Ässiltä ei herunut pisteitä SaiPalle

LIIGA / Raportti
Ari Santasen vaikeasti alkanut Liiga-valmentajan ura sai jatkoa torstaina Porissa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Liiga palasi Poriin pitkän kolmen viikon tauon jälkeen. Ässät jatkoi voittoputkeaan torstai-iltana kotonaan. Valtteri Viljanen tyylitteli voittomaalin rangaistuslaukauksesta.

Porin Ässät oli tyly isäntä eilen keskiviikkona vierasvoittoon Lukosta kyenneelle SaiPalle. Ässät oli toisen erän alkua lukuun ottamatta parempi joukkue koko ottelun ja tulos 5−2 oli patapaidoille täysin ansaittu.

Vaikka Lukko ei pystynyt tarjoamaan keskiviikkoiltana SaiPalle kovin suurta vastusta, oli tänään Porissa vieraana kiekkoillut lappeenrantalaisryhmä väsyneen näköinen ja oloinen. Nopeat vastahyökkäykset olivat myrkkyä SaiPalle, sillä niistä syntyi Ässille neljä maalia.

Ässät pääsi ottelussa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana jo kahden maalin karkumatkalle, mutta SaiPa piristyi ja alkoi päästä otteluun mukaan. Idän ihme saikin punnerrettua ottelun tasoihin saakka, mutta Sputnikin lento loppui kuin seinään ja Ässät oli suvereeni ottelun puolivälin jälkeen.

Todellista namia porilaisyleisölle tarjoili voittomaalin rangaistuslaukauksesta taiteillut Valtteri Viljanen. Viljanen pääsi ensin läpiajoon Lasse Lappalaisen vartioinnista, ja SaiPa-pakin huitaisun jälkeen Viljanen pääsi yrittämään ratkaisuaan yksin Juho Olkinuoraa vastaan. Pienen vartaloharhautuksen jälkeen ässäpakki laittoi kiekon rystyltä reppuun ja myhäili porilaisyleisön suosionosoituksia.

Ari Santanen ei elä unelmaa SaiPan penkin takana. Porilaistaustainen luotsi oli pettynyt ottelun jälkeen omiinsa.

− Alku meni meiltä ohi. Hallin kirkkaat valot varmaan häikäisivät sen verran. Ei pitänyt olla mikään yllätys, miten Ässät pelaa kotipelissään. Yritettiin kyllä valmistautua otteluun kunnolla. Toisessa erässä päästiin mukaan ja kolmannessa erässä tehtiin liian isoja virheitä. Ässät pelaa hyvää jääkiekkoa, Santanen harmitteli.

Jyrki Aho sen sijaan oli hyvin mielissään omiin pelaajiinsa.

− Erittäin tyytyväinen täytyy olla siihen miten tultiin peliin. Toisessa erässä sen sijaan luultiin pelin loppuneen, mutta päästiin mukaan erän lopulla. Kolmannessa erässä pelattiin kuin johtoasemassa pitää ja olimme kärsivällisiä. Tehtiin niistä paikoista, mitä saimme, ässävalmentaja Aho summasi.

Paakkolanvaara kerää kehuja valmentajalta

Tämän kauden Ruotsin pääsarjassa Leksandin riveissä aloittanut Liiga-konkari Tommi Paakkolanvaara siirtyi Ässiin maajoukkuetauolla. Nyt Paakkolanvaaralla on kolmeen peliin kolme pistettä ja paikka valmentajan ja yleisön puheisiin on löytynyt.

Jyrki Aho kehuu Paakkolanvaaraa vuolaasti.

− Paakkolanvaara on aikunen pelaaja ja tietää miten tätä peliä pelataan. Hän tulee nyt hyvään saumaan, kun keskushyökkääjiä on paljon sairastuvalla. Hyvä pelaaja saatiin Poriin, Aho sanoi.

Ahon pitkä odotus päättyi, sillä hän on monta vuotta haaveillut pelipaidan painajan painajaista Paakkolanvaaraa joukkueeseensa.

− Olen vuosia halunnut Tommia joukkueeseeni ja olen tyytyväinen, että nyt löytyi se raha saada Paakkolanvaara joukkueeseen. Olen niin monta kertaa hänelle soittanut, että tällä kertaa olisi voinut puhelimessa sanoa kaikki samat jutut kuin ennenkin, Jyrki Aho kevensi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo