- Loistan ylivoimapelissä. Täällä on todella paljon taitavia pelaajia. "Opalla" [Olli Palola] on loistava laukaus, olen kuullut. Kun totun pelaamiseen heidän kanssaan, minun ei tarvitse kuin etsiä vapaa paikka ja homma sujuu.
Näin toteaa itsevarmasti Tapparan puolustajahankinta David Kolomatis. Vertaukset viime kaudella Tampereella ihastuttaneeseen Nick Baileniin ovat selvemmät kuin itse luulinkaan ennen haastattelua.
Kolomatis on Bailenin tapaan pienikokoinen ja rightilta ampuva kiekollinen puolustaja. Molemmat ovat kotoisin Yhdysvaltain itärannikolta, Kolomatis jopa aivan New Yorkin kupeesta Basking Ridgestä.
Lisäksi molemmat ovat ehkä mukavimpia huulenheittäjiä, mitä jääkiekkoskenessä voi vastaansa saada.
- Nick oli Tapparalle loistava pelaaja. Pyrin paikkaamaan hänen lähtöään. Se voi viedä hetken aikaa, mutta aion ottaa sen paikan hyvässä puolustuksessa itselleni, Kolomatis kertoo.
Bailenista valkovenäläinen, miten käy Kolomatiksen?
Kun Kolomatisille kertoo Bailenin siirtyneen Dinamo Minskiin ja saaneen nopealla aikataululla Valko-Venäjän kansalaisuuden, reaktiona on spontaani naurunremakka.
- En tiennytkään siitä!
Kolomatis hankittiin Tapparaan täydentämään muulloin kokenutta puolustusta kiekollisella osaamisellaan ja rightin kätisyydellään.
- Uskon Davidin kehittyvän paljon Suomessa. Hän on juuri sellainen Pohjois-Amerikasta tuleva pelaaja, jolle lyödään eteen meidän pelaamista hänen vahvuuksillaan niin hän tulee parantamaan läpi kauden.
- Haimme juuri hänen kaltaistaan pelaajatyyppiä. Bailen oli iso menetys, ja Marko Kauppinenkin pelasi meillä kiekollista ja luistelevaa roolia, analysoi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.
"Jos ei ole panoksia, ei ikinä voitakaan"
Kolomatis kuului pitkään Los Angeles Kingsin organisaatioon NHL:ssä. Peliaikaa ei yhdessä NHL:n kovimmista seuroista tihkunut. Sama kohtalo odotti 25-vuotiasta puolustajaa viime kaudella Washington Capitalsissa.
- NHL-unelmalle ei kannata ikinä sanoa ei. Kingsin vuosinani päädyin joukkueeseen, joka oli todella tasokas. He voittivat kaksi Stanley Cupia ja se kertoo kaiken. Viime kaudella odotin pääseväni pelaamaan, mutta jokin ei toiminut. Hienoa päästä nyt vain pelaamaan, tämä on Suomen NHL.
"Suomen NHL:ssä" Kolomatis tähtää muun Tappara-joukkueen tavoin viime kevään hopeaa kirkastamaan.
- Korkeat odotukset mahdollistavat hyvän kauden. Jos ei ole panoksia, ei ikinä voitakaan. Tulemme taistelemaan todella kovaa voitoista, painottaa Kolomatis.
Tapparan yksi suurimmista vahvuuksista on juuri puolustus. Kolomatis on kirvesrintojen oletetun avauskuusikon "nuori poika". Toiseksi nuorin puolustaja näet on 33-vuotias Tuukka Mäntylä.
- Viime vuonna olin nuorukainen joukkueessa. Sitä ennen kuitenkin olin usein kokeneempaa kaartia. Täällä minulle on kokeneemmista pelaajista suurta hyötyä. En osaa kieltä kunnolla, joten "Peksin" [Pekka Saravo] ja "Temen" [Teemu Aalto] apu on ollut korvaamatonta minulle. He paikkaavat kyllä, kun tyrin, Kolomatis nauraa.