Mielipide

Haukkojen pelaaja-arviot 2005-2006

MESTIS / Kolumni
Järvenpään Haukkojen kauden lopun pelaajalistan tutkiminen saa hämmästymään. Syystäkin, sillä joukkueen kokoonpano oli varsin erilainen kuin kauden avausottelussa Mikkelissä syyskuussa. Suurin taustalla oleva tekijä oli heikko taloustilanne, joka ajoi joukkueen kauppaamaan parhaat pelaajansa pois tammikuun lopussa juuri ennen siirtorajan umpeutumista.

Ei ole ihme, että murheellisen kauden seurauksena myös onnistujat ovat tavallista harvemmassa.

Maalivahdit

Heikki Kokkonen

44 ottelua / 25 pelattua ottelua 89,22 %

Kokkonen yllätti monet kautta edeltäneissä harjoitusotteluissa, joissa hän nousi tasavertaiseksi kilpailijaksi ykkösvahdiksi hankitulle Tomi Räisäselle. Lopulta Kokkonen pelasi Haukkojen kauden maalivahdeista eniten, ja vaikka torjuntaprosentti jäi alhaiseksi, syy siihen on ehkäpä muualla.

Tomi Räisänen

15/8 87,14 %

Räisänen oli floppihankinta. Haukkojen maalivahtiongelma näytti kesän aikana jo ratkaistulta, mutta Kokkosen hyvät – tai ainakin Räisästä paremmat – otteet harjoituspeleissä muuttivat suunnitelmia. Räisänen saattoi turhautua rooliinsa, ja lopulta joukkueen ja maalivahdin tiet erosivat.

Federico Bobba

40/11 86,01 %

Bobba tuli Järvenpäähän valmentaja Jami Kaupin vanavedessä, mutta ei onnistunut pelaamissaan otteluissa kovinkaan hyvin.

Eero Väre

12/12 92,07 %

Pelasi Haukkojen siipirikkoisen joukkueen maalinsuulla kuin unelma. Väre oli paras Haukoissa kauden aikana pelanneista maalivahdeista.

Maalivahteina Haukoissa pelasivat lisäksi Matti Kaltiainen (3/3), Tommi Satosaari (2/2), Pekka Tuokkola (4/4) ja Joakim Wessman (5/2).

Puolustajat

Kaj Öhberg

35 7+8=15 –18

Öhberg hankittiin joukkueen johtavaksi puolustajaksi ja hän olikin sitä. Joukkueen kapteeni näytti usein esimerkkiä, vaikka myös hänellä oli muun joukkueen mukana vaikeaa. Lähti joukkueesta siirtorajalla.

Teemu Kolehmainen

19 7+5=12 +1

Kolehmainen oli Haukkojen kauden puolustajista paras. Tuli joukkueeseen samanaikaisesti valmentajaksi vaihdetun Jami Kaupin kanssa ja lähti siirtorajalla.

Ville Raatikainen

43 4+8=12 –11

Pelasi Haukoissa koko kauden, kuten myös monta aiempaa. Joukkueen kapteeni siirtorajan jälkeen. Läpi kauden hyviä, esimerkillisiä otteita.

Joni Öhberg


36 2+4=6 –13

Pelasi toisella haukkakaudellaan jo suuremmassa roolissa, mutta ei onnistunut vielä kehittymään kylliksi. Otteita leimasi epävarmuus.

Toni Kiren

42 2+3=5 –18

Muodosti Joni Öhbergin kanssa Haukkojen epävarmimman pakkiparin. Odotukset saattoivat olla korkeammallakin.

Timo Suuronen

42 1+4=5 –18

Suurosen odotettiin kehittyneen edelliskaudesta, mutta niin ei ollut käynyt. Pelaaminen oli varsin epävarmaa, ja Suuronen keskittyikin koiruuksiin.

Ville Peltosuo

24 1+1=2 –10

Peltosuo kehittyi edelliskaudesta, ja vaikka sarjatason vaatimustasolle kehittyminen vie vielä hieman aikaa, potentiaalia ei voi kiistää.

Puolustajina Haukoissa pelasivat lisäksi Tuomas Luotonen (7 ottelua), Tero Myllyoja (12), Samu Martinmäki (2), Iiro Välimäki (1), Henri Grönholm (1), Olli Korkeavuori (1), Jani Kaasinen (2), Janne Jalasvaara (2), Mikko Heiskanen (3), Antti-Pekka Lamberg (3), Juuso Saarnikko (8) ja Mikko Juutilainen (6).

Hyökkääjät

Miikka Lindholm

31 12+12=24 +2

Lindholm oli Haukkojen kuluneen kauden paras hyökkääjä. Pelasi hieman loukkaantuneenakin ja kantoi lähes aina pelatessaan joukkueen parhaan pistemiehen valkoista kypärää. Suuri esimerkillinen pelaaja. Lähti joukkueesta ennen siirtorajaa.

Janne Lehtinen

34 10+11=21 –12

Lehtiseltä odotettiin enemmän. Lehtinen oli kauden päättyessä Haukkojen toiseksi paras pistemies, mutta Lehtisen onnistumisen sijaan se kertoo lähinnä joukkueen epäonnistumisesta. Epäonnistumisten seurauksena peli muuttui apaattisemmaksi. Siirtyi Vantaalle ennen siirtorajaa.

Marko Sakko

34 7+12=19 –11

Lehtisen tutkapari löysi pelivireen hetkeksi joulu-tammikuussa vain kadottaakseen sen uudestaan. Läpimurtokautta ei tullut. Siirtyi Kirkkonummen Salamoihin ennen siirtorajaa.

Sami Tervonen

41 7+6=13 –7

Hankittiin kesällä Kirkkonummelta, mutta vahvistuksesta ei sittenkään voinut puhua. Ehkä jo odotukset olivat hieman liian korkeita. Tervosesta ei ollut joukkueen osaksi joukkueen johtavia hyökkääjiä.

Juha Jusslin

29 6+6=12 –3

Jusslin jatkoi tutun näkymättömällä linjallaan, joka kuitenkin on havaittu hyväksi jo aiempina kausina. Esimerkillistä pelaamista, vaikka aivan ehjää kautta ei tullut vieläkään.

Riku Rahikainen

23 4+8=12 –4

Aloitti Haukkojen muutamassa avausottelussa huimilla pisteillä, mutta tahti hiipui nopeasti. Pikkukoiruuksia esittäneestä Rahikaisesta olisi voinut olla joukkueelleen enemmänkin hyötyä. Siirtyi kesken kauden Tshekkiin ja lopulta Jokereihin.

Mikko Smura

45 6+5=11 –18

Smura pelasi alkukauden hieman pimennossa, mutta nousi suurempaan rooliin joukkueessa siirtorajalla käyneen puhurin jälkeen. Rivimies.

Tuomas Ilola

24 2+9=11 –9

Nopea pelaaja, joka ei kuitenkaan yltänyt Haukoissa tasolleen. Siirtyi Kouvolaan ennen siirtorajaa.

Janne-Petteri Vuorinen

41 6+2=8 –16

Vuorinen ei esittänyt suuriakaan ihmeitä. Turhautuminen näkyi toisinaan, eikä ihme.

Matti Luoma

25 1+4=5 –9

Pelaamissaan otteluissa omalle joukkueelleen vaarallisen näköinen pelaaja. Kärsi läpi kauden muun muassa flunssasta ja muista pienvaivoista. Katosi loppukaudesta mystisesti.

Tommi Sievers

38 2+2=4 –19

Pelasi tasollaan ja oli joukkueensa piristävimpiä poikkeuksia. Nähty usein myös puolustajan tontilla.

Pasi Pieninkeroinen

33 2+2=4 –24

Pieninkeroinen hankittiin joukkueeseen kesän aikana, mutta otteet eivät olleet riittävän hyviä. Joskus peli sujui paremmin, mutta ratkaisutilanteissa kädet jäätyivät. Siirtyi Kirkkonummen Salamoihin ennen siirtorajaa.

Harri Hautajoki

34 0+4=4 –10

Pettymys jo harjoitusottelussa. Paransi kuitenkin sen jälkeen ja pelasi hetkittäin paremmin.

Jonny Åsvik

16 0+1=1 –8

Nostettiin edustusrinkiin kesken kauden ja täytti paikkansa junioriketjussa mallikkaasti.

Hyökkääjinä Haukoissa pelasivat lisäksi Samu Mustonen (12 ottelua), Iivo Hokkanen (2), Pekka Palo (8), Olavi Tihveräinen (9), Jon Wärn (2), Juha Puurula (3), Semir Ben-Amor (2), Antti Hilden (1), Jesse Nuutinen (1), Sami Taanonen (3), Joni Toivola (5), Ville-Matti Koponen (1), Ossi Kousa (3), Aleksi Putkonen (5) ja Juha-Matti Valonen (5).

» Lähetä palautetta toimitukselle