Mielipide

Gordie Howen ohittava Patrick Marleau antaa uudelle sukupolvelle tilaisuuden todistaa NHL-historiaa

NHL / Kolumni
Sidney Crosby ja Connor McDavid ovat sukupolviensa ykköstähdet, mutta heidän sijaansa Patrick Marleau rikkoo hurjan NHL-ennätyksen eli ohittaa Gordie Howen pelattujen otteluiden määrässä.

Valtaosa NHL:n ennätyksistä on syntynyt viimeistään 1980-luvulla ja ne tuntuvat kaukaisilta. Wayne Gretzkyn, Mario Lemieuxn ja kumppaneiden urotekoja ei tuolloin nähnyt kuin tilastomainintoina teksti-tv:llä tai sanomalehdessä.

Niinpä omalle sukupolvelleni Teemu Selänteen tulokaskausi ja uskomattomat tehot 76+56 ovat ainoa konkreettinen esimerkki, että myyttisten menneiden sukupolvien saavutukset ovat rikottavissa. Aika on luultavasti kullannut muistoja, mutta jälkikäteen tuntuu, että läpiajomaaleja näytettiin joka ilta Urheiluruudussa.

Sidney Crosby ja Connor McDavid ovat ilmiömäisiä urheilijoita, joiden uraa on ollut upea seurata ”lähempää” kuin Selännettä muutama vuosikymmen sitten, mutta ennätyksiä he eivät luultavasti pääse rikkomaan.

Vielä yhden pelin pelattuaan Marleau on legenda koko NHL:ssä − Mies, joka syrjäytti "Mr. Hockeyn".

Sen sijaan vuonna 1997 toisena pelaajana varattu Patrick Marleau ohittaa itsensä Gordie Howen. ”Mr. Hockey” -lempinimen saanut Howe pelasi NHL:ää viidellä vuosikymmenellä ja viimeisen kautensa 52-vuotiaana. 26 vuoden NHL-uran saldo oli 1 767 runkosarjaottelua, jonka Marleau rikkoo. Howen maalimäärän on rikkonut vain Gretzky, enemmän pisteitä urallaan tekivät Gretzkyn lisäksi Jaromír Jágr ja Mark Messier.

NHL:n kautta aikain eniten otteluita pelannut Marleau liittyy siis maanantaina varsin legendaariseen joukkoon.

41-vuotias kanadalaishyökkääjä ei ole koskaan voittanut henkilökohtaista palkintoa eikä ole ikinä mahtunut pistepörssin kärkikymmenikköön − kaudella 2009−10 Marleau tosin oli maalipörssin neljäs. Yli 500 maalia ja lähes 1 200 tehopistettä ovat kunnioitettavia saavutuksia, mutta Marleau muistetaan tulevaisuudessa ennen kaikkea ottelumäärästään.

Tästä kakkosena varatusta nuorukaisesta kasvoi NHL-ottelumäärän ykkönen.
Kuva © Getty Images

Vuoden 1997 varaustilaisuus muistetaan Suomessa parhaiten kolmantena valitusta Olli Jokisesta, ja ykkösvaraus Joe Thornton puolestaan on jättänyt Marleaun kiistatta varjoonsa varausikäluokan parhaana pelaajana.

Kuitenkin juuri Marleau nousee legendaksi ja kunnioitetun ennätyksen haltijaksi. Seuraava aktiivipelaaja Thornton on 100 peliä jäljessä, kaksi vuotta vanhempi Zdeno Chára on taas 70 ottelua kauempana ja jo uransa ehtoopuolella olevat vähintään 35-vuotiaat konkarit, kuten Eric Staal ja Dustin Brown ovat noin 500 pelin päässä.

Uusi otteluennätys tuntuu äkkiseltään rikkomattomalta, mutta niinhän ennätykset aina tuntuvat.

Sukupolvet, jotka eivät ole nähneet Selänteen tulokaskautta tai Gretzkyn huippuvuosia − Howesta puhumattakaan − pääsevät nyt kokemaan NHL-historiaa. Marleau on pelannut NHL:ssä syksystä 1997 lähtien ja on jo kiistatta San Jose Sharksin legenda. Vielä yhden pelin pelattuaan hän on kuitenkin legenda koko NHL:ssä.

Mies, joka syrjäytti ”Mr. Hockeyn”.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös