Kierrosraportti: Lukko kaatoi maalinteon kanssa tuskailleen HIFK:n Steven Jandricin johdolla

LIIGA / Kierrosraportti
Kuva © Ville Tohka
20.12.
2023
Keskiviikkona Liigassa miteltiin vain yhden ottelun verran, kun HIFK isännöi Lukkoa. Raumalaisnippu lähti joulutauolle voiton siivittämänä, kun tuore hankinta Steven Jandric iski vieraiden molemmat maalit.

HIFK katkaisi pitkän maalittoman putkensa, mutta pisteet matkasivat Raumalle

Eetu Koivistoinen katkaisi HIFK:n 123 minuuttia ja 21 sekuntia kestäneen maalittoman putken, mutta maali ei riittänyt, kun raumalaiset veivät pisteet lukemin 2–1.

Lukko lähti Helsingissä kolmanteen erään kahden maalin johtoasemassa. Entinen Lukko-hyökkääjä Eetu Koivistoinen iski HIFK:n avausmaalin, mutta kiri käynnistyi liian myöhään. Lukon riveistä Tarmo Reunanen joutui jättämään kamppailun kesken avauserässä saatuaan kiekon kasvoihin.

LÄHTÖKOHDAT

HIFK lähti kamppailuun tiukka tappio allaan, kun se tiistaina hävisi Pelicansille vieraissa 1–0. Lukko pelasi myös tiistaina, jolloin se tiukan puolustuskamppailun päätteeksi kaatoi Ilveksen 3–2. Joukkueet kohtasivat jo syyskuussa Raumalla, jolloin helsinkiläiset voittivat jatkoajan jälkeen runsasmaalisen ottelun lukemin 5–4.

Kokoonpanotilanne ei kummankaan osalta ollut optimaalinen, sillä Lukko joutui edelleen pärjäämään ilman Julius Mattilaa ja Jami Krannilaa. HIFK:n riveistä uupuivat puolustajat Petteri Lindbohm ja Einari Luhanka, jotka loukkaantuivat Pelicans-ottelussa. Tiistaina puhuttanut Micke-Max Åstenin tilanne ei johtanut pelikieltoon, joten nelosketjun hyökkääjä pelasi normaalisti omalla paikallaan.

AVAINTAPAHTUMAT

Vaikka Lukko ei saanut tahmeaa ylivoimaansa käyntiin, onnistui kuitenkin vasta kolmatta otteluaan Lukossa pelaava Steven Jandric kahdesti maalinteossa. HIFK:n kannalta kiekko pyöri kolmannessa erässä kauan väärässä päädyssä, kun Lukko pelasi viisaasti johtoasemassa. 

HIFK:n kannalta positiivista oli pitkän maalittoman putken katkeaminen, mutta joukkue on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussa vain kaksi maalia, mikä on auttamatta liian vähän. Tehokkuuden ja viimeistelyn kanssa on ongelmia, vaikka paikkoja aukeaakin. Keskiviikkona ainoana maalinteossa onnistui Koivistoinen, joka niittasi täysosuman vanhaa seuraansa vastaan.

Lukko lähtee joulutauolle neljän ottelun voittoputkessa. Sekä HIFK:n että Lukon pelit jatkuvat tapaninpäivänä.

MAALINTEKIJÄT
17.27 0–1 Steven Jandric (Repo) 
31.21 0–2 Steven Jandric (Abt, Stenqvist)
47.11 1–2 Eetu Koivistoinen (Vesalainen, Martin)

MAALIODOTTAMA
HIFK 1,51 – 2,93 Lukko