Valko-Venäjä tuli päätöserään sellaisella voimalla, ettei siihen edes Leon Draisaitl voinut mitään. Joukkueen supertähti Mihail Grabovski johti isännät esimerkillisesti voittoon. Washington Capitalsin hyökkääjä merkkautti ottelussa kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen.
Saksa aloitti ottelun vahvasti, ja avauserän ensimmäisen puoliskon jälkeen isännät löysivät itsensä jo kahden maalin takaa-ajoasemasta. Tämä ei kuitenkaan Valko-Venäjän pelihousuja tutisuttanut, vaan isännät kavensivat jo ensimmäisellä ylivoimalla Andrei Stepanovin johdolla.
Ensimmäisessä erässä ei kummempia tapahtunut ja Saksa säilytti yhden maalin johdon toiseen erään.
Peli ei ole ohi
Kotijoukkue vaihtoi toiseen erään Vitali Kovalin maalilta Kevin Lalandeen. Toinen erä oli molemmilta joukkueilta paljon varovaisempaa pelaamista ja paljon tilanteita ei syntynyt.
Erän loppupuolella Valko-Venäjä tuli tasoihin Aleksei Ugarovin maalilla ja kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa.
Päätöserän alkuun isännät hankkivat ensimmäisen johdon, kun Grabovski löysi Rob Zeppin suojuksista tipahtaneen pelivälineen maaliin. Vain pari minuuttia myöhemmin Geoff Platt iski kahden maalin johdon tykittämällä kiekon komeasti b-pisteeltä yläriman kautta vastakkaiseen kulmaan.
Ei kahta ilman kolmatta ja päätöserän ensimmäiseen puoliskoon Grabovski teki erinomaisen yksilösuorituksen päätteeksi kolmen maalin karkumatkan. Peli oli käytännössä ohi.
Tuleeko jälki-istuntoa?
Saksa ei pystynyt näihin Valko-Venäjän maaleihin enää vastaamaan ja isännät ottivat elintärkeät kolme pistettä. Ottelun viimeisillä sekunneilla Nikolai Stasenko jyräsi Yazin Ehlizin hirveällä voimalla laitaa vasten ja ainakin ottelurangaistus siitä vielä vihellettiin. Aika näyttää, tuleeko Stasenkolle jatkossa pelikieltoa.