajia aina NHL:ään saakka. Miettinen ei suoraan halua vastata kysymykseen, kuka on tulevan kauden läpimurtopelaaja. Varsinkin TPS:n hyökkäyspäässä on nuorille lupauksille vastuuta tarjolla.  

– Jos jokin kysymerkki pitää sanoa, niin se on hyökkäyksen leveys. Aarne Intonen joutuu valitettavasti kuukauden päivät olemaan sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta hän on yksi niistä pelaajista, kenet meidän pitää saada eteenpäin.

Oman persoonan kautta innostamaan organisaatiota

Miettinen hankittiin uudistamaan TPS:n pelillistä identiteettiä, sillä viime kaudella TPS:n hyökkäyspeli oli tylsää ja mielikuvituksetonta. TPS teki viime kaudella hyvin vähän maaleja, kun seuran pelitatapa ei tukenut Arttu Ilomäen kaltaisten virtuoosien vahvuuksia.

KalPa sen sijaan pelasi Miettisen johdolla iloista ja hyvin liikkuvaa jääkiekkoa. Samanlaista iloista viisikkopelaamista tullaan näkemään varmasti myös Turussa tällä kaudella.

Miettinen on valmentajana hyvin suurella intohimolla pelissä mukana. Hänen mukaansa valmentamisessa toimii parhaiten juuri sellainen tapa kuin itselle on luontevin.

– Koppi syö sinut elävältä, jos lähdet feikkaamaan jotain sellaista, mitä et ole. Yksi suurimmista vahvuuksistani on juuri se, että olen sellainen kuin olen. Haluan tuoda oman persoonani esiin valmentajana ja haluan, että innostukseni tarttuu kaikkiin tekijöihin tässä seurassa. 

"Toma" on valmentaja, joka ei häpeile puhua ääneen siitä, että hänen valmentamansa joukkue menestyisi mahdollisimman hyvin. 2+2-vuotisen sopimuksen TPS:n kanssa tehnyt kuopiolainen haluaa jättää jälkeensä paremman seuran kuin mihin hän keväällä itse saapui.

» Lähetä palautetta toimitukselle