39-vuotiaalla Ilpo Kauhasella on takanaan jo pitkä taival lajin parissa. KalPan kasvatti on tehnyt paluun kotikaupunkiinsa parikymmentä vuotta kestäneen kierroksen jälkeen.
SM-liigan ystävät muistavat Kauhasen parhaiten Tampereen Tapparasta, jossa Kauhanen oli veräjänvartijana neljän kauden ajan. 90-luvun lopussa mies suuntasi Keski-Euroopan puolelle ja tahkosi Saksassa peräti 12 kauden ajan.
Pelaajauran päätyttyä vuonna 2010 suunta oli kohti Kuopiota ja valmennushommia. Viime vuonna Kauhanen oli KalPan A-nuorten maalivahtivalmentajana. Ari-Pekka Siekkinen vastasi vielä edelliskaudella edustusjoukkueen maalivahtivalmennuksesta. Siekkinen lähti kuitenkin takaisin Jyväskylään, joten paikka jäi auki.
– ’Ikun’ (KalPan toimitusjohtaja Kimmo Kapanen) kanssa juteltiin toissa vuonna maalivahtivalmennuskuvioista. ’Kenkä’ (Siekkinen) ja ’Masi’ (Markku) Keinänen, joka on muuten minun entinen valmentaja, kyselivät kiinnostustani ryhtyä valmentajaksi, Kauhanen muisteli valmentajauransa aloitusta KalPassa.
– A-junnujen maalivahtivalmennus oli viime vuonna päähomma ja kerran viikossa pidin treenit myös 97-ikäluokalle. Sitten kun ’Kenkä’ lähti, ’Ikku’ soitti minulle ja kysyi että lähdetkö remmiin. Vastasin, että ilman muuta.
Vaihtoaition ja pukukopin tuplarooli
Kauhanen hoitaa KalPan SM-liigajoukkueen maalivahtivalmentajan hommien lisäksi joukkueenjohtajan tehtävät. Tuplaroolin ansiosta hommia riittää varmasti viikon jokaiseksi päiväksi.
– Pelipäivänä ensimmäisenä ohjelmassa on aamujäät, sitten on muita pieniä juttuja, kuten esimerkiksi kokoonpanojen lähettäminen liigalle. Muina päivinä sitten suunnitellaan ohjelmia etukäteen tulevia asioita varten. Mietitään esimerkiksi matkustussuunnitelmat, ruokapaikat, hotellit ja niin edelleen, Kauhanen valotti tehtäviään.
– Maalivahtivalmennus on kuitenkin minun ykköshomma. Tavoite on, että pidämme ainakin yhden maalivahtijään viikon aikana. Pyrkimys on yleensä vielä siihen, että jokaisten aamujäiden jälkeen tehdään vähän aikaa molareitten kanssa hommia.
KalPan kausi on alkanut melkoisen ailahtelevasti. Tämän myöntää myös Kauhanen. Joukkueen ympärillä on tapahtunut paljon, eikä tämä ole voinut olla näkymättä myös kaukalossa. Joukkueenjohtaja on kuitenkin hyvillään siitä, että kilpipaidat pääsivät maaottelutauolle voitto taskussa.
– Vähän on ollut pientä vuoristorataa. Paljon on ehtinyt tapahtua – ei pelkästään pelillisiä, vaan joukkueeseen on kohdistunut ihan rakennemuutoksia. On ollut hyviä pätkiä, mutta nyt sitten varsinkin viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut sellaisiakin otteluita, jotka ovat olleet ikään kuin välipelejä. Onneksi päästiin tauolle voitokkaina. Jätkät saavat huilia pari päivää hyvillä mielin, Kauhanen huokaisi.
Uran jatkaminen kiekon parissa selviö
Kauhasen ura penkin takana on vielä aika lyhyt, joten mitään suurempia vastoinkäymisiä ei ole vielä ehtinyt tulla eteen. Joukkueenjohto ja valmennus ovat pitkälti yhteispeliä.
– Mitään yllättävää ei oikeastaan ole vielä tullut. Tämähän on sellaista järjestelyä ja organisointia, mitä on joutunut tekemään jo oman uran aikana. Yhdessähän näitä suunnitelmia tehdään, mutta itse sitten viimeistelen hommat kun soittelen ja järjestelen asiat pakettiin.
Kuinka Mannheimin paidassa vuonna 2007 Saksan mestaruuden voittanut veskari sitten päätyi lopulta valmentajaksi?
– Kun on koko elämänsä ollut kiekon kanssa tekemisissä, olihan se selvää että jollakin tavalla jatkaa uran jälkeen kiekon parissa. Valmennushommiin oli helppo lähteä, Kauhanen totesi.
Kauhanen ehti perustaa pystyyn oman yrityksen, jossa yhtenä tuotteena on myös maalivahtivalmennus. KalPa on kuitenkin tällä hetkellä miehen päätyönantaja.
– Loppu-uran aikana jo pohdiskelin, että yrityksen pyörittämisen ja maalivahtivalmennuksen voisi jotenkin yhdistää. Tällä hetkellä yritystoiminta on toki täysin sivutoimista. Teen mitä pystyn tekemään, mutta KalPassa työskenteleminen on tällä hetkellä minun työtäni ja ykköshomma. Olen tässä täysillä mukana.
Koska seuraava kuopiolainen ykkösvahti?
KalPassa ei ole pitkään aikaan nähty seuran omaa kasvattia ykkösvahtina. Pasi Kuivalaisen paita on hilattu roikkumaan Niiralan montun kattorakenteisiin, mutta uusia kuivalaisia, kauhasia ja kapasia ei ole Kuopiosta juuri maailmalle lähtenyt. Kauhanen ei osaa ymmärrettävästi sanoa syytä savolaisen maalivahtivalmennuksen alakulolle, sillä edelliset 20 vuotta ovat vierähtäneet muissa maisemissa.
– Tulevaisuus toki näyttää ihan hyvältä. Meillä on entisiä molareita valmentajina, kuten esimerkiksi Timo Järvinen B-nuorten maalivahtivalmentajana. Myös muissa junnujoukkueissa on vanhoja molareita tekemässä hommia. Mielestäni junioreissa on paljon potentiaalia ja sieltä on varmasti nousemassa lupauksia esiin.
KalPa on joutunut ostamaan vastuuvahtinsa jo pitkään muualta. JYP-kasvatti Ari Ahonen oli muutaman kauden ajan kuopiolaisten takuumies ja nyt ykkösvahtina häärää espoolaislähtöinen Mikko Koskinen. Täytyy mennä aina kauteen 2006-07 saakka, jolloin Kapanen ja Tuomas Nissinen kantoivat kaupungin omina poikina torjuntavastuun.
– Hyvähän se olisi saada omia junnuja ihan liigatasolle asti. Tämä on minulla ja Järvisellä tavoitteena, että enää ei tarvitsisi näitä muualta hankkia. Toivottavasti KalPassa on tulevaisuudessa oma kasvatti ykkösvahtina, Kauhanen pohti.