USA jäädytti Sveitsin
USA marssi jatkoon ensimmäisestä puolivälierästä Sveitsiä vastaan. Mitään ihmeellisyyksiä amerikkalaisten ei tarvinnut esittää, joten klassisesti voidaan todeta heidän pelanneen omaa peliään ja se oli liikaa Sveitsille.
USA:n aloittavaksi maalivahdiksi oli valikoitu Connor Hellebuyck.
Ottelun intensiteetti ei noussut korkealle, mutta muutama taklaus silti nähtiin.
Andres Ambühl oli yllättää Hellebuyckin takaapäin.
USA:n puolustus oli rautaa.
Roman Josi pääsi irti ja vei Sveitsin 0-1-johtoon.
Osumaa sieti juhlia.
Sveitsillä oli muutamia mahdollisuuksia tehdä lisää maaleja.
Ben Smith käytti mahdollisuutensa ja teki 1-1-maalin.
Jack Eichel oli jälleen vaikea tapaus vastustajalle.
Myös USA hukkasi mahdollisuuksia.
Reto Berraan Sveitsi ei kaatunut.
Vanha sotaratsu Ambühl ei onnistunut maalinteossa.
USA ratkaisi pelin 3-1-osumalla kolmannessa erässä.
Sveitsi ei lannistunut, vaan yritti loppuun asti.
Summeri soi ja USA pääsi jännittämään seuraavaa vastaantulevaa joukkuetta.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Yhdysvallat joutui vaihtamaan maalivahtia − Alex Lyon sai viillon sormeensa
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 22:41
Uutinen
Sveitsille kaivattu huippuvahvistus – Roman Josi saapuu MM-kisoihin
MAAJOUKKUE | 8.5.2024 21:58
Uutinen
Nico Hischier Sveitsin MM-joukkueen tähtenä – Ennätysmies Andres Ambühlille jo 19. MM-kisat
MAAJOUKKUE | 6.5.2024 16:13
Uutinen
Yhdysvaltojen MM-joukkueessa on mukana NHL-tähtiä ja nuoria kykyjä
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 14:15
Uutinen
Larmin torjunnat ja Puistolan maalit Leijonien voiton takeena Sveitsiä vastaan
MAAJOUKKUE | 4.5.2024 16:06