Mielipide

SaiPa alitti riman häpeällisesti – Jussi Markkasen johdolla rakennettiin käsittämätön sekasotku

LIIGA / Kolumni
Yhdeksän maalin päästäminen kotikentällä ei jätä seliteltävää. Epätasaiselta kokonaisuudelta se näytti ja sitä tämän kauden SaiPa myös on.

Pienen budjetin seurat Liigassa painivat vuodesta toiseen saman ongelman kanssa: kuinka rakentaa tasapainoinen joukkue? Jos tasapainoista joukkuetta ei saada kasaan, oma pää pyritään tilkitsemään ensimmäisenä – paitsi Lappeenrannassa.

Jussi Markkasen johdolla koottu SaiPan kuluvan kauden joukkue on eriskummallisesti rakennettu kokonaisuus, jos sitä edes kokonaisuudeksi voi sanoa. Jo kesällä oli selvää, että tärkeimmät osa-alueet eli puolustus ja maalivahdit eivät välttämättä riitä liigaotteluissa. Vastaavasti hyökkäys oli SaiPan mittapuulla hyvä.

Juuri ennakoidun kaltaiselta kaaokselta joukkueen pelaaminen on myös näyttänyt maalin suulta alkaen.

Karmein esimerkki nähtiin tiistaina, kun JYP kylvetti SaiPan Kisapuistossa loppulukemin 9–3. Yhdeksän päästettyä maalia kotikentällä on häpeällinen pohjanoteeraus ilman minkäänlaisia tekosyitä.

Puolustuspään heikkous tiedostettiin kyllä SaiPan organisaatiossa ennakkoon, ja tilannetta helpottamaan palkattiin yhdysvaltalainen valmentaja Ethan Goldberg, jonka valmennuksellisen pääpainon kerrottiin olevan puolustustaidoissa.

Palkkaus oli oudohko jo julkaisuhetkellä, mutta päivä päivältä se muuttuu oudommaksi, sillä joukkueen puolutuspelaamisessa ei ole tapahtunut mitään kehitystä – ainakaan parempaan suuntaan.

Siksi on päivä päivältä vaikeampi ymmärtää millaisen aivoriihen jälkeen tällaiseen joukkueen rakenteeseen on päädytty.

Oman pään heikot esitykset olisivat edes jollain tapaa siedettäviä, jos maalivahdit tarjoaisivat omilla esityksillään edes jonkinasteisen mahdollisuuden voittoon illasta ja pelistä toiseen. 

Joukkueen maalivahdeista Kari Piiroinen on omilla esityksillään sentään ajoittain tarjonnut SaiPalle mahdollisuuden voittoon. Jan Lukáš puolestaan ei tähän ole kyennyt sitäkään vähää. Tšekkiläisen torjuntaprosentti kahdeksassa ottelussa on ollut uskomattoman surkea 82,93.

Tässä tilanteessa varsin tehokas hyökkäys paikkoihin suhteutettuna on laiha lohtu. Erityisesti Antti Kalapudasta, Antoine Morandia ja Valtteri Lipiäistä käy jopa hieman sääliksi.

Teit mitä vain hyökkäyspäässä, omiin saattaa mennä mikä vaan milloin vain. Erinomaisena esimerkkinä tästä ottelu JYPiä vastaan, jonka ensimmäisessä erässä Lukás ohitettiin kuudella laukauksella kolme kertaa.

Fakta on, että kaikkea ei SaiPan budjetilla voi saada. Siksi on päivä päivältä vaikeampi ymmärtää, että millaisen aivoriihen jälkeen tällaiseen joukkueen rakenteeseen on päädytty. Rajallisilla varoilla pitäisi olla itsestään selvää rakentaa joukkuetta alhaalta ylöspäin.

Markkasen viimeisen voitelun Lappeenrannassa ennen siirtymistä Liigan lämpimään toimistoon voidaan sanoa olevan täydellinen esimerkki totaalisesta epäonnistumisesta rakentaa joukkue, joka voisi edes teoriassa pärjätä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös