TUTO hakee revanssia tappioihin vajonneesta LeKistä

MESTIS / Ennakko
Kaataako LeKi TUTOn toistamiseen?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Keskiviikon Mestis-kierroksella Turussa mittelöivät TUTO ja LeKi. Turkulaisilla on mahdollisuus tasoittaa puntit kotikaukalossaan, sillä kaudenavausviikolla pelatussa pelissä LeKi oli parempi maalein 3-2.

Keskiviikon isäntä TUTO on esiintynyt kahdessa viime pelissään varsin ailahtelevasti. Viime viikon perjantaina turkulaiset kävivät Espoossa kuittaamassa avauskierroksen tappionsa Unitedille voittaen ottelun 4-3. Tällöin turkulaisten erikoistilannepelaaminen oli mallillaan, sillä kaksi maaleista iskettiin ylivoimalla ja kaksi alivoimalla.

Toinen oli tilanne kuitenkin kotona SaPKoa vastaan lauantaina. TUTO sai todella tehdä töitä kahden maalinsa eteen eikä ylivoimallakaan tällä kertaa onnistuttu kuin vain kerran.

Positiivista turkulaisten pelissä on kuitenkin ollut se, että onnistujia on löytynyt niin ykkös- kuin nelosketjustakin. Ykköskentässä pyörinyt Tomi Wilenius on iskenyt viiteen peliin tehot 2+2, ja samat tehot on neljässä pelissä iskenyt kolmos- ja neloskentissä viihtynyt Timi Lahtinen.

Päävalmentaja Miika Elomo painotti TUTOn julkaisemassa otteluennakossa syöttöjen tärkeyttä.

− Maalin pelit voi ratketa yhteen syöttöön. Jos alkaa syöttöjen laatu heikentyä, niin se vaikuttaa saman tien koko peliin. Syöttäminen ja syötön vastaanottaminen ovat niitä voittavia asioita.

LeKin pysyttävä johdossa

LeKi on aloittanut kautensa varsin mallikkaasti. Mestiksen avausviikolla lempääläiset nappasivat kaksi voittoa, kun ensin kaatui Peliitat Heinolassa ja tämän jälkeen TUTO Lempäälässä. Tämän jälkeen LeKin pelissä on kuitenkin sattunut pieni notkahdus, sillä Turkuun lempääläiset matkaavat kahden tappion rasittamina.

Kovin masentunut LeKin ei kuitenkaan kannata kahdesta tappiostaan olla, sillä vastustaja on iskenyt ratkaisevan johtomaalin molemmissa peleissä aivan viime minuuteilla. LeKin on kuitenkin hyvä Turkuun tullessaan petrata johtoasemassa pelaamistaan, sillä etenkin lauantain peli IPK:ta vastaan oli LeKin hyppysissä, mutta sarjanousija päästettiin liian helpolla tasoihin ja ohi.

Ilman maaleja lempääläiset tuskin jäävät, sillä Tappara-laina Tomi Peltonen on tähänkin asti pitänyt huolen siitä, että verkko heiluu. Oivallisesti yhteen ketjukavereidensa x ja x kanssa pelannut Peltonen on iskenyt neljään peliin tehot 3+3.

"Viimeksi oli tiukka matsi LeKiä vastaan. Siinä kaaduttiin kuitenkin jäähyihin. Huomenna lähdetään parantamaan peliä", TUTO-hyökkääjä Aki Juusela totesi seuran julkaisemassa ennakossa.

TUTOlla mahdollisuus revanssiin

Vaikka kausi on vasta aluillaan, on TUTO ja LeKi ehtineet kohdata toisensa jo kerran tämän syksyn aikana. Tällöin ottelu päättyi Lempäälässä LeKin 3-2-voittoon.

Avausviikolla pelatussa pelissä LeKin ylivoima ainakin pelitti, sillä kaksi maalia isännät viimeistelivät ylivoimalla. Keskiviikon kohtaamiseen TUTOn on siis hyvä palauttaa Espoo Unitedia vastaan löydetty yli- ja alivoimavireensä.

Seuraa Heitä

Tomi Peltonen #14 |

Keskushyökkääjä

Tällä hetkellä LeKin pelin kantava voima.

Timi Lahtinen #81 |

Laitahyökkääjä

Kolmos- ja neloskentässä häärinyt Lahtinen sekä viimeistelee että syöttää turkulaisten maalit.

» Lähetä palautetta toimitukselle