Korvataanko määrä laadulla – vai toisinpäin?

MESTIS / Ennakko
Jokipojat kohtaa helmikuun ainoassa kotiottelussaan KooKoon. Haetaanko ottelussa jo asetelmia mahdollisiin jatkokohtaamisiin?

Jokipojilla ei ole enää realistisia mahdollisuuksia neljän sakkiin, mutta sijoilla 5.-7. on vielä kaikki mahdollista. Mutta paljon on avoinna ylempänäkin: KooKoo, Jukurit ja Hokki ovat kaikki kahden pisteen sisällä toisistaan ja ratkaisevat sijojen 2.-4. kohtalon.

Tulevaa playoff-vastustajaa ei pääse siis vielä taktikoimaan kukaan, kun ratkaisut Mestiksessä ovat vielä ykkös- ja kahdeksatta sijaa lukuun ottamatta avoinna kaikkialla. Keskimäärin voittaminen on toki häviämistä mukavampaa – ja sama pätee sarjasijoitukseenkin.

Pakkopisteistä ei kuitenkaan pelata, vaan niin Jokipojat kuin KooKookin suuntaavat jo katseitaan kohti pudotuspelejä. Jami Kauppi ja Vladimir Kolek yrittävät molemmat tahoillaan virittää runkosarjan jäljellä olevissa peleissä joukkonsa parhaimpaan mahdolliseen vireeseen: niin henkisesti kuin pelillisestikin. Haasteita riittää.

Tupu ja Hupu kaipaavat Lupuaan

Joensuulaisille murheita on tuottanut tänäkin keväänä parhaan tehovireen katoaminen tosipelien kynnyksellä. Viime viikkojen ottelutahti on ollut varsin verkkainen – ja se on heijastunut myös otteisiin kaukalossa. Teemu Seppäsen maalivahtipeli on ollut mallikasta, eikä puolustuksen pitävyydestäkään löydy moitittavaa, mutta hyökkäyspäässä ratkaisuihin on pystynyt aivan liian harva.

Jokipoikien tehoista ovat vastanneet käytännössä jo pitkään yksin omaa kokenut kaksikko Tapio Ahtonen & Jani Keränen, joilla molemmilla onkin käynnissä kieltämättä vakuuttava pisteputki. Sentteri-Ahtonen on kerännyt kahdeksasta edellisottelustaan tehot 5+5 ja aisapari-Keränen säestänyt saldolla 2+7. Vaan heidän jälkeensä tuleekin todella hiljaista.

Ykkösnyrkin kolmanneksi lenkiksi sovitellun Tomi Karlssonin edellisestä täysosumasta on kulunut jo reilu kuukausi, kuten myös joukkueen toiseksi parhaan maalintekijän Markku Flinckin. Topi Riutta ja Sami Puruskainen maalasivat viimeksi KooKoo-ottelussa, Matti Hietakangas on puolestaan saalistanut Itävallasta palattuaan Jokipoikien paidassa vain kokonaiset kaksi syöttöpistettä…

Jokipoikien eväät riittivät vielä korkkaamaan uuden vuoden viiden ottelun voittoputkella – mutta viimeisistä viidestä pelistään se on voittanut vain yhden. Loukkaantuneena Jokipojista on kärkipään puolustaja Juuso Akkasen lisäksi vain pienemmän roolin pakki Jani Oinonen. Polvivaivaisen Akkasen loppukauden pelien pelättiin jo olleen pelattu, mutta näillä näkymin hänkin ehtii palata ruotuun pudotuspeleihin.

Pudotuspeleihin Jokipojat tulee suuntaamaan haastajan asetelmista. Kauden ennakkoveikkailuissa joensuulaiset sijoitettiin hiukan KooKoon edelle ja pimeimpänä syksynä joukkue taisteli jopa kärkipään sijoituksista, mutta on sittemmin valahtanut keskikastiin. Pienoisesta pettymyksestä saattaa kieliä myös se, ettei seura ole vielä solminut jatkopestiä Kaupin kanssa. Lähiviikkojen voi olettaa olevan ratkaisevia myös valmentajakysymyksen kannalta.

Kaksikin kanadalaista on parempi kuin yksi

KooKoo on puolestaan joutunut muokkailemaan viisikoitaan ahkerasti, vaikka pelaajasiirrot päättyivätkin jo muutama viikko sitten. Hienosäätöä kentällisiin on luvassa myös Jokipojat-otteluun.

Ongelmia kouvolalaisille ovat tuoneet etenkin avainhyökkääjien loukkaantumiset. Viime viikon positiivisinta antia kouvolalaisleirissä oli se, että George Nistasin nivunen kesti LeKi-ottelun rasitukset. Sen sijaan joukkueen toinen kanadalaissentteri Kory Baker huilaa polvivammaisena vähintäänkin tämän viikon.

Riskejä loukkaantuneiden kanssa ei varmastikaan haluta tässä vaiheessa ottaa, mutta toisaalta: peli- ja viisikkotuntumaa pitäisi ehtiä saada ennen kuin pudotuspelit käynnistyvät kuukauden päästä. Mietittävää siis riittää Kymenlaaksossakin.

Myös KooKoon puolustuspeli on ollut mallikasta, vaikka viisikoissa onkin eloa ollut. Alemman kastin joukkueita vastaan ratkaisijoitakin on riittänyt, mutta kärkimiesten puuttuessa maalinteko on tökkinyt odotetusti kovempien joukkueiden kohtaamisissa.

Neljännen peräkkäisen vieraspelinsä pelaava KooKoo jäi Lempäälässä yhteen maaliin, eikä yhdelläkään joukkueen pelaajista ole pisteputkea käynnissä. Parasta maalitahtia alkuvuoden aikana on pitänyt yllä Samu Vilkman. Syyspuoliskon kahdeksan täysosumaa ovat saaneet seurakseen jo seitsemän lisämaalia yhdestätoista viime ottelusta.

Tehokkaasti KooKoossa ensiesiintymisensä tehnyt Teemu Ramstedt on puolestaan piristänyt selvästi Oskar Esseninkin otteita. Kotkasta siirtynyt laitahyökkääjä on saalistanut neljästä viime pelistään tehot 3+2. Hyökkäyspään panostaan on nostanut myös puolustaja Michael Clarke, jolla on kuudesta edellisottelusta kasassa pinnat 3+5. Sen sijaan esimerkiksi Aapo Lampinen ja Henri Peltola hakevat vielä kumpainenkin vuoden avausmaalejaan.

Mitähän tällä kertaa?

Joukkueilla on tältä kaudelta takanaan kolme keskinäistä koitosta, joista jokaisessa on aivan omaa käsikirjoitustaan. Ensimmäinen mittelöistä käytiin syyskuun lopulla. Se ratkesi kotijoukkue-KooKoolle jo hyvissä ajoin. Jokipojat esitti avauserässä todennäköisesti kauden huolimattominta pelaamistaan ja mustapaidat leikittelivät lopulta 6-0-voiton.

Reilua kuukautta myöhemmin asetelmat olivat kuitenkin aivan toiset, kun pahasta loukkaantumissumasta kärsinyt KooKoo matkasi Pohjois-Karjalaan. Hallitun 3-1-kotivoiton ainoa kauneusvirhe joensuulaisittain oli Seppäsen nollapelin rikkoutuminen ottelun loppuhetkillä.

Kohtaamisista tasaisin nähtiin heti tammikuun alussa, kun Flinck ketjukavereineen ratkaisi 2-5-voiton Jokipojille vasta päätöserässä. Jokipojat on ollut Mestis-aikana KooKoolle vaikea vastustaja, ja johtaa siis tälläkin kertaa otteluvoitoin 2-1.


Aiempien kohtaamisten parhaat pistemiehet:
Tomi Karlsson, Jokipojat 1+4=5
Topi Riutta, Jokipojat 2+2=4
Henri Peltola, KooKoo 1+3=4
Markku Flinck, Jokipojat 3+0=3
George Nistas, KooKoo 2+0=2
Aapo Lampinen, KooKoo 1+1=2
Maalivahdit:
Teemu Seppänen, Jokipojat 3. 1,84 93,90%
Antti Ore, KooKoo 2. 2,02 93,55%
Antti Härmä, KooKoo 1. 3,00 93,18%

» Lähetä palautetta toimitukselle