Mielipide

HPK-lainat pelipäällä

MESTIS / Kolumni
Haukat on saanut yhteistyökumppani HPK:lta yhteensä kolme pelaajaa lainaksi. Hyökkääjät Joni Lappalainen ja Janne Lahti ovat joukkueen mukana 28.10 asti. Lisäksi puolustaja Jarno Virkki on Haukkojen mukana toistaiseksi. Vaasan Sportin kaadossa Haukkojen HPK-lainat esiintyivät edukseen.

Jarno Virkki on pelannut Haukkojen mukana jo useamman ottelun. Virkki on murtautunut joukkueen ykköspuolustajapariin. Hämeenlinnalaispuolustajan vahvuuksia ovat selvästi suuri koko ja voima, jolla hän pystyy voittamaan useita kaksinkamppailuja. Vaikka miesi on kookas, hän on luistimilla varsin ketterä.

Tänään Virkki pelasi ottelussa lähemmäs 30 minuuttia. Vastuuta tuli niin ylivoimalla kuin alivoimalla. Yleensä Virkin pakkiparina oli Fredrik Vara, joka on ehkä hieman enemmän hyökkäävämpi ja peliätekevämpi puolustaja. Virkki ei juurikaan ole ylivoimalla pelote, mutta omassa päässä hän oli tänään erittäin hyvä.

Hyökkäyskaksikko Joni Lappalainen ja Janne Lahti pelasivat tänään samassa ketjussa Sami Taanosen kanssa. Lappalainen ja Lahti osoittivat heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien olevansa eliittiä tällä tasolla. Taanosella olikin vaikeuksia pysyä näiden kahden miehen mukana.

Vaikka Lappalainen teki kaksi maalia, oli kentällä Lahti selvästi näkyvämpi. Lahden fysiikka on tälle tasolle ylivertainen, myös mailatekniikka on selvästi parempi kuin monella muulla. Lahden akilleenkantapää Sportia vastaan oli itsepäisyys. Hän ei juurikaan jakanut kiekkoa muille, vaan pyrki itse ratkaisemaan tilanteet omilla henkilökohtaisilla suorituksilla.

Lappalainen ei kentällä ollut läheskään niin näkyvässä roolissa. Kuitenkin paikan tullessa hän on selvästi erittäin vaarallinen pelaaja. Haukkojen kolmas maali on todella mainio esitys Lappalaisen taidoista. Täydessä vauhdissa hän pystyi vartaloharhautuksella huijaamaan vaasalaispuolustajan ulos yksi vastaan yksi tilanteessa. Heti harhautuksen jälkeen lähti tarkka veto yläkulmaan.

Mikäli HPK-lainamiesten otteet jatkuvat yhtä vakuuttavina, tulee seuraavissa otteluissa olemaan sekä KooKoolla että Jukureilla todella vaikeata saada yhtään pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös