KOOVEE nollasi Kiekko-Vantaan tuplakohtaamisen toisessa osassa
KOOVEE ja Kiekko-Vantaa kohtasivat toisen kerran kolmeen päivään. Tamperelaisjoukkue oli tälläkin kertaa etevämpi maalinteossa, vieraat sen sijaan eivät onnistuneet saamaan kiekkoa kertaakaan KOOVEE-vahti Samu Pakarisen selän taakse. Voittolukemat Hakametsässä kirjattiin 5−0.
Samu Markkulan luistin kulki jälleen.
Liigastakin tuttu Terry And yritti taistella kiekkoa itselleen.
Alun jälkeen kotijoukkue määräsi enimmäkseen tahtia.
Kulmissakin ehdittiin vääntää.
Samuli Tervo kaivoi kiekkoa selkänsä takaa neljästi.
Santeri Airola teki ottelussa kauden toisen maalinsa.
Markus Västilä oli illan eniten pelanneiden joukossa.
Välillä maalin edessä piti ottaa lepohetki.
Vantaalaisilla oli vaikeuksia pysyä kotijoukkueen liikkeen perässä.
Markkula viimeisteli viidennen maalin.
K-Vantaa pommitti kiekkoa 30 kertaa kohti KOOVEE-maalia.
Samu Pakarinen torjui kaiken.
Vantaalaisilla ei ollut paljon aihetta iloon.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: RoKille tärkeä vierasryöstö, JoKP voittoon toisessa jatkoerässä
MESTIS | 9.3.2024 21:04
Artikkeli
Mestis-viikko: Sarjataulukon keskellä tilanne jatkuu tiiviinä, FPS vaikeuksissa
MESTIS | 1.1.2024 7:00
Artikkeli
FPS ja Hokki pyrkivät karsinnoilta karkuun, keskikastissa pienet marginaalit
MESTIS | 21.12.2023 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kajaanissa Selänteiden ilta, sarjan häntäpää tiivistyi
MESTIS | 27.11.2023 7:00