Sen piti olla ihan tavallinen runkosarjaottelu ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Siitä tuli kuitenkin pysäyttävä kokemus kummankin joukkueen pelaajille. Se sai tajuamaan, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni.
Tapauksen jälkeen tunnelma oli pysähtynyt. Pahan haavan kaulaansa saanut Zednik kiidätettiin sairaalaan sillä välin, kun muu joukkue koitti koota itsensä pelaamaan ottelun loppuun. Peli pelattiin kunniallisesti loppusummeriin saakka, vaikka kummallakaan joukkueella ei enää erityistä mielenkiintoa ottelua kohtaan löytynyt. Jokainen mietti varmasti ”se olisin voinut olla minä”.
Jokinen sanoi ottelun jälkeen, ettei hänen ajatuksensa olleet tapauksen jälkeen enää kiekossa, ne olivat aivan jossain muualla, jossain tärkeämmässä. Jokinen olisi halunnut olla pelikaverinsa mukana sairaalassa, ei pelaamassa ottelussa, jolla ei juuri sillä hetkellä ollut minkäänlaista merkitystä.
NHL:n historia tuntee yhden vastaavan tapauksen, kun Buffalon maalivahti Clint Malarchuk sai vastaavan haavan kaulaansa St. Louisia vastaan pelatussa ottelussa 1989. Malarchuk selvisi tilanteesta säikähdyksellä, mutta tuolloinkin tapauksella oli varsin pysäyttävä vaikutus kiekkoilevaan maailmaan.
Viimeisimpien tietojen mukaan myös Zednik selvisi tilanteessa pelkällä säikähdyksellä ja miehen peliura ja elämä pääsee jatkumaan normaalisti. 11. helmikuuta olisi voinut olla todellinen surupäivä kiekkoilevalle maailmalle, mutta onneksi näin ei ole.
Pahemman haavan sijaan tapaus saattaa jättää positiivisen jäljen Pantterien joukkuehenkeen, ja epäonninen tapaus pystytään kääntämään positiiviseksi energiaksi joukkueen kopissa. Yhteinen pelko joukkuekaverin puolesta on varmasti joukkuehenkeä nostattava tapahtuma, varsinkin kun onni oli myötä onnettomuudessa. Nähtäväksi jää, miten paljon tapaus auttaa panttereita keväällä.
Itse ottelu päättyi 5-3 Buffalon voittoon, mutta ketä se juuri tällä hetkellä kiinnostaa?