Tyttöleijonat kohtaa puolivälierässä superteinin tähdittämän Slovakian − Ruotsi ja Tšekki vastakkain

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi sijoittui Kanadan jälkeen oman lohkonsa toiseksi.
Kuva © Alise Harju
Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa on torstaina puolivälieräpäivä. Suomi sijoittui oman A-lohkonsa toiseksi ja kohtaa B-lohkon kolmosen Slovakian kello 14.30. Pohjoisamerikkalaiset nappasivat lohkojen kärkipaikat itselleen ja saavat näin lohkoneloset vastaansa.

Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat Sveitsin Zugissa ovat edenneet siihen pisteeseen, että edessä ovat puolivälierät. Kahdeksan joukkueen turnauksessa jokainen joukkue etenee lohkovaiheesta jatkoon.

Kanada oli tiistaina paketoidun A-lohkon ykkönen ennen Suomea, Tšekkiä ja Saksaa. B-lohko sai lopullisen muotonsa keskiviikkona, kun Yhdysvallat varmisti ykkössijansa ennen Ruotsia voitettuaan keskinäisen kohtaamisen 4−0. Slovakia ja Sveitsi sen sijaan ratkaisivat välienselvittelyssään, kumpi on B-lohkon kolmas ja näin ollen saa Tyttöleijonat vastaansa. Slovakia päihitti Sveitsin jatkoajalla lukemin 2−1.

Slovakian riveissä pelaa muun muassa edellisten tyttöjen MM-kisojen pistepörssin voittaja, 15-vuotias superteini Nela Lopušanová. Joukkuetta edustaa myös Naisten Liigasta tuttu RoKi-puolustaja Alexandra Mateičková.

Puolivälieräparit

Klo 11.00 Ruotsi−Tšekki

Klo 14.30 Suomi−Slovakia

Klo 18.00 Kanada−Sveitsi

Klo 21.30 Yhdysvallat−Saksa

Tyttöjen MM-kisojen välierät pelataan lauantaina 13. tammikuuta ja pronssiottelu sekä finaali ovat vuorossa sunnuntaina 14. tammikuuta.

Muokattu: 10.1.2024, kello 20.24: Otteluiden alkamisajat päivitetty.

» Lähetä palautetta toimitukselle