Yhdysvallat nimesi U20 MM-leiriryhmänsä − mukana liuta lahjakkuuksia

MAAJOUKKUE / Uutinen
Lane Hutson on yksi Yhdysvaltojen leiriryhmän nimekkäimmistä pelaajista.
Kuva © Jarno Hietanen
Muun muassa Lane Hutson, Cutter Gauthier, Will Smith ja 2006 syntynyt James Hagens ovat mukana. Cole Eisermanin nimeä sen sijaan ei listalla näy.

Yhdysvallat on nimennyt leiriryhmän, joka valmistautuu vuodenvaihteessa Ruotsissa käytäviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Ryhmään valittiin kolme maalivahtia, kymmenen puolustajaa ja 16 hyökkääjää.

Suurimpina tähtinä joukkueesta voitaneen nostaa hyökkääjät Jimmy Snuggerud, joka teki vuosi sitten nuorten kisoissa 13 pistettä seitsemään peliin sekä Cutter Gauthier, joka jo edellisissä U20-kisoissa teki seitsemässä ottelussa kymmenen tehopistettä sekä esiintyi miestenkin MM-turnauksessa. Myös puolustaja Lane Hutson, joka hänkin pelasi viime keväänä miesten MM-kisoissa on joukkueen kärkikaartia. Maalivahti Trey Augustine on nuorisomaajoukkueiden konkari kaksilla alle 18-vuotiaiden ja yksillä alle 20-vuotiaiden kisoillaan.

Mielenkiintoa ryhmään tuovat nuoret hyökkääjät, 2005 syntynyt Will Smith sekä 2006 päivänvalon nähnyt James Hagens. Toista 17-vuotiasta lahjakkuutta Cole Eisermania ei ryhmässä nähdä.

Yhdysvaltojen U20 MM-leiriryhmä

Maalivahdit

Trey Augustine

Jacob Fowler

Sam Hillebrandt

Puolustajat

Zeev Bulum

Seamus Casey

Ryan Chesley

Drew Fortescue

Patrick Geary

Lane Hutson

Jake Livanage

Aram Minnetian

Eric Pohlkamp

Sam Rinzel

Hyökkääjät

Gavin Brindley

Cutter Gauthier

James Hagens

Gavin Hayes

Isaac Howard

Ryan Leonard

Rutger McGroarty

Oliver Moore

Frank Nazar III

Danny Nelson

Gabe Perreault

Will Smith

Jimmy Snuggerud

Casey Terrance

William Whitelaw

» Lähetä palautetta toimitukselle