LeKi tyly isäntä Espoo Unitedille − Luukkonen palasi LeKin maalille
Lempäälässä LeKi hallitsi selvästi kamppailua Espoo Unitedia vastaan. Illan voitto-osuma nähtiin jo ottelun toisessa erässä Topias Haapasen iskettyä ylivoimalla kotijoukkueen 3-0-johtoon. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet osuivat vielä kahdesti ja lopputulokseksi kirjattiin 5-2.
Alkuminuuteilla kiekot tuntuivat pomppivan.
Toisessa päässä Luukkosen paluuottelu alkoi lennokkaasti.
Ottelun avausmaalia pääsi tuulettamaan Jere Rouhiainen.
Katsomon puolella suosikkijoukkuetta tuettiin yhteistuumin.
Otto Mäkinen laukoi pienestä kulmasta LeKin 2-0-johtoon.
Miikka Kuusela antoi äänekkäästi palautetta omilleen heikon vaihdon jälkeen.
Katsomon puolella samaista pelikatkoa kulutettiin kaverikuvia ottamalla.
Toisen erän puolivälissä LeKi loi ylivoimalla hyvin tekopaikkoja.
Lopulta Topias Haapanen iski läheltä voittomaaliksi jääneen 3-0-maalin.
Luukkonen osallistui aktiivisesti mukaan peliin.
Jiri Veistolan osuman jälkeen ottelu näytti heräävän uudelleen henkiin.
Mutta hetkeä myöhemmin Niko Lahtinen iski kotijoukkueen uudelleen neljän maalin johtoon.
Ottelun päätyttyä illan ykkösnimi Topias Haapanen sai ansaitut onnittelut kapteeni Laaksolta.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41
Haastattelu
Tappara-legendan poika oli lähellä johdattaa Liikunnan Riemun suuryllätykseen Suomi-sarjassa
Suomi-sarja | 7.3.2024 9:22
Uutinen
Kiekko-Espoolle lisää jatkosopimuksia, KOOVEE julkisti valmennusryhmänsä
MESTIS | Suomi-sarja | 14.6.2023 20:54