Otteluväsymys vastaan bussijalat?

MESTIS / Ennakko
Kauden avauskierroksella Tikkurilassa kohdanneet Hermes ja Kiekko-Vantaa ottavat lauantaina toisistaan mittaa Kokkolassa. Edellinen peli päättyi sekavien esitysten jälkeen Kiekko-Vantaan niukkaan 2-1-voittoon, mutta nyt loukkaantumishuolien kanssa painiva vantaalaisryhmä lähtee otteluun haastajana.

Kuudestatoista ottelustaan vain kuusi voittanut Hermes tarvitsee kipeästi pisteitä, sillä joukkue uhkaa pudota tasaisessa sarjassa muiden kyydistä. Tällä hetkellä matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan on viisi pistettä. Alla on kaksi peräkkäistä tappiota, joista viimeisin tuli perjantai-iltana Vaasassa. Lauantaina joukkue lähtee kotiotteluunsa suosikkina, kun vastustajaksi saapuu maalivahtien hautausmaaksi muodostunut Kiekko-Vantaa.

Kiekko-Vantaa koki torstain pelissään kovia, kun maalivahti Joni Hallikainen loukkasi polvensa. Ensimmäisten arvioiden mukaan polvivamma päätti Hallikaisen uran. Kun tuorein maalivahtihankinta Aku Limnell vielä kuntouttaa nivustaan ja torstaina Hallikaisen loukkaannuttua pelannut Janne Kaisla pelaa lauantaina A-junioreissa, on joukkueella lievästi sanottuna maalivahtiongelma. Mikäli Limnell ei lauantaina ole pelikuntoinen, joutunee joukkue hankkimaan jostain lisäapuja.

Vantaalaisten sairastuvalla on muutenkin tungosta, sillä pois lauantain pelistä ovat tiettävästi ainakin Tero Konttinen, Timo Ahonen, Petteri Linnonmaa, Roni Andersson, Marko From sekä pitkäaikaispotilaat Mikael Vuorio ja Jukka Hakkarainen. Lisäksi puolustaja Sami Kautto on alkuviikolla kutsuttu HIFK:n riveihin.

Hermeksen sairaslista ei ole yhtä surkea, sillä Kiekko-Vantaata vastaan pois ovat varmuudella Jani Uski ja Mikko Jortikka. Sportia vastaan joukkue kärsi vain henkisiä kolhuja.

Hermekselle muutoksia

Perjantai-iltana Hermes pelasi surkean ottelun Vaasan Sportia vastaan. Takkiin tuli tylysti numeroin 0-6. Toinen peräkkäinen ottelu saattaa hieman painaa jaloissa, mutta päävalmentaja Pasi Arvosella on konstinsa joukkueen piristämiseksi.

- Huomiseen peliin on tässä noin kuusitoista tuntia aikaa. Me tehdään muutoksia meidän resurssien mukaan, kommentoi Arvonen Sport-pelin päätyttyä.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Petteri Hirvonen ei usko Hermeksen olevan väsynyt.

- Voi olla, että Hermeksen perjantain peli tasoittaa tilannetta, kun meillä on pitkä bussimatka. Mutta toisaalta he saavat samaan hikeen vetää toisen pelin. Ei se niin huonosti harjoitellut ryhmä ole, että väsähtävät yhdestä pelistä, pohti Hirvonen.

Kiekko-Vantaa on onnistunut hakemaan täydet vieraspisteet ainoastaan Joensuusta ja Forssasta. Hermes on ollut vahva kotijoukkue, ja pienoisena suosikkina joukkue lähtee vantaalaisjoukkuettakin vastaan.

- Hermes on kurinalainen joukkue ja kova varsinkin kotonaan. Meillä taas on paljon loukkaantumisia, mutta toivottavasti se tuo meille nöyrän peliasenteen, Hirvonen mietti.

Kuka pelaa maalissa?

Suuri kysymys lauantain peliin on se, kuka pelaa Kiekko-Vantaan maalissa. Torstain pelin jälkeen Petteri Hirvonen ei osannut edes arvailla vastausta kysymykseen.

- En tiedä Limnellin pelikunnosta, tai että tuleeko joku muu maalivahti jostain.

Joni Hallikainen on kuluvalla kaudella jo kolmas vantaalaisvahti, jonka polvi on hajonnut. Onnetar tuntuu hylänneen joukkueen kokonaan.

- En kyllä mitään tällaista ole ikinä kokenut. Enkä ole kuullut, että kenellekään muulle olisi ikinä sattunut tällaista. Aina sitä tietty miettii, että kun näitä jonkinnäköisiä ongelmia kasaantuu, niin mitä se sitten taas poikii. Yleensä sen jälkeen alkaa sellainen hyvä aika. Innolla odotan, että se rouva Fortuna kääntyy meille, niin tämähän voi olla yhtä juhlaa sen jälkeen, Hirvonen mietti toiveikkaana.

Hermeksen maalivahtikuvio on paljon selvempi, sillä joukkueen luottovahti Eero Kilpeläinen jatkanee torjuntatöitään lauantainakin.

Viimeisimpien otteluiden tilastot eivät valitettavasti toimi tällä hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle