Leijonat päätti kotimaan kiertueensa voittoon Venäjästä
Suomen A-maajoukkue päätti kotimaan kiertueensa lyömällä Venäjän Helsingissä maalein 4-2. Ottelun hahmoja olivat Leijonien kaksi ensimmäistä maalia iskenyt Ossi Louhivaara sekä vahvan ottelun pelannut Juuse Saros.
Juuse Saros pelasi Suomen maalilla vahvan ottelun.
Leijonat oli saanut Tuomo Ruudun sekä muitakin vahvistuksia NHL:stä.
Leijonien maalilla oli ruuhkaa ottelun alkuhetkillä.
Suomen avausmaali syntyi parin minuutin pelin jälkeen.
Maalin iski Ossi Louhivaara Tommi Huhtalan syötöstä.
Louhivaara iski Suomen toisenkin osuman kun ottelu oli ehtinyt vanhentua vasta viitisen minuuttia. Maalin alustivat Tommi Huhtala ja Ville Lajunen.
Jyrki Jokipakan kypärä sai kyytiä kun Sergei Plotnikov taklasi.
Danis Zaripov osui tolppaan.
Andrei Zubarev pysäytti Petteri Wirtasen.
Leijonien tiimityöskentely toimi myös taklauspelissä. Rasmus Ristolaisen ja Jussi Jokisen jyrän alle jäi Mikhail Grigoryev.
Venäjä kavensi ensimmäisen erän loppuhetkillä.
Osuman iski Anton Slepyshev Maxim Karpovin syötöstä.
Myös toisen erän alussa Suomen maalilla oli ruuhkaa.
Tommi Huhtala kaadettiin jäähyn arvoisesti.
Esa Lindell iski heti ylivoiman alussa Suomen kolmannen maalin Petri Kontiolan aloitusvoiton jälkeen.
Danis Zaripov ei saanut kammettua kiekkoa Saroksen ohi.
Lennart Petrell iski Suomen neljännen. Syöttöpisteille pääsivät Petteri Wirtanen ja Harri Pesonen.
Juuse Saros piti Leijonat pelissä mukana tärkeillä torjunnoillaan.
Kolmannessa erässä Leijonat ei päässyt tämän lähemmäksi maalia.
Tuomo Ruutu esitti tuttuun tapaan vahvoja otteita vastustajan maalilla maskimiehen roolissa.
Ruudun tyylikäs nousu maalille ei tällä kertaa päättynyt osumaan.
Venäjä kavensi lukemat vielä 4-2:een Evgeny Biryukovin maalilla kun ottelua oli jäljellä pari minuuttia.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Haastattelu
A-maajoukkuedebyytissään osuneen Niko Huuhtasen pitkäaikainen haave toteutui – Seuraavaksi tähtäimessä siintää NHL
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 20:37
Haastattelu
Tuleva Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen oli huojentunut nimityksensä jälkeen
LIIGA | MAAJOUKKUE | 28.9.2023 22:48
Uutinen
Leijonien MM-taival jatkuu Norjaa vastaan – Saku Mäenalanen palaa kokoonpanoon
MAAJOUKKUE | 13.5.2024 12:05
Uutinen
Juuri täysi-ikäistyneelle Konsta Heleniukselle aikuistason arvokisadebyytti Leijonien kohdatessa Iso-Britannian
MAAJOUKKUE | 12.5.2024 12:14
Uutinen
Leijonien MM-kisaurakka alkaa – kahdeksan pelaajaa debytoi MM-kisoissa aikuistasolla
MAAJOUKKUE | 10.5.2024 13:09