Venäjä passitti Tre Kronorin pronssipeliin
MM-kisojen ensimmäinen finalisti ratkottiin Valko-Venäjällä Minskissä, kun Ruotsi kohtasi ennakkosuosikki Venäjän. Ruotsi aloitti ottelun pirteästi, mutta tasaisen varmasti pelannut Venäjä jyräsi lopulta Tre Kronorin ja varmisti paikkansa finaalissa.
Ottelu alkoi Ruotsin kannalta lennokkasti, sillä Oscar Möller vei Ruotsin johtoon vain 19 sekunnin jälkeen.
Ruotsi sai kannustusta itänaapureiltaan.
Sergei Bobrovski pelasi kiekkoa ilmasta.
Alexander Ovetškin jahtasi Linus Klasenia.
Anton Belovin laukaus yllätti ruotsalaisvahti Anders Nilssonin, ja Ruotsi oli upotettu.
Sergei Plotnikov tuuletti maaliaan antaumuksella.
Niin teki myös yleisö.
Maalia juhlittiin suudelminkin.
Nyrkit heiluivat moneen otteeseen.
Aleksandr Ovetškin ei tästä onnistunut.
Sergei Širokov tähtäsi tarkasti.
Kun sihti on tarkka, syntyy maaleja.
Kädet ilmaan niin vaihtopenkillä kuin katsomossa.
Ruotsi yritti kaikkensa, mutta Bobrovski ei ollut yllätettävissä.
Venäläiset ottivat vastustajaa melko rajuin ottein.
Kovia taklauksia nähtiin paljon.
Aleksandr Ovetškin oli jo menossa, kun muut vasta harkitsivat liikkumista.
Ei riittänyt ruotsalaisten yritys tällä kertaa.
Calle Järnkrokilla oli melkoinen paikka kaventaa ottelu. Samassa tilanteessa Denis Denisov kolasi ruotsalaispelaajan jäähyn arvoisesti.
Sergei Bobrovski loisti Venäjän maalilla.
Volat villitsi yleisöä.
Cheerleaderit saattoivat villitä yleisöä enemmän.
Jegor Jakovlev venytti mailansa äärimmilleen.
Volat ei kilpailusta hämmenny.
Jevgeni Malkin pelasi kovalla tunteella.
Lentävä Aleksandr Ovetškin.
Venäjäläiset odottivat jäähytuomiota kiltisti.
Maalivahti Anders Nilsson hermostui tökkimiseen ja antoi käsiensä puhua.
Mattias Ekholm työnsi Viktor Tihonovin paitsioon, ja Venäjän hyökkäys meni pilalle.
Ottelun lopussa Mikael Backlund jyräsi Sergei Plotnikovin, ja venäläinen jäi jäälle makaamaan.
Plotnikov makasi tuskissaan jäällä.
Jegor Jakovlev hermostui täysin, kun Plotnikovia taklattiin kovaa.
Tuomarit joutuivat pitelemään Jakovlevia aisoissa.
Lopulta Plotnikov pääsi pukukoppiin, ja Backlund kuittasi tilanteesta 5+20.
Lopussa juhlittiin maalivahdin luona.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Ruotsin 4 Nations -maalivahdin turnaus uhattuna – Jacob Markström sivussa viikkokausia
MAAJOUKKUE | NHL | 24.1.2025 18:11
Uutinen
IIHF: päätös Venäjän pääsystä olympiajääkiekkoon tehdään helmikuussa
MAAJOUKKUE | 14.1.2025 14:16
Artikkeli
4 Nations Face-Off: NHL:n järjestämän maajoukkueturnauksen pelijärjestelmä ja televisiointi
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 9:00
Uutinen
Leijonat nollasi Ruotsin − tehokas ylivoima ja Christian Heljanko voiton takeina
MAAJOUKKUE | 14.12.2024 21:18
Artikkeli
4 Nations Face-Off: Miltä näyttäisivät osallistujamaiden B-maajoukkueet?
MAAJOUKKUE | NHL | 8.12.2024 10:00