Samaan aikaan kun monet kannattajat kiroavat tunteen tappamista SM-liigasta, vaaditaan kovaan ääneen pienempiä rangaistuksia tappeluista. Logiikka tuntuu hukkuneen jossain matkan varrella, sillä nykymuotoiset kaukalotappelut edustavat tunteettomuutta pahimmillaan. Hanskat tippuvat harkitusti jäähän, seuraa pitkä kiertely ja vastustajan mittailu - ja lopulta tappelukaveria taputellaan päälaelle.
Menneinä vuosina tappelut jääkiekossa edustivat lajin olemusta parhaimmillaan. Kovan kontaktipelin tiimoissa tunteet ja aggressiot nousevat pintaan, ja satunnaisesti tunteet lyövät yli ja kaksi pelaajaa tahtovat kurittaa toisiaan silmittömästi. Tällaisen kiekkoon olennaisesti kuuluvan väkivallan tilalle on pohjoisamerikkalaisten valmentajien ja rapakon takaa tappelukoodistoa opetelleiden pelaajien mukana tullut kliininen ja tylsä showpaini.
Sami Helenius kävi "noutamassa" Libor Ustrnulin Helsingin paikallistaiston ensimmäisellä minuutilla. Clarke Wilm yritti samaa, kun Ustrnulia päätä pienempi Tim Stapleton loukkaantui seuraavassa pelissä. Semir Ben-Amor kävi hakemassa Erkki Rajamäen ulos pelistä, kun tämä oli kompastunut kaukalossa koodiston vastaisesti.
Esimerkkejä löytyy roppakaupalla, mutta mihin ovat jääneet ottelutapahtumien kuumentamien pelaajien spontaanit tappelut? Ne on haudattu hajuttomien, mauttomien ja värittömien uuden maailman väkivaltatapojen alle ja jälleen SM-liiga on pelitapahtumien osalta astetta köyhempi. "Oikeat" tappelut ovat hävinneet liigasta, eikä siihen ensimmäinen syypää todellakaan löydy Pasilasta liigan konttorilta, vaan näistä kovanaamoista ja käskyttäjävalmentajista.
SM-liiga sen sijaan ansaitsee myös osan risuista, sillä sarjan johdossa ei ole puututtu siihen, kun suomalaista jääkiekkoa on viety suuntaan, joka ei ole lajiin koskaan aiemmin kuulunut. Liiga tarttui asiaan ainoastaan pakon edessä, kun Pasi Nielikäisen ja Ryan VandenBusschen showtappelusta nousi kohu eduskuntaa myöden.
Muuten kaukalossa on saanut tehdä noutoja ja järjestää ennalta sovittuja päähänlyöntikilpailuja ilman suurempia rangaistuksia. Draamaa ja rytinää eivät kuitenkaan edusta jonnevirtasten ja patriklostedtien pelleily, vaan lajin jännityksen kaareen kuuluvat kahakat. Kun vati kaatuu, silloin lyödään - ei viikon päästä.
- Olen kyllästynyt tähän, näitä haasteita tulee jo alkuverryttelyssä. Ihmettelen, että SM-liigassa ei saada lopetettua näitä sovittuja tappeluita, Ässiä valmentava Alpo Suhonen ihmetteli oikeutetusti lauantain Lukko-Ässät-ottelun jälkeen.
Eiköhän tosiaan ole aika puhaltaa stoppi SM-liigan muuttumiselle joksikin muuksi, mitä se ei ole ja joksi sen ei haluta muuttuvan. Jätetään goonien keskinäiset nyrkkeilyt Pohjois-Amerikkaan, jossa tätä hupia tarjoillaan taukoviihteenä jääkiekosta ymmärtämättömille katsojille. Palautetaan tunnetta liigaan ainakin tappeluiden osalta.
Tehtävän ei luulisi olevan mahdoton, sillä pelitapahtumien perusteella purkautuva tunteikas väkivalta on helppo erottaa nelosketjulaisten järjestämistä soputappeluista. Mitään käskytyksiäkään ei tarvittaisi, jos pelaajat puuttuisivat tilanteisiin samalla hetkellä, eivätkä jäisi odottamaan nimettyjen tappelupukareiden vastausta seuraavassa vaihdossa tai pelissä.
Sano ei tylsälle show'lle, kyllä kiekkoväkivallalle.
Kirjoittaja on Jatkoajan entinen päätoimittaja, joka ei uskaltaisi tapella nakkikioskijonossa, mutta nauttii spontaaneista kaukalotappeluista.