Leijonien tuleva päävalmentaja Kari Jalonen valmensi kuluneen vuoden Prahassa paikallista KHL-joukkuetta Leviä. Finaalipaikkaan päättynyt kausi oli menestys, mutta mestaruus jäi vielä saavuttamatta.
KHL-pestistä jäi Jaloselle kuitenkin käteen hyvää kokemusta.
− Prahan hommassa piti saada asioita tapahtumaan nopeasti. Siitähän näissä MM-kisoissakin lopulta on kyse. Vaikka leirityksiä on pidempiä ja lyhyempiä, niin silti hektisessä kiireessä pitää saada ajettua joukkueeseen asioita sisään, eikä niitä välttämättä ole aikaa harjoitella.
− Prahassa pystyin testaamaankin, että ilman mitään harjoittelua pystyttiin asioita muuttamaan, ja kuinka nopeasti tuon tason pelaajat pystyivät sitten ottamaan niitä vastaan. Siitä sain sellaista tietoa itsellenikin, mitä ei ehkä ennen ole ollut.
Jalonen solmi maajoukkuepestin jo edelliskesänä, joten se on ollut tiedossa koko KHL-kauden ajan. Suunnitteluun ei silti ole hirveästi jäänyt aikaa.
− Prahan keikka meni vappuun asti, joten ei ole ollut kauheasti aikaa. Nyt kasaan niitä palasia, mitä olen tämän vuoden aikana saanut aikaan, ja siitä pikku hiljaa aletaan mennä eteenpäin kohti seuraavaa kautta. Tietenkin tässä on omia ajatuksia Leijonien tulevaisuudesta ja jollain aikajänteellä sitten niiden ajatusten kanssa tullaan myös julkisuuteen.
Nykyinen päävalmentaja Erkka Westerlund muutti Leijonien pelitapaa melko radikaalisti edeltäjänsä Jukka Jalosen sapluunasta. "Kojo" ei ole vielä pohtinut asioita niin tarkasti.
− Täytyy nyt ensin saada tarkat analyysit Sotšista, missä oli maailman absoluuttinen huippu paikalla, ja lisäksi näistä kisoista, että missä Suomen peli menee suhteessa muihin maailman joukkueisiin. Sen pohjalta sitten tulevan valmennustiimin kanssa tehdään aivoriihityötä, mihin suuntaan me lähdemme tuosta Erkan pelistä omaa peliämme viemään.
− Tärkeää nyt tässä kohdassa on myös kuulla Erkalta itseltään, missä Leijonien peli menee suhteessa muihin.
Suomen parhaat pelaajat pelaavat NHL:ssä, mutta Jalonen korostaa KHL:n roolia maajoukkuetoiminnassa.
− KHL tulee olemaan meille tärkeä sarja kaiken kaikkiaan. Varsinkin nyt, kun Jokerit tulee sinne liittymään, ja meillä on koko ajan enemmän ja enemmän pelaajia siellä. Niiden pelaajien kanssa täytyy sitten läheisesti toimia.
− Tietenkin meidän parhaat pelaajamme pelaavat NHL:ssä, ja heidän kanssaan pitää tehdä tiiviimpää yhteistyötä kauden aikana ja piipahtaa ehkä enemmänkin Pohjois-Amerikassa heidän luonaan. Totta kai myös muut Euroopan huippusarjat Ruotsi, Sveitsi ja meidän Liigakin ovat tarkassa seurannassa.
Maajoukkueen kalenteri uudistuu ensi vuodelle, kun Euro Hockey Tourin perinteiset Ruotsin ja Tšekin turnaukset jäävät nykymuotoisina pois ohjelmasta. Jalonen näkee ensi vuoden kiekkokalenterin positiivisena asiana.
− Kyllä tuo on ihan riittävä määrä maajoukkuepelejä. Mestarien liiga tulee nyt lisänä tuohon eurooppalaiseen jääkiekkoiluun, ja sitä kautta meidän Liiga-joukkueet ja myös -pelaajat saavat lisää kovia kansainvälisiä pelejä.
− Maajoukkueen osaltahan Helsingin ja Moskovan turnaukset tulevat säilymään tuollaisina, ja Ruotsin ja Tšekin turnaukset muuttuvat erillisiksi tuplapeleiksi kauden aikana. Se on ihan riittävä määrä maaotteluita, ja MM-kisoja edeltävät valmistavat maaotteluthan säilyvät sitten suurin piirtein samanlaisina.
Jalonen ottaa A-maajoukkueen vetovastuun Westerlundilta vastaan virallisesti kesäkuun ensimmäisenä päivänä.