Jääkiekon arvokisaputki on nyt ohi huhtikuuhun asti. Suomelle ei mitaleja suotu ensin poikien turnauksessa, eikä vastikään päättyneissä tyttöjen MM-kisoissakaan. Tässä kirjoituksessa ei muistella enää poikia, vaan vedetään nippuun tyttöjen alle 18-vuotiaiden MM-kisat.
Monien mielestä se tärkein tuli jo sanottua. Suomi jäi ilman mitalia. Miksi? Oliko se yllätys? Jos aloitetaan yllätyksestä, niin sellaista ei ole löydettävissä. Suomen joukkue oli viime vuoden turnauksessa laadukkaampi, jo nimilistaa lukiessa sen huomaa. Emma Ekoluoma tykitti mukavasti maaleja, mutta joukkueesta puuttui kuitenkin selvä johtotähti Sanni Vanhasen tapaan.
Neljäs sija on periaatteessa ok suoritus, vaikka pelillisesti parempia joukkueita osallistujista oli ainakin neljä, Suomi hienokseltaan kapeaan kärkeensä nojaavan Slovakian yläpuolella. Sveitsin suorituksia, erityisesti luistelua katsellessa, on todettava, että siinä olisi Suomelle ollut haastetta, jos joukkueet olisivat kohdanneet. Mutta miksi Suomi ei ansainnut enempää? Pronssipelissä ei ollut mahdollisuuksia kisojen ykkössuosikkia Kanadaa vastaan.
Uusittu lohkojako antaa periaatteessa enemmän mahdollisuuksia, kun välierässä voi hyvinkin tulla vastaan joku eurooppalainen joukkue. Toki kisoissa nähtiin jokunen runsasmaalinen mittelö, lähinnä Kanadan tukistaessa muita. Tällainen lohkojako antaa myös mahdollisuuden vertailuun useampaa maata vastaan. Teoriassa on mahdollista kohdata viisi eri maata, jos pelit menevät sopivasti ristiin.
Nykyinen lohkojako antaa alkulohkossa useimmille joukkueille mahdollisuuden olla kuluttamatta itseään puhki. Suomen suurin puute on ilman muuta luistelu. Jos liikettä ei löydy, ei myöskään ehdi mihinkään, ei puolustamaan tai hyökkäämään. Yksilötaidosta voidaan puhua vaikka kuinka paljon, mutta jos terät eivät viillä jäätä ripeään tahtiin, ei paikallaan pysyvä maailman taitavin kiekonkäsittelijäkään saa paljoakaan aikaiseksi.
Turnauksen parhaat kenttäpelaajat olivat sulavia liikkujia ja rakentelivat hyökkäyksiä sarjatuotantona. Jos Suomessa tyttöjen luistelutaito ei ala tulevina vuosina parantua, ei se tiedä hyvää A-maajoukkueellekaan. On vakavan harkinnan paikka, miten suomalaisia tyttöjunioreita kehitetään. Tšekit hakeutuvat Pohjois-Amerikkaan tai Ruotsiin, joissa pelien taso on toista luokkaa kuin maan omissa sarjoissa.
Nähdäänkö Suomi lähivuosina pelaamassa kullasta? Toivoa sopii, muuten jäädään kelkasta aikuistenkin tasolla, jos muut maat jatkavat kehitystään eteenpäin. Suomessa alkaa olla totiset paikat tyttöjen- ja naisten jääkiekon kehittämiseen, muualla kehitystahti tuntuu vain kiihtyvän.
Kisat päättyivät siis Suomen osalta tappioon, maalisuoran mittaisella marginaalilla. Kisojen paras asia oli ehdottomasti Tšekin finaalipaikka. Kanada sai antautua sensaatiomaisesti Tšekille, joka on muutenkin naisten jääkiekossa matkalla ylöspäin. Se on myös sanottava, ettei finaali ollut mikään tylsä yksipuolinen näytös USA:n tytöiltä, vaan punapaidat pistivät hyvin vastaan.
Lopuksi on todettava, että kisoissa tuomaroinnin taso oli ontuvaa, välillä selvää, usein arpomista, ehkä jopa osaamattomuutta. Suomi ei ehkä ollut se joukkue, joka kärsi ne suurimmat vääryydet oikeuden jakamisessa, mutta voi pohtia, olisiko Emmi Loposen tuuppaajalle pronssipelissä kuulunut ulosajo. Toisaalta Saksan Martina Schrick sai selvässä kiekontavoittelutilanteessa syntyneestä osumasta suomalaisen päähän kävellä isoista ovista ulos.
Todennäköisesti räikeimmät tuomarivirheet nähtiin Ruotsin ja USA:n välienselvittelyssä. USA:lta hyväksyttiin selvä paitsiomaali, jota ei tarkistettu videolta. Toinen kyseenalainen maali tuli vihellyksen jälkeen samassa ottelussa ja se hyväksyttiin. IIHF:n sääntökirjassa tuosta ei löydy selvää ohjetta.
Arvokisoissa ei soisi nähtävän niin vaihtelevaa tuomarointia, luottamus raitapaitoihin on kuitenkin elinehto toimivalle jääkiekkopelille. Tuomarit eivät kuitenkaan junioreilta näyttäneet, joten heidän pelillinen kehityksensä pitäisi olla jo pidemmällä.
