Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin peräti kaksi alivoimamaalia. Ensin Sveitsin Andres Ambühl menetti kiekon ylivoimalla ja Valko-Venäjä karkasi kahdella yhtä vastaan-hyökkäykseen. Sergei Kostitsyn päätyi omaan ratkaisuun ja laukoi etukulmasta isäntämaan johtoon.
Vielä saman ylivoiman aikana Sveitsi kuitenkin tasoitti. Roman Josi toi komeasti kiekon alueelle ja siirsi sen Damien Brunnerille, jonka poikittaissyöttö löysi Yannick Weberin. Weber ei aikaillut, vaan laukoi upeasti suoraan syötöstä lukemiksi 1-1.
Erän lopussa puolestaan Valko-Venäjä pyöritti ylivoimaa Sveitsin päädyssä. Puolustaja Roman Graborenko epäonnistui pomppukiekon haltuunotossa siniviivalla ja Sveitsin Reto Schappi karkasi alivoimalla yksin läpi. Mies ei erehtynyt, vaan ujutti kiekon kämmenpuolelta Valko-Venäjän maaliin tyylikkään harhautuksen jälkeen. Näin Sveitsi pääsi erätauolle 2-1-johdossa.
Toinen erä Valko-Venäjän hallintaa
Valko-Venäjä sai erätauosta uutta virtaa ja joukkue hallitsi toisen erän alkua mielin määrin. Sergei Kostitsynilla oli kahden miehen ylivoimalla avopaikkaa tasoittaa peli, mutta Omskin hyökkääjä ei saanut kiekkoa takatolpalta tyhjään maaliin.
Hetkeä myöhemmin tasoitus kuitenkin syntyi. Andrei Stas voitti kaksinkamppailun Kevin Romya vastaan kulmassa, nousi röyhkeästi maalille ja ampui kiekon Sveitsin maalin takanurkkaan ohi Reto Berran. Tasoituksen jälkeen pelattiin pitkä pätkä ilman pelikatkoa, eikä toisessa erässä enempää maaleja nähtykään.
Yllätysnimi vei Sveitsin johtoon
Kolmannen erän alussa nähtiin pienimuotoinen tuhkimotarina, kun ensimmäistä aikuisten arvokisavaihtoaan pelannut Etienne Froidevaux teki heti maalin ja vei Sveitsin 3-2-johtoon.
Kolmannessa erässä Sveitsin pelaavaan kokoonpanoon nostettu Froidevaux sai kiekon täyteen vauhtiin, nousi oikeaa laitaa pitkin Sveitsin alueelle ja laukoi puolustaja Nikolai Stasenkon jaloista. Maalivahti Vitali Koval ei nähnyt mitään ja kiekko painui vastustamattomasti maalin kattoon.
Hurmioitunut Valko-Venäjä nousi voittoon
Sveitsin harmiksi Froidevaux'n osuma ei kuitenkaan riittänyt edes tasapeliin. Kolmannen erän puolivälissä Valko-Venäjä teki komean maalin ja villitsi Minsk-areenan yleisön hurjaan kannustukseen.
Maali syntyi hienon yhdistelmän päätteeksi. Mikhail Grabovski piti kiekon taitavasti hyökkäysalueen sisäpuolella ja sai siirrettyä sen Aleksei Kaljužnyille. Kaljužnyi käänsi hienosti Sergei Kostitsynille, joka laukoi suoraan syötöstä aivan Sveitsin maalin ylänurkkaan.
Ottelu näytti jo menevän jatkoajalle, kunnes kaksi minuuttia ennen loppua huipputaitava Grabovski karkasi läpiajoon. Washingtonin taituri harhautti Berran täysin ulos tilanteesta ja käänsi kämmeneltä Valko-Venäjän johtoon. Lopussa Sveitsi haki vielä raivoisasti tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Valko-Venäjän maalivahti Koval kesti ja hurjasti kannustanut valkovenäläisyleisö sai syytä juhlaan.