Vielä viime kesänä NHL oli suuri saatana. Ensin hölmöiltiin työsulun kanssa, miljardöörit tappelivat miljonäärien kanssa, ja sitten ne vielä kuppasivat kaikki meidän pelaajat. Kunnes komissaari Gary Bettman totesi: ”On aika puhua pelistä”.
Nyt NHL on jälleen autuus. NHL:n uutta tuomarilinjaa hehkutetaan joka tuutissa, joka torilla ja joka hallissa. Iso osa asiaa hehkuttavista kansalaisista ei ole edes nähnyt yhtään NHL-peliä. Jutut perustuvat mutu-metodiin samalla tavalla kuin torin miehet puhuivat työsulusta.
NHL:n uusi tuomarilinja on askel parempaan, kun puhutaan jääkiekosta. Taitaville pelaajille on enemmän tilaa ja yhdellä yhtä vastaan hyökkääjillä on ykskaks paremmat mahdollisuudet päästä puolustajasta ohi.
Allekirjoittanut heräsi lopullisesti NHL:n ja SM-liigan eroon pari viikkoa sitten. Ensin katsoin SM-liigaottelun Lappeenrannassa, 300 kilometriä autolla Tampereelle ja sen jälkeen televisioista NHL-ottelu. Ei voinut puhua enää edes samasta lajista. Siinä missä liigaottelussa käytiin puolin ja toisin härskisti kiinni kiekottomaan oikein tosikahvalla, rapakon toisella puolella lensi häkkiin pienestä nykäisystä yläkäteen.
Hurraa! Tässä oikea suunta myös suomalaiseen kiekkoon! Kahva kuolee, Rautakorvesta tulee taas tavallinen kuolevainen ja JYP putoaa Suomi-sarjaan. Vai?
Karmeimmillaan NHL-kiekko muistuttaa tällä hetkellä koripalloa. Puolustava pelaaja ei uskalla käydä hyökkääjän iholle, koska pelkää jäähyä. Pelin intensiteetti häviää, jopa taklauksia varotaan. Uudesta tuomarilinjasta vouhotettiin viikkotolkulla ennen sarjan alkua ja nyt jokainen pienikin rike ja tuomarin virhe rekisteröidään. Vielä. Aika näyttää pysyykö sama linja jatkossakin. Tuntuu vaikealta kuvitella, että pudotuspeleissä linja olisi yhtä tiukka.
Suomessa mouhotaan nyt tietysti saman linjan perään. Meillähän on korulauseissa joka syksy kerrottu, että kahvaaminen kitketään pois. Tai ainakin lähes joka syksy, tänä syksynä ei ainakaan allekirjoittaneen korviin sellaista enää kantautunut, ennen kuin keskustelu NHL-säännöistä alkoi. Sitten oli jo myöhäistä, kymmenen sarjakierrosta pelattuna ja jokainen näki, että mitään uutta linjaa ei ole.
Onko aina mentävä ääripäästä toiseen? Nyt sallitaan kaikki, kohta ei sallita mitään ja jääkiekosta tulee salibandya. Missä on kultainen keskitie? Tilanne, jossa puolustajalle on selvä mitä hän saa tehdä ja mitä ei. Tilanne, jossa jokaista pientäkin nojaamista ei tuomita estämiseksi. Tilanne, jossa jääkiekko on sitä mitä jääkiekko on – kontaktipeliä.
Taitokiekolle pitää antaa tilaa, sillä kontaktipelin ohella jääkiekko on myös taitopeli, väittivät kateelliset kilpailijat mitä tahansa. Jääkiekko on kuitenkin aina ollut kolmen asian yhdistelmä, voiman, taidon ja nopeuden. Otat yhden pois, peli ei ole enää entisensä.
Kultainen keskitie vaatii ponnisteluja. Se ei synny päivässä, yössä eikä edes viikossa. Ei välttämättä edes kokonaisessa kaudessa. Mutta se on linja, mihin jääkiekko tulee viedä. Siksi valmentajien ja pelaajien otteluidenjälkeiset kitinät tulee jättää omaan arvoonsa. Johtoportaiden suomalaisessa kiekossa, niin SM-liigassa kuin liitossa, pitää ottaa kova kovaa vastaan. Toimia johdonmukaisesti, rummuttaa asiaa, mutta samaan hengenvetoon muistuttaa, ettei Roomaakaan päivässä rakennettu. Ja tehdä kerrankin joku ratkaisu koko kiekko-Suomeen, ei ainoastaan SM-liigaan.