Derek Boogard, Rick Rypien ja Wade Belak – kolme NHL-liigan raskaan sarjan edustajaa. Kolme pelaajaa, jotka toivat peliin fyysisen aspektinsa. Kolme persoonaa, joiden kohtalona oli poistua keskuudestamme liian varhain.
Traagisia tapahtumia on pohdittu kuolleiden pelaajien henkilökohtaisten ongelmien kautta. Belakin ja Rypienin tiedettiin kärsineen masennuksesta. Boogardilla oli puolestaan jonkinasteinen alkoholi-ja pilleriaddiktismi.
Persoonallisten syiden takaa on kaivettu esiin ammattiin liittyviä riskejä. Roolin näkyvä puoli on tuttu. Show-meiningiltä näyttävä iskujenvaihto pitää kuitenkin sisällään kiiltävää ulkokuortaan tummemman sisimmän, joka on meille maallikoille vieras.
Henkinen rasitus
Mysteerin ymmärtämiseksi on hyvä antaa puheenvuoro henkilölle, joka on nähnyt ammatin arjen. Rob Ray pelasi NHL:ssä 16 kauden ajan. Hänen tilastonsa paljastavat ammattitaidon sisimmän. 900 ottelua, joissa 237 tappelua ja 3207 jäähyminuuttia.
Ray pelasi NHL-urallaan Buffalo Sabresissa ja Ottawa Senatorsissa. Hänen roolinsa oli selkeä. Ray toi kaukaloon fyysisyyttä. Hänen repertuaariaan olivat kivikovat taklaukset, vastustajan horjuttaminen verbaalisin keinoin ja tappelut.
Ray pohtii kollegoidensa kohtaloa. Hän aloittaa analysointinsa yksilöllisellä realismilla.
– Jokainen kuolema on erillinen tapahtuma. Heillä kaikilla oli tiedossa olleita ongelmia, joiden vaikutusta tapahtuneeseen on vaikea kieltää. Niistä ei voi mielestäni vetää suoraa viitettä kiekkotappeluihin.
Entinen kovanaama ei halua poissulkea traagisten tapahtumien yhteyttä kaukaloihin. Jääkiekko on kontaktilaji. Fyysisellä pelityylillä on hintansa. Rayn mukaan se voi johtaa lopulliseen tuhoon.
– Tappelijan elämä voi olla väkivaltainen ja kiittämätön. Rooli voi johtaa henkiseen rasitukseen. On tärkeää ymmärtää fyysinen ja henkinen trauma, joka voi lopulta johtaa väkivaltaiseen loppuun ja suruun.
Jatkuva paine
Jääkiekko on roolipeli. Joukkue rakennetaan erilaisten pelaajatyyppien ympärille. Menestyvä joukkue tarvitsee monipuolista osaamista. Jokaiseen pelaajaan liitetään odotuksia, jotka tuovat luonnollisesti mukanaan paineita.
– Voi olla vaikea käsitellä velvoitteita. Ison tilipussin saajat pääsevät helpommalla. Kun pelaat "rajalla" olevassa roolissa, joudut jännittämään peliaikasi kanssa. Saanko pelata? Kuulunko kokoonpanoon? Se on jatkuva painetila.
– Tappelijan painetila on kymmenen kertaa kovempi kuin muiden pelaajien. On helppoa korvata sen roolin pelaaja. Paine on siis aina läsnä. Se voi tuhota. Olet joukkueesi halvin pelaaja, mutta kannat kovimmat paineet. Ihmiset eivät ajattele tätä tarpeeksi, painottaa Ray.
Fyysisten pelaajien arvostuksen pohtiminen tuo esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan. 16 NHL-kauden veteraani paljastaa jotain odottamatonta.
– Tappelin paljon joukkueeni takia. Vain yksi pelikavereistani kiitti minua henkilökohtaisesti. Pat LaFontaine ymmärsi, kuinka tärkeä roolini oli hänen pelinsä kannalta.
”Ei sattumaa”
Georges Laraque lopetti uransa reilu vuosi sitten. Montrealissa syntynyt kiekkoilija pelasi 695 NHL-ottelua, joissa hän kokosi 1126 jäähyminuuttia.
Laraque edusti NHL-urallaan Edmonton Oilersia, Phoenix Coyotesia, Pittsburgh Penguinsia ja Montreal Canadiensia.
34-vuotias konkari kuului kaukalon pelätyimpiin sotureihin. Pohjoisamerikkalaiset urheilujulkaisut ovat valinneet hänet kahteen otteeseen "parhaaksi tappelijaksi".
Laraque näkee kollegoiden tragedioissa absoluuttisen yhtäläisyyden kaukalon tapahtumiin.
– Kuolemat eivät ole sattumaa. NHL-tappelijan rooli on ammattilaisurheilun kovin tehtävä. Jatkuva henkinen kamppailu on pahempaa kuin itse tappelut. Seuraavan tappelun odottaminen voi tehdä sinut hulluksi.
Tappeluille on paikkansa
Rob Ray kohtasi urallaan monta kivikovaa kollegaa. Eräs heistä on jäänyt erityisesti mieleen.
– Ottelut Torontoa vastaan jäivät mieleeni - erityisesti silloin, kun siellä pelasi Tie Domi. Otimme yhteen monta kertaa. Jos emme tapelleet, ihmiset ihmettelivät, miksi niin?
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Rayn mielipide tappeluiden mielekkyydestä on selvä.
– Tappeluille on yhä paikkansa NHL-kiekkoilussa. Ne ovat osa peliä – ovat olleet jo kauan ja tulevat aina olemaan.
43-vuotias Ray on nykyään yrittäjä. Kaukaloista eläköityminen on sujunut ilman vajoamista syviin vesiin. Urheilu-uransa mahdollisista jälkiseurauksista hän ei halua tehdä isoa numeroa.
– Elämäni on sopivan kiireistä. Mielekästä pohdittavaa riittää joka päivä. Välillä sattuu lapsuksia, mutta määrittelen ne itse iän aiheuttamiksi.
Ray kertoo seuraavansa NHL-kiekkoa edelleen. Hän pitää yhteyttä entisiin pelikavereihinsa. Myös kaukalosta tuttuja vastustajia kuuluu tuttuvapiiriin.
– Juttelemme harvoin ammatin tummasta puolesta. Luulen, että välttelemme sitä tietoisesti. Se on kuitenkin koko ajan takaraivossa. Olenko minä seuraava? Sen esiintuloa on vältettävä - kaikin keinoin.
Lähde: BuffaloNews.com
