Megaluokan satsauksin kauteen lähtenyt Helsingin IFK on aloittanut runkosarjan vähintäänkin kohtalaisesti. Marraskuun maaottelutauolle lähdettäessä helsinkiläiset miehittävät sarjan kolmatta sijaa. Pelillisesti HIFK ei ole häikäissyt, mutta laadukas viisikkopuolustaminen yhdistettynä sensaatiovahdin hirmuvireeseen on estänyt perinteisen HIFK-syyskriisin.
Jätän isoimmat pelilliset analyysit ammattilaisten harteille, mutta muutaman huomion nostan esiin helsinkiläisten viisikkopelaamisesta. 19 ottelun otannalla on helppo todeta, että punaisten puolustuspelaamisen rakenne on erinomaisella tasolla. Petteri Lindbohm, Ilari Melart, Luke Martin ja Tony Sund muodostavat todella vahvan kärkinelikon.
Nostan hattua kannattajien parjaamalle Johan Motinille. Yli 340 Liiga-ottelun ruotsalaisluuta puolustaa edelleen laadukkaasti illasta toiseen. On selvää, että iän myötä liike hidastuu tasaisesti, mutta erittäin viisaasti puolustava Motin korjaa hitautensa loistavalla peliälyllään. Motinin tehotilasto tasakentällisin on jatkuvasti plussan puolella, mikä ei ole sattumaa.
Kuka olisi kesällä uskonut, että marraskuussa HIFK:n tahtipuikkoa tolppien välissä heiluttaa Niko Hovinen. Kuudessa ottelussa konkarivahdin päästettyjen maalien keskiarvo on käsittämätön 0,89. Kaksi nollapeliä pelannut 35-vuotias on tuonut selvää rauhallisuutta HIFK-alakertaan.
Viime kaudella säkenöinyt Roope Taponen ei ole pelannut tasollaan. 14 ottelussa torjuntaprosentti on vaatimaton 89,44. Taposen onneksi HIFK:lla on Hovisen muodossa erinomainen maalivahtitandemi, joka antaa nuorelle Taposella rauhaa. Yllättävän EHT-kutsun saanut Taponen voi saada turnauksesta tarvittavaa lisäboostia.
Yleisesti maalivahtitilanne on selkeästi viime kautta parempi. Kun epävarmasti torjunut Niilo Halonen oli maalissa, oli varsinkin puolustajien pelaaminen todella arkaa. Nyt HIFK:lla on voittava maalivahtikaksikko, jota menestystä hamuava joukkue tarvitsee.
Pelillisesti hyökkäyspelaamisessa on eniten kehitettävää. Ville Peltosella on ollut kolme kautta aikaa kehittää hyökkäyskuvioita, mutta ainakaan vielä omaan silmääni siinä ei ole riittävästi toisteisuutta. HIFK on kuitenkin järjestäen kentällä hallitsevampi osapuoli, minkä lisäksi joukkue voittaa usein laukaus- ja maaliodottamatilastot.
Miksi sitten kritisoin hyökkäyspelaamista? Jos joukkueessasi pelaavat Jori Lehterä, Kristian Vesalainen, Juha Jääskä, Julius Nättinen sekä Eetu Koivistoinen, niin kentällä pitäisi pystyä luovaan ja näyttävään peliin.
Turhan usein HIFK roiskii kiekkoa keskialueelta vastustajan päätyyn, ja samalla kaksi karvaajaa tekee aivan hirvittävän määrän töitä saadakseen kiekon takaisin omilleen. Peli menee myös turhan usein kulmissa pyörimiseksi, eikä todellista halua ajaa maalille ole. HIFK luo mielestäni yllättävän vähän rintamahyökkäyksiä, ja usein alueelle tuonti on yksittäisen pelaajan yksilösuorituksesta kiinni.
Valitettavan usein Helsingin jäähallissa vierasjoukkue pelaa tiivissä trap-asetelmassa, mikä estää vauhdikkaan pystysuunnan jääkiekon. Tässä se ongelma onkin. Peltosen on löydettävä joukkueelle keinot ohittaa vauhdilla vastustajan tiivis keskialue.
Luonnollisesti vielä marraskuun alussa joukkueilla on paljon parannettavaa niin puolustus-, hyökkäys- kuin erikoistilannepelaamisessa. HIFK:n isoin mittaamaton potentiaali on yksilöiden puolella. Viime kaudella Pelicans-paidassa 19 kertaa maalannut Joni Ikonen on vielä ilman avausmaalia, viime kevään sensaatio Leevi Teissala hiihtelee hukassa tehoilla 0+2, ja Iiro Pakarinen sekä Koivistoinen pelaavat vielä selvästi alle oman tasonsa.
Mestarisentteri Lehterä saapui Helsinkiin kovin odotuksin. Lehterä on tehtaillut 18 ottelussa tyylikkäät tehot 1+17. Lehterän hankinta oli HIFK:lle kuin se viimeinen pala mestaruuspalapeliin. Ottelusta toiseen keskushyökkääjä loistaa aloitusympyrässä, minkä lisäksi legendaariset "voittavat asiat" hoidetaan ammattimiehen lailla. Ylivoimapelissä Lehterä pitää kädessään tahtipuikkoa, mutta turhan usein pakkopeli on liian hidasta.
On selvää, että kevättä silmällä pitäen stadilaisten isoimmat kilpakumppanit Ilves sekä Tappara tulevat vielä entisestään vahvistamaan joukkueitaan. HIFK-toimistolla urheilujohtaja Tobias Salmelainen tiedostaa varmasti tilanteen.
Vaikka HIFK on kasannut yhden 2000-luvun hurjimmista hyökkäyskalustoista, raudanlujaa snaipperia ei joukkueessa ole. Kevään peleissä erikoistilannepelaamisen merkitys korostuu, ja punapaidoilta puuttuu nimenomaan ylivoimapelistä laadukas rightin puolen laukoja.
Tuloksenteon kanssa tuskaileva Ikonen ei osu tällä hetkellä edes laiturilta järveen. Alkukaudella ylivoimapelistä on puuttunut juonikkuus, sillä Lehterän lähes ainoa syöttösuunta on ollut loistavasti siniviivalla operoinut Martin. Mahdollinen uusi maaliseppo toisi selvästi lisäuhkaa hieman yskineeseen ylivoimapelaamiseen.
Puolustuskalusto on laadukas, mutta suurimpiin kilpailijoihin verrattuna se ei ole leveydeltään riittävällä tasolla. Alkukauden perusteella kiekollinen peli on levännyt liikaa jenkkipakki Martinin harteilla. HIFK tarvitsee vielä aavistuksen lisää kiekollisuutta alakertaansa.
Tammi–helmikuun aikana Nordis saa kaukaloonsa uuden lemmikin, kun joka ilta kaukalossa rakkautta ja vihaa jakava Leo Komarov palaa kaukaloon. 36-vuotias konkari tulee varmasti antamaan panoksensa ja HIFK saa kevättä kohti palapeliinsä vaikuttavan palasen, ehkä jopa sen viimeisen.
