Mielipide

Turkkilaiset veivät Jussi Markkaselta rahat ja uskottavuuden

LIIGA / Kolumni
Kuva Jussi Markkasen aikakaudesta SaiPassa muuttui entistä rumemmaksi, kun julkisuuteen tuli tieto hänen lankeamisesta huijaukseen vuonna 2022. Uusi tieto on niin painava, että sen ei pitäisi antaa Markkaselle mahdollisuutta jatkaa Liigan urheilujohtajana.

SaiPan alati jyrkkenevän alamäen oli vaikea kuvitella muuttuvan entistäkin jyrkemmäksi – toisin kuitenkin kävi. Keskiössä on jälleen lappeenrantalaisten entinen toimitusjohtaja Jussi Markkanen, joka Iltalehden mukaan meni turkkilaisten huijareiden ansaan lokakuussa 2022.

Pitkään SaiPassa toimitusjohtajan ja urheilujohtajan roolissa tuplatouhunnut Markkanen oli käynyt seuran työntekijän ja tulkin kanssa neuvottelemassa kesäkuussa 2022 Milanossa turkkilaisten tahojen kanssa, jotka olivat ilmaisseet kiinnostuksensa markkinointiyhteistyöhön lappeenrantalaisseuran kanssa.

Lopulta yksi viaton, liian hyvältä kuulostanut sähköposti johti uskomattomaan tapahtumaketjuun.

Markkanen ehti kesäkuisen neuvottelun jälkeen jo kertaalleen katoamaan muilta toimistolaisilta. Hän oli vähin äänin matkannut uudestaan Italiaan kyseisten turkkilaisten luo. Edes tulkkia ei enää tarvittu mukaan.

Neuvottelun tuloksena oli kolme rahansiirtoa SaiPan rahakirstusta brittiläiselle tilille. Ensimmäisen siirron summa oli 100 000 euroa. Epäilyksen verhot aukenivat SaiPa-toimistolla, mutta silloisen puheenjohtajan Timo Tersan luottamus Markkaseen ei horjunut.

Tilanne on niin absurdi, että on vaikea uskoa tämän olevan totta.

***

Markkasen aikakausi SaiPassa oli kokonaisuudessaan kaaos: epäselvyydet valmentajien lomautuksissa, huonosti kasattuja joukkueita, Ville Hämäläisen palkkaaminen päävalmentajaksi suoralla kahden vuoden sopimuksella ja nyt jäävuoren huippuna turkkilaiseen satoja tuhansia euroja maksaneeseen huijaukseen lankeaminen.

Kaiken tämän sekä viime viikolla tiedotettujen muutosneuvottelujen lopputuloksena lappeenrantalaisen pääsarjakiekkoilun tulevaisuus on todellisessa vaarassa.

Siinä missä aiemmat epäonnistumiset koskevat ennen kaikkea urheilua, turkkilaissekasotku on puhtaasti seuran liiketoimintaa ja elinvoimaa vahingoittava. Näin valtavat taloudelliset töppäykset raastavat valtavasti SaiPan kokoista yritystä. Kyse ei ole vain Markkasen korvauksena maksamista rahoista, vaan koko seurasta työntekijöineen.

Samalla nousee myös valtavat kysymysmerkit SaiPan hallituksen toiminnasta. Markkanen on saanut toimia omiaan samalla, kun hallitus on katsonut tätä läpi sormien. Kyky kyseenalaistaa on puuttunut, koska missään vaiheessa hallitus ei menettänyt luottamusta Markkaseen saati edes horjuttanut sitä.

***

Nykyään Markkanen operoi astetta korkeammassa työtehtävässä Liigan urheilujohtajana. Markkasen valinta sai heti alkuun jo lukuisia kyseenalaistavia lausuntoja päälleen, mutta tämänpäiväinen paljastus vie keskustelun täysin uudelle tasolle.

Oliko kyseinen virhe Liigan tiedossa, kun Markkanen palkattiin? Jos ei ollut, niin entistä suuremmalla syyllä Liigan johtoportaan tulee tarkastella Markkasen asemaa uudelleen.

Jos sekoilu oli jo tiedossa, ei auta kuin ihmetellä, mitä rekrytointikomitea on ajatellut valintaa tehdessään.

Mutta olipa tilanne kumpi tahansa, tällaisen paljastuksen jälkeen Markkasen ei ole mahdollista jatkaa nykyisessä asemassaan. Uskottavuus sekä luottamus hänen kykyynsä toimia näin korkeassa tehtävässä on kadonnut.

Vain Liigan kaikenkestävä hyvä veli -verkosto voi enää pelastaa hänet.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös