Nelosketjun uudenvuodenlupaus: "Kyllä se Ruotsi kaatuu!"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Otto Rauhala väänsi Saksaa vastaan tuttuun tyyliin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Suomen nelosketju pelasi turnauksen pirteimmän ottelunsa Saksaa vastaan.

Suomi oli pakkovoiton edessä Saksaa vastaan. Vaikka viimeistely ontuikin edelleen, sai Leijonat puristettua kolme pistettä ja saavutti paikan pudotuspeleihin. Yksi pirteimmistä koostumuksista oli Julius Vähätalon johtama nelosketju, jossa laidoilla pelasivat Otto Rauhala ja Niko Ojamäki.

− Ei se ihan meidän parasta peliä ollut, mutta voitto kuitenkin tuli. Se on kaikista tärkeintä, Ojamäki totesi ottelun jälkeen.

"Kun Ruotsi tulee vastaan, niin kaikki väsymys katoaa"

Suomi hallitsi ottelun avauserää mielin määrin. Saksa sai ensimmäisen laukauksensa kohti Ville Husson vartioimaa maalia vasta, kun erää oli enää nelisen minuuttia jäljellä.

− Lähdimme otteluun kyllä hyvin. Ensimmäinen erä oli kokonaan meidän, mutta olisi pitänyt kyllä tehdä enemmän maaleja kuin se yksi, Rauhala harmitteli.

Nelosketju oli jäällä, kun Julius Honka iski ottelun avausmaalin. Ketju painoi muutenkin vaihdosta toiseen paineen Saksan päätyyn, joka pakotti vastustajan myös rikkomaan. Ketjun peli ei välttämättä ollut suurta kiekollista ilotulitusta. Maalipaikat rakentuivat kovan työnteon ja vahvan kulmapelin kautta.

− Teimme maalin heti ensimmäisessä vaihdossamme, joten se toi lisää virtaa kiekolliseen peliin. Olisimme mekin voineet tehdä enemmän maaleja, Rauhala analysoi.

− Onnistuminen toi lisää energiaa. Tänään se vain lähti jotenkin pyörimään hyökkäyspäässä, Ojamäki komppasi.

Nelosketjun raataja Niko Ojamäki.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Nelosketjulta ei ole odotettu suuria ihmetekoja hyökkäyspäässä, mutta ovatko raatajat olleet tyytyväisiä panokseensa toistaiseksi?

− Kyllähän tässä jokaisella ketjulla on parannettavaa. Turnaus pitää pelata nousujohteisesti ja kun mekin tästä parannamme, niin on rahkeet mihin vaan, Rauhala totesi.

Seuraavaksi Suomi kohtaa puolivälierässä Ruotsin.  Joukkue matkustaa aamuvarhaisella Montrealista Torontoon. Seuraavan päivän Ruotsi-ottelu alkaa paikallista aikaa kello kolmelta iltapäivällä. Minkälaisia tuntemuksia rakkaan naapurin kohtaaminen herättää nelosketjun raatajissa?

− Kun Ruotsi tulee vastaan, niin kaikki väsymys katoaa. Siihen löytyy kyllä energiaa, Rauhala vakuutti.

− Ei siinä mitään energioita enää mietitä. Kun kiekko putoaa jäähän mennään niin kovaa kuin jaloista pääsee.

Onko voitto Ruotsista nelosketjun uudenvuodenlupaus? Vastaus tulee molemmilta ilman epäröintejä.

− On on! Kyllä se Ruotsi kaatuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle