Haukoilla voitokas joutsenlaulu

MESTIS / Raportti
Järvenpään Haukat pelasi viimeisen kotiottelunsa Mestiksessä Kirkkonummen Salamoita vastaan. Pääosan ottelusta vain 14 kenttäpelaajalla taistellut kotijoukkue onnistui yllättämään vieraat numeroin 2-1. Illan juhlituin sankari oli Haukka-ikoni Timo Suuronen, joka ratkaisi ottelun kotijoukkueelle kolmannen erän ylivoimamaalilla.

Haukkojen viimeinen kotiottelu oli karulla tavalla varsin tunteikas. Joukkue tuli haikean musiikin saattelemana kentälle tervehtimään harvalukuista kannattajajoukkoa. Ottelun loputtua harvalukuinen fanijoukko jäi vielä kiittämään seisaaltaan Haukkoja.

Ottelun kuva oli jo alusta asti selvä. Haukat repi ja roiski kiekkoa keskialueelle ja Salamat painoi hyökkäyksiään kotijoukkueen maalille. Kotijoukkueen maalilla Eero Väre otti kuitenkin kiinni kaiken mahdollisen ja puolustajat siivosivat maalin edustaa hyvällä asenteella. Haukkojen valmentaja Jami Kauppi kiitteli pelaajien motivaatiota.

- Kyllä sen näki heti alusta lähtien kummalla oli halu voittaa. Lähdettiin taistelemaan ja näytetään niille, jotka vielä olivat tulleet katsomaan peliä.



Haukkojen Mestis-historia
[lue lisää]

Salamoiden valmentaja Niki Andersson ei itse ollut luotsaamassa joukkueensa peliä, vaan tilalla oli joukkueenjohtaja Jyrki Tuukkanen. Tuukkanen ei juurikaan tappiota harmitellut, sillä kotietu pudotuspeleissä on jo mennyt.

- Pelin kuva varmaan tuli kaikille selväksi. Tänään nähtiin, että kovalla taistelulla vastustaja pystyi kapeallakin materiaalilla pystyi taistelemaan voitosta.

Väre pitää Haukat mukana

Ottelun ensimmäisestä erästä lähtien Salamat painoi peliä Haukkojen maalille. Vierasjoukkueen paras paikka siunaantui Matias Keräselle, joka pääsi aivan rauhassa yksin läpi. Väre kuitenkin nappasi Keräsen ponnettoman yrityksen.

Ensimmäinen erä oli suhteellisen sekavaa peliä. Haukkojen rivit harvenivat erän aikana, kun Matti Luoma ei pystynyt parin vaihdon jälkeen enää jatkamaan lihasvamman takia.

Toisessa erässä Salamat painoivat entistä enemmän. Vaikka Väreelle tuli todella hurjasti torjuntoja, ei vaarallisia paikkoja ollut kuin muutama. Vierailijat tyytyvät ampumaan varsinaisen maalintekosektorin ulkopuolelta ja Haukkojen puolustajat onnistuivat siivoamaan maalin edustan puhtaaksi.

Kotiyleisön riemuksi Haukat siirtyi johtoon ottelun puolen välin jälkeen. Olavi Tihveräinen sai Joni Öhbergiltä syötön maalin eteen ja suora jatkolaukaus upposi Simo Vehviläisen selän taakse. Maali oli Tihveräiselle Mestis-uran ensimmäinen.

Salamat jatkoi painostustaan, mutta kotijoukkue piti vieraat edelleen nollilla.

Makkaraa ilmaiseksi

Toisella erätauolla yleisölle tarjoiltiin ilmaista makkaraa. Tämä käänsi useamman Haukka-kannattajan suut hymyyn, vaikka haikeus ilmapiirissä oli käsin kosketeltavissa.

Kolmas erä jatkui pelillisesti siitä, mihin toinen erä päättyi. Erän 13. minuutilla vieraat onnistuivat nousemaan tasoihin alivoimamaalilla. Ville Raatikainen hukkasi kiekon siniviivalla ja Marko Sakko pääsi yksin läpi. Sakon tarkka rannelaukaus upposi yläriman kautta Eero Väreen taakse.

Haukat kuitenkin pääsi tämän jälkeen pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Ensin Iippo Suutarinen sai koukkausjäähyn ja vain hetkeä myöhemmin Antti Nyrhinen sai törkeän taklauksen jälkeen jäähyn.



Suuronen maalasi itsensä historiaan
[lue lisää]

Ylivoima pyöri Haukoilla mallikkaasti ja Timo Suuroselle onnistuttiin petaamaan laukauspaikka kahdesti. Ensimmäiselle kerralla laukaus viuhui maalin ohitse, mutta toisella kerralla sihti oli kohdallaan ja kiekko upposi Salamoiden maalin yläkulmaan.

Suurosen tuuletuksesta ja katsomoon kuuluneesta huudosta pystyi päättelemään, että maali oli miehelle todella suuri juttu.

Erän lopussa Salamoiden pyöritys ei tuottanut tulosta ja Haukkojen viimeinen kotipeli Mestiksessä kirjataan kotivoitoksi.

Valot sammuivat Järvenpään hallissa

Itse ottelusta Haukkojen valmentaja Jami Kauppi kommentoi vielä muutaman sanan. Varsinkin Eero Väreen otteita Kauppi piti todella mainioina.

- Väre torjui kaiken, mitä oli torjuttavissa. Väre on kasvanut näiden pelien aikana, että moni liigajoukkue varmaan noteeraa miehen otteet.

Kotijoukkueen pelaajilla oli ottelun jälkeen riemu katossa. Vaikka ennen peliä tunnelmat olivat haikeat.

- Alussa tunteet olivat haikeat, mutta pelin jälkeen riemu oli rajassa.

Järvenpääläistä yleisöä Kauppi myös muisti kiittää koko joukkueen puolesta.

- Täytyy kiittää yleisöä. Tämä oli vika peli ja nyt ovi sulkeutuu.

Tässä tämä nyt sitten oli

Järvenpääläiselle kiekkoilulle tämä päivä oli voitosta huolimatta todella synkkä päivä. Pitkään talousvaikeuksien kanssa taistellut joukkue putsaa nyt pöydän ja tullee mahdollisesti jatkamaan jossakin muodossa alasarjoissa.

Ikävä tosiasia on se, että nouseminen on paljon vaikeampaa, kuin sarjassa pysyminen, joten tämän tasoista kiekkoa ei ihan lähitulevaisuudessa tulla näkemään Järvenpäässä. Toisaalta tämän illan yleisömäärän (312) perusteella ei Mestis-kiekolle ole tilaustakaan täällä. Jos kukaan ei tätä halua täälläpäin seurata, niin ehkä sitten on kaikille parempi laittaa pillit pussiin.

Jatkoajan Haukka-toimituksen puolesta haluan kiittää joukkuetta, raportteja lukeneita ihmisiä ja Haukkojen faneja riemukkaista hetkistä. Jääköön mieleemme kaikki ne hienot hetket, mitä saimme yhdessä kokea.

» Lähetä palautetta toimitukselle