Suomen turnauksessa oli paljon ilonaiheita. Sanni Ahola löi itsensä läpi kansainvälisenä huippuveskarina ja muun muassa MM-ensikertalaisista Julia Schalin ja Siiri Yrjölä pelasivat pirteät kisat.
Fakta on kuitenkin se, että "kiintiöpronssit" ovat hatara muisto ajasta, jolloin naiset eivät pelanneet tosissaan lätkää muualla kuin Pohjois-Amerikassa ja Suomessa. Eurooppalaisen naisten jääkiekon tason laajentuminen näkyy tällä hetkellä siinä, että Naisleijonien mitalitaipaleella on vuosi toisensa jälkeen enemmän kiviä kierrettävänä.
Niin Tšekki, Sveitsi kuin hyvänä päivänä Ruotsikin pystyvät päihittämään Naisleijonat yksittäisissä otteluissa. Tämän vuoden pronssivastustaja on meikäläisiä jopa selvästi edellä isossa kuvassa.
On perusteltua pohtia, onko esimerkiksi Juuso Toivola oikea henkilö luotsaamaan naisten maajoukkuetta jatkossa tai pitäisikö maamme huippupelaajien saada isoja tukia täysipainoisen pelaamisen mahdollistamiseksi. Vika ei ole kuitenkaan päävalmentaja Toivolassa tai yksittäisissä pelaajissa, eikä kummassakaan tapauksessa ole varmuudella parempia vaihdokkaita odottamassa vuoroaan.
Jääkiekkoliitto on polkenut naisten jääkiekon kanssa paikallaan jo pitkän tovin, eikä viitteitä paremmasta ole. Uutiset siitä, kuinka Naisten Liigan huippupelaajat jättävät sarjan tai vähintään pohtivat sitä ankarasti, on hälyttävä signaali.
Siinä missä Sveitsin naisten pääsarja kehittyy kovaa vauhtia ja kansainväliset tähdet hakeutuvat alppimaan kaukaloihin, pysyy Naisten Liigan taso korkeintaan paikallaan.
Ruotsin SDHL on ollut jo vuosien ajan parempi sarja. MM-kisojen kärkimaista ainoastaan Tšekin kansallinen liiga on Naisten Liigaa kehnompi. Tšekki onkin systemaattisesti kannustanut pelaajiaan lähtemään nuorena ulkomaille pelaamaan – ja opiskelemaan, sillä nykymaailmassa lätkää pelaavan naisen on lähtökohtaisesti kuitenkin yhä kouluttauduttava myös Pohjois-Amerikassa.
Suomessa pelaajat joutuvat vieläpä maksamaan pelaamisesta. Miten kukaan voi kuvitella, että näissä olosuhteissa pystyttäisiin kilpailemaan kansainvälisestä menestyksestä? Vähintä, mitä Jääkiekkoliitto voisi tehdä, on kattaa pääsarjapelaajien kausimaksut. Suomalaisella jääkiekolla ei ole varaa siihen, että nuoret lahjakkuutemme keksivät elämässään muuta tekemistä sen takia, että puitteemme ovat heitteillä.
Pronssimitalit ovat urheilullisesti upea juttu ja joukkueen jokainen pelaaja ansaitsee kunnioitusta, mutta taustalla huutava huoli Suomen naisten jääkiekon tilasta piirtää tumman varjon saavutuksen ylle.
