TPS saapui myöhässä hiihtoihin − Pelicans jatkoi Palloseuran piinaamista

LIIGA / Raportti
Pelicansin kaksi maalia riittivät kolmeen pisteeseen.
TPS:n tahmea hiihtely avauserässä kostautui. Pelicans venytti TPS-voittoputkensa jo kahdeksaan otteluun.

Pelicans on Liigassa TPS:n vaikein vastustaja. Turkoosipaidat voittivat TPS:n tällä kaudella neljättä kertaa ja samalla jo peräti kahdeksannesti perätysten, kun Pelicans piti kolme pistettä kotonaan maalein 2−1. Aiempi kohtaaminen Lahdessa päättyi Pelicansille 6−1, ja edellisen kerran joukkueet ottivat mittaa toisistaan kaksi viikkoa sitten Turussa, kun Pelicans haki jatkoaikavoiton 2−1.

Pussinokat pelasivat ennen TPS-ottelua neljä vieraspeliä putkeen Lahden MM-hiihtokisojen takia. Pelicansin paluu kotihalliin alkoi loistavasti, sillä se pelasi varsinkin ensimmäisessä erässä vieraitaan aktiivisemmin. TPS:n hiihtelyssä ainoastaan Eric Perrinin sentteröimä ykkösketju sai painettua pelin kotijoukkueen päätyyn säännöllisesti läpi ottelun.

− Hävisimme pelin oikeastaan ensimmäisessä erässä. Olimme siinä aivan liian pehmeitä ja passiivisia. Saimme koneen käyntiin vasta toisessa erässä, jossa olimme mielestäni parempia, perkasi TPS-päävalmentaja Ari-Pekka Selin ottelun jälkeen.

Pelicans sai koottua alkukaudella häikäisseen Kimi Koiviston, Miska Siikosen ja Iikka Kangasniemen ketjun pitkästä aikaa yhteen, sillä Siikonen palasi pitkän loukkaantumisensa jälkeen takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Ketju olikin lahtelaisten vaarallisin koostumus, ja Siikonen pääsi runttaamaan joukkueensa johtoon ottelun alkuminuuteilla.

− Valmennus on tyytyväinen kaikkiin pelaajiin. Mutta etenkin tämän kolmikon peli oli oikein hyvää tänään, ja tuntuu, että heillä on hyvä kemia keskenään, kiitteli Pelicansin pääluotsi Petri Matikainen hyvin pelannutta ketjuaan.

TPS sai pukukoppimaalin, mutta Pelicans oli sitkeä

Pelicans pääsi toisessa erässä 2−0-johtoon, kun Roni Rukajärven laukaus otti kimmokkeen maalin edustalla. Kiekko näytti kimmonneen maaliin Antti Erkinjuntista, mutta kunnia meni lopulta Rukajärvelle. Maalia edelsi osuman syöttäneen Marko Pöyhösen upea torjunta, kun pari avopaikkaa tuhlannut TPS-hyökkääjä Julius Vähätalo kiersi Karri Rämön, muttei saanut kiekkoa Pöyhösen ohi.

TPS kuitenkin tuli maalin päähän aivan toisen erän lopulla, kun turkulaisten ottelun selvästi paras erä palkittiin 40 sekuntia ennen summeria. Henrik Tallinder punnersi Tomi Kallion syötöstä väkisin maalille, ja Perrin ohjasi pelivälineen ohi Pelicans-vahti Rämön. Valmentaja Matikainen olikin tyytyväisempi Pelicansin avaus- ja päätöserän pelaamiseen.

− Ensimmäisessä ja kolmannessa erässä olimme todella rohkeita ja sitkeitä. Avauserä oli laadukasta pelaamista, teimme sovittuja asioita. Toinen erä oli hirvittävän vaikea, ja annoimme aika pahan maalin loppuun.

Kolmannessa erässä Palloseura ei saanut enää kunnon kiriä aikaiseksi. TPS kärsi kaksi jäähyä, eikä aikalisä kaksi minuuttia ennen loppua tuottanut toivottua tulosta. TPS haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman hyvin torjunutta Aleksandar Georgijevia, mutta Pelicans piti pintansa.

− Ei ole sattumaa, että Pelicans voitti, sillä se oli tosi nälkäinen ja aggressiivinen maalien edessä. Meillä oli vain yksi ylivoima ja kolme alivoimaa, ja se söi etenkin lopussa paukkuja, analysoi Selin.

Illan kierroksen tulosten myötä TPS putosi kolmannelle sijalle. Pelicans puolestaan nousi suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavan viivan yläpuolelle kuudenneksi. Nämä sijoitukset pitäessään TPS ja Pelicans kohtaisivat toisensa puolivälierissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo