Hokki vei etelästä täydet pisteet

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki voitti myös jälkimmäisen perättäisistä Uudenmaan-otteluistaan, kun joukkue kaatoi Järvenpäässä Haukat lukemin 4-2.

Haukat sortui edellisen FPS-ottelunsa tapaan pelaamaan riittävällä tasolla vain puolet peliajasta. Sen jälkeen Hokki siirtyi johtoon, jonka se piti loppuun asti. Tappio oli Haukoille kolmas perättäinen ja ensimmäinen kotijäällä.

Perjantain ottelua leimasivat varsin runsas kahden minuutin rangaistusten määrä ja sekavat peliesitykset. Osansa oli päätuomari Emil Bruins Slotilla, osansa luultavasti edellisistä otteluistaan väsyneillä joukkueilla.

Räpellystä ja pieniä toivonpilkahduksia

Ottelun ensimmäistä erää voi millään mittarilla pitää kovin tasokkaana kiekkona. Joukkueet nyhjäsivät maalipaikoitta lähes erän läpi. Vasta kaksi ja puoli minuuttia ennen erän loppua alkoi tapahtua, kun Haukat siirtyi Janne-Petteri Vuorisen sähellysmaalilla 1-0-johtoon. Syöttöpisteen saivat Mikko Smura ja Blues-laina Semir Ben-Amor.

Haukat ei kuitenkaan voinut riemuita tilanteesta kauaa, sillä Hokin Ville Vimpari tasoitti ottelun vain reilu minuutti myöhemmin. Kimmo Happo pääsi aluksi vasemmalta laidalta läpi ja laukoi. Vimparilla oli helppo työ lyödä maalialueella pyörinyt kiekko verkkoon.

Juuri muuta kerrottavaa ensimmäisestä erästä ei ole. Haukat oli kajaanilaisten niskan päällä, mikä näkyi myös vierasjoukkueen huomattavasti korkeammassa ensimmäisen erän rangaistusten määrässä. Haukat pääsikin aloittamaan toisen erän yli minuutin mittaisella kahden miehen ylivoimalla.

Lopulta ylivoima tuottikin tulosta, kun Janne Lehtinen laukoi kiekon tolpan kautta sisään Kaj Öhbergin syötöstä.

Ottelu oli myös toisen erän alun hyvin Haukkojen hallussa, vaikka Hokki pääsikin tasoittamaan ottelun erän seitsemännellä minuutilla. Maalintekijä oli tällä kertaa Juha-Pekka Ketola.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Hokin Jarkko Oikarinen pääsi yksin läpi. Hänet koukittiin päivänselvästi kumoon, mutta Bruins Slot ei nähnyt tilanteessa mitään väärää. Hetken kuluttua Haukkojen Tuomas Luotonen kuitenkin passitettiin rangaistusaitioon, minkä jälkeen Hokin ylivoima tuotti tulosta.

Tällä kertaa Hokin maalin teki Veli-Antti Leinonen, joka Janne Lehtisen heikon purun seurauksena sai mainion paikan toimittaa kiekko haukkavahti Tomi Räisäsen selän taakse.

Haukkojen kiri jäi puuttumaan – taas

Kolmanteen erään Haukat lähti maalin tappioasemassa. Kentällä sen saattoi huomata nälkäisen taistelutahdon sijaan tehottomana, aneemisena ja tuloksettomana yrityksenä.

Oman hautansa kaivamisen Haukat aloitti ajassa 44.19, kun Timo Suuronen otti todella turhan kiinnipitämisrangaistuksen. Hetkeä myöhemmin Juha Jusslin taklasi Hokki-pelaajaa selkään. Lopputulos: 1.40 minuuttia kahden miehen ylivoimaa Hokille.

Punavalkoinen vierasjoukkue ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Markus Haverinen pääsi lyömään kiekon sisään maalinedusruuhkasta. Syötön maaliin sai Teemu Virtala.

Jos Haukat otti typeriä rangaistuksia, samaan osoitti kykenevänsä myös Hokki. Kun ottelua oli jäljellä neljä minuuttia, Haukat pääsi miltei puoleksitoista minuutiksi kahden miehen ylivoimalla, kun Hokin Miika Kurka otti laitataklauksesta kahden minuutin jäähyn. Ville Meriläinen istui kiinnipitämisrangaistustaan aitiossa jo valmiiksi.

Ylivoimapeli oli tuloksetonta, eikä sitä seurannut ilman maalivahtia pelaaminenkaan tuottanut tulosta. Ottelu päättyi, eikä kotijoukkueesta jäänyt valjua kummempaa kuvaa.

Lehtinen ja Sakko Haukkojen murheenkryyneinä

Haukkojen tilanne ei näytä valoisalta. Kolmen perättäisen tappion lisäksi joukkuetta rassaa materiaalin kapeus. Viikonlopun otteluihin joukkue sai avuksi Espoon Bluesista puolustaja Janne Jalasvaaran ja hyökkääjä Semir Ben-Amorin. Molemmat pelasivat keskitasoisen virheettömän ottelun.

- Bluesin pelaajat auttoivat siinä mielessä, että saimme täyden joukkueen kasaan, Haukkojen valmentaja Jan Lehti totesi.

Karun FPS-ottelun jälkeen Haukat esiintyi kentällä kuitenkin jo edes hieman uskottavammin.

- Eiliseen nähden peli oli toki erilaista pois lukien iso määrä jäähyjä, Lehti totesi.

- Erikoistilanteet ratkaisevat paljon, kuten tänään nähtiin.

Rangaistusten määrä kismitti myös Hokki-luotsi Vladimir Kolekia.

- Emme voi pelata viimeisen viiden minuutin tyyliin. Meillä on innokkaita nuoria, joten ehkä jäähymäärä johtuu siitä, Kolek arvioi.

Haukkoja vaivaa paitsi pieni pelaajapula, myös terveiden pelaajien odotettua heikommat otteet. Puolustaja Tuomas Luotonen otti jälleen tukun hölmöjä rangaistuksia, eikä pärjännyt vastustajalle vauhdissa. Pakkipari Toni Kireninkään otteita ei voi kehua.

Miikka Lindholm pelasi ottelun puudutettuna Forssassa saamiensa solisluuvaivojen vuoksi. Pelaaminen sunnuntaina Sportia vastaan onkin epävarmaa.

- Se on sisukas sälli, Lehti kehui.

- Ei siihenkään voi kuitenkaan iskeä piikkejä kuin hevoseen.

Lindholmin puolikuntoisuuttakin suurempi ongelma on tehopelaajiksi kaavailtujen Janne Lehtisen ja Marko Sakon yhteistyön vaisuus.

- Se ketju ei ole, perkele, toiminut. Jos se ei toimi sunnuntainakaan, teemme ensi viikon aikana muutoksia, Lehti lupaili.

Hokin Kolek oli paljon tyytyväisempi nuoren joukkueensa esitykseen.

- Pelasimme paremmin kuin Salamoita vastaan. Haukoilla on hyvä joukkue ja maalivahti, joten tämä oli meille ansiokas voitto, Kolek lausui kohteliaasti.

Jos Haukoista on maalivahti Räisäsen lisäksi vaikeaa onnistujia löytää, Hokista nimiä nousee esiin vähintään muutama. Kärppälaina Mika Pietilä pelasi hyvän ottelun, eikä hyökkääjä Jarkko Oikarisenkaan yritteliäässä suorituksessa ollut valittamista. Myös tehopisteet 1+2 kerännyt Ville Vimpari oli joukkueensa avainmiehiä.

Hokki jatkaa pelejään vasta ensi torstaina, kun se matkustaa Kouvolaan sarjajumbo KooKoon vieraaksi. Haukat puolestaan yrittää katkaista tappioputkensa kotiottelussa Sportia vastaan sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle