Mielipide

Paineet käyvät isompaankin egoon

MESTIS / Kolumni
Kun Aurinkokuningas kiipesi portaita ylös ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen, oli helppo olemuksesta huomata, että miestä kaiveli ja paljon.

Juhani Tamminen otti ensimmäisenä vierasvalmentajana tarjolla ollutta kahvia, mutta vain puolikkaan korvapuustin. Tammisella oli loppua kädet korvapuustin puolittamiseen, sillä toisessa kädessä oli kahvikuppi ja toisessa taktiikkataulu. Persoona oli ajatuksia täynnä.

Itsetunnon jättiläisenä tunnettu Tamminen käy väkisinkin kovilla. Hän joutuu nyt selvittämään kaikille, miksi peli ei kulje. Kuopiossa oli paikalla muun muassa Yleisradion Aamu-TV. Aurinkokuningas on kova sana jokaisessa uutisikkunassa.

Eräs toimittaja jopa pyysi Tammista listaamaan Sportin kolme suurinta ongelmaa ja vieläpä niin, että suurin ongelma ensin. Tamminen listasi.

Aurinkokuningas selvisi lehdistötilaisuudesta hyvin – olosuhteisiin nähden. Uhoa ei ollut paljon, mutta vähän kuitenkin. Tarkkaakin tarkemman kysymyksen esittäjälle Tami kuittasi vielä.

- Ymmärrän kyllä intohimoisen kysymyksesi. Tämän hetken menestyksemme on budjetoitu, jutellaan kahden vuoden päästä lisää.

» Lähetä palautetta toimitukselle