Pelicans voitolla joululomalle – Tappara taipui kotikaukalossaan
Illan ainoassa liigakamppailussa Pelicans kaatoi Tapparan Tampereella niukin 4–2-lukemin. Vierasvoiton myötä lahtelaiset pääsevät joulutauon viettoon liigan kakkospaikalta.
Kipinät saattelivat kirvesrinnat kaukaloon.
Pelicans aloitti ottelun vahvasti.
Juuso Jämsen hankki vierailijoille rangaistuslaukauksen.
Tappara pääsi toisessa erässä mukaan kamppailuun.
Sakke Hämäläinen antoi vauhtia Patrik Virralle.
Patrik Bartošák piti torjunnoillaan vierailijoita kiinni johtoasemassa.
Geoff Platt nosti jo hetkellisesti Tapparan tasoihin.
Sakke Hämäläinen ja Ben Blood juonivat alivoimalla Pelicansin uudelleen johtoon.
Taistelu kiekosta jatkui tasaisena päätöserässä.
Tappara haki ahkerasti paikkoja tasoitusosuman iskemiseksi.
Bartošák piti kuitenkin ratkaisuhetkillä maalinsa puhtaana.
Elias Vilen pääsi iskemään tyhjään maalin illan loppulukemiksi 2–4.
Voitolla Pelicans vahvisteli asemiaan liigan kakkospaikalla.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
CHL-joukkueet kaudelle 2024–25 ovat tiedossa – Suomesta mukana Tappara, Pelicans ja Ilves
CHL | 29.4.2024 22:56
Uutinen
Liiga-finaalit: Tapparalle kolmas peräkkäinen Suomen mestaruus kotiyleisön edessä
LIIGA | 28.4.2024 19:24
Uutinen
Tappara on lähellä liittyä TPS:n seuraan, Pelicans Nokia-areenalle tukalassa tilanteessa ilman Aatu Jämseniä
LIIGA | 28.4.2024 12:16
Uutinen
Liiga-finaalit: Anton Levtchin hattutemppu johdatti Tapparan voittoon – mestaruus katkolla sunnuntaina
LIIGA | 26.4.2024 21:30