Maple Leafsin ratkaisu päävalmentaja Ron Wilsonin erottamisesta ei ollut yllätys, sillä vain yhden ottelun 11 edellisestä kamppailustaan voittanut joukkue tarvitsi herätyksen. Erottaminen oli odotettu ratkaisu, Wilsonin jouluna solmimasta vuoden jatkosopimuksesta huolimatta. Leafsin kaltaiselle, rahassa kylpevälle, organisaatiolle muutaman valmentajan palkka on merkityksetöntä.
Wilson ei onnistunut kertaakaan viemään Leafsia pudotuspeleihin. Tänä syksynä joukkue aloitti todella hyvin, mikä nosti odotuksia. Tahti kuitenkin heikkeni, mihin osasyyllisenä on pidetty surkeaa maalivahtipeliä. Päävalmentaja heittikin muutaman kerran sanallisesti saavillisen kuraa veskareidensa päälle, mistä ei tykätty johtoportaassa.
Pieni yllätys oli kuitenkin se, että tilalle astuu Anaheimissa pahasti syksyllä epäonnistunut Randy Carlyle. Toronton GM:llä Brian Burkella ja Carlylle on toki menestyksekäs yhteinen historia, kun kaksikko nosteli lordi Stanleyn maljaa kesällä 2007 Anaheim Ducksin nokkamiehinä. Tuon jälkeen molemmilla on ollut menestyksen suhteen hiljaisempaa. Onko aika jo ajanut näiden vanhan liiton miesten ohi?
Yhteistä miehille on myös kiekkofilosofia. Molemmat ovat kovan kiekon ystäviä. Selvää on kuitenkin se, että valinnallaan Burke pisti itsensä pölkylle. Jos tämä ratkaisu ei toimi, voi hän kesällä joutua siivoamaan toimistostaan henkilökohtaiset tavaransa. Ja uutta vanhojen tuttujen suosiminen ei Burkelle ollut - olihan Wilson hänen yliopistokaverinsa.
Carlylen aikakauteen
Syksy Anaheimissa oli Carlylella surkea. Mikään ei toiminut ja kovapintainen valmentaja peluutti kolmea hyökkäyksen supertähteään uupumukseen asti. Lopulta Ducksissa vedettiin johtopäätökset ja vapautettiin valmentaja tehtävistään. Tuon jälkeen kalifornialaisseuran pistepussiin onkin ropissut pisteitä paljon paremmin.
Carlyle on valmentaja kova. Hän ei katsele löysäilyä ja suorastaan vaatii fyysistä peliä. Valmentaja on todennäköisesti innokkain kenttien vastakkainasettelua käyttävä käskyttäjä koko liigassa.
Miten tällainen luotsi sopii Maple Leafsiin? Joukkueen ykköstähti on pyöreäposkinen poika Wisconsinin osavaltiosta. Ei mikään hampaaton kanukki, vaan ailahteleva Phil Kessel. Tällä kaudella oivan kemian Kesselin kanssa saavuttanut Joffrey Lupul oli puolestaan Carlylen kanssa napit vastakkain jo Ducksissa.
Siirtotakarajalla Leafs päätti pitää myös Mihail Grabovskin, jota ei myöskään tunneta erityisen kovista otteista. Mitä kesällä UFA-statuksen saava valkovenäläinen ajattelee uusista tuulista?
Hyvänä uutisena vaihtoa pitänee ainakin vaisun kauden pelannut Luke Schenn. Nuori puolustaja on menettänyt otettaan taklauspelistä, nyt siihen annetaan takuulla lisää potkua. Carlylen filosofiassa kolmoskenttä on erittäin tärkeä, mikä tarkoittaa esimerkiksi Colby Armstrongille lisää vastuuta.
Carlyle ei hyppää helppoon rakoon. Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä joukkueen peräsimessä vastassa on kaikista maailman seuroista juuri Montreal Canadiens. Koko kiekkomaailma seuraa ottelua silmä kovana – Leafsin on pakko palata voittojen tielle taistellakseen paikasta pudotuspeleissä.
Tilanne ei ole helppo myöskään kokonaisvaltaisesti. Mikäli joukkue herää vaihdoksesta, on voittoprosentin oltava loppukaudella järkyttävän hyvä. Muuten tilanteessa käy kuten Leafsille varsin usein – joukkue putoaa juuri ja juuri pudotuspeleistä. Tänä kesänä seuralla on pitkästä aikaa oma ensimmäisen kierroksen varaus tallella, joten surkeallakin loppukaudella on puolensa. Carlylella on nyt pitkä sopimus Leafsiin, mutta se ei lopulta paljon paina, jos myös Burkelle päätetään antaa kenkää.
Tilanne kiekon Vatikaaniksi nimitetyssä Torontossa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Kovin suuren menestyksen merkkejä on kuitenkin erittäin vaikea havaita – taas kerran.
