Vaisu Hermes pelkkä suupala Kirkkonummella

MESTIS / Raportti
Salamoiden neljäs perättäinen kotivoitto ratkesi käytännössä reilussa kahdeksassa minuutissa. Onnekkaan avausmaalin vauhdittaman alkurynnistyksen jälkeen tilanne oli jo 3-0, eikä alun nukkunut Hermes ehtinyt enää missään vaiheessa todelliseen voittotaistoon mukaan.

Ottelun alut ovat olleet Salamoille vaikeita, mutta keskiviikkona kaikki oli toisin. Kun ottelua oli pelattu reilut kahdeksan minuuttia, johti kotijoukkue jo 3-0.

- Otteluun valmistautumisemme oli todella surkea. Meillä on kokeneita pelaajia, mutta ilmeisesti hekin uskoivat, että jalat saadaan vetämään, kunhan vähän käydään pomputtelemassa palloa, Hermes-valmentaja Pasi Arvonen manasi.

Näennäisesti Hermes jopa hallitsi avauserää. Salamoiden kovempi liike ja tahto tiesivät kuitenkin sitä, että toisin kuin vierailija, kotijoukkue pääsi myös todellisiin maalintekopaikkoihin. Hermes tyytyi laukomaan kaukaa ja ilman maskia.

Tevasen tuloksekas paluu

Heti ensimmäisellä minuutilla syntyneessä avausmaalissa oli onneakin. Viisi ottelua katsomosta seurannut Antti Tevanen vei hyökkäyspään aloituksen Hermeksen Jari-Pekka Pajulalta, ja puolustaja Lasse Korhosen kuti kimposi oman pelaajan kautta maaliin ohi hölmistyneen Hermes-vahti Kimmo Vesan.

Kolme minuuttia myöhemmin Tevasen ketju iski toistamiseen. Jarno Niinimäelle pelattiin kiekko maalin eteen, ja kulmalle noussut komeaa syksyä pelaava puolustaja Kai Öhberg pääsi jatkamaan pelivälineen maaliin.

3-0-maali syntyi ylivoimalla. Tomi Karlsson herkutteli maalin takana ja tarjoili tarkan syötön neliön keskelle Sami Tervoselle, joka laukoi uransa ensimmäisen Mestis-maalin.

Lisäpaikkojakin Salamoilla oli. Tevasen ketju järjesti hurjan paineen Hermes-maalille, ja Aleksander Petrov vippasi Immo Suutarisen läpiajoon alivoimalla. Hermes-vahti Vesa piti kuitenkin lukemat siedettävinä.

Hermeksen ainoat kunnolliset paikat siunaantuivat Miikka Jäskelle. Oman vahvan laitanousun jälkeen kiekko jäi kuitenkin salamavahti Simo Vehviläiselle, eikä viimeistely Jani Uskin oivasta ylivoimapassistakaan onnistunut.

Salamoilla tehokkaampi Siren

Toisessa erässä meno tasaantui, ja maalipaikat olivat vähissä.

Hermes sai nollansa rikki, kun ylivoimapelissä Jani Uski vapautti Aku Joki-Erkkilän nousuun nuorten salamapakkien Lasse Korhosen ja Rami Hovisen välistä, ja Hermes-laituri laukoi vihdoin kauden avausmaalinsa. Ilo oli kuitenkin sikäli lyhyt, että Joki-Erkkilän maaliin Hermeksen toisen erän kunnolliset maalipaikat myös jäivät.

Salamoiden terävyys riitti muutamaan maalintekotilanteeseen. Kiekko pomppi Hermes-pakki Aapo Aron luistimissa ja Tomi Karlsson karkasi, mutta maalivahti Vesa veti pidemmän korren. Sama oli lopputulos, kun Salamoiden Viktor Blinov komeiden kaarteluidensa jälkeen tarjoili jo ottelun toisen paikan Pentti Nöyräselle. Eikä onnistunut Immo Suutarinenkaan oman tilanteensa viimeistelyssä.

Ottelu olisi voinut mennä jännäksi, kun kolmannen erän alussa Hermeksen Jari-Pekka Pajula syötti Jussi Passin läpiajoon. Salamavahti Vehviläinen kuitenkin torjui, ja pian perään toisessa päässä juhlittiin jo 4-1-maalia. Ari Katavisto nousi vahvasti maalille, Teemu Siren iski irtokiekon maaliin, ja peli oli kutakuinkin paketissa.

Hermes kavensi vielä ylivoimalla. Jarno Kantelus viritteli b-pisteiden välistä lämärin ohi maalin, mutta myöhemmin saman vaihdon aikana sentteri Pajula syötti jo toisen loistopaikan Jussi Passille, eikä tämä erehtynyt lähietäisyydeltä.

Viimeisellä minuutilla kokkolalaiset yrittivät vielä ilman maalivahtia, mutta Aapo Aron maskitonta siniviivakutia vaarallisempaa vierailijat eivät aikaan saaneet.

’Rohkeus riitti’

Ansaittu kotivoitto oli Salamoille neljäs perättäinen yhtä monesta yrityksestä, ja joukkue nousi sarjassa jo kolmanneksi – ainakin yhden yön ajaksi. Muut kierroksen ottelut pelataan torstaina.

Menoa ei hidastanut edes muutaman avainpelaajan poissaolo. Kokoonpanosta puuttuivat käden hiusmurtumasta kärsivä Karo Koivunen ja sormivammaa poteva Tuomas Tikkanen, jotka ovat pelikunnossa viimeistään ensi viikolla, sekä ottelupäivänä sairastunut Heikki Laine. Puolustaja Tommi Pelkosen iltaohjelmasta vastasi Puolustusvoimat.

- Oltiin tarkkailtu, miten vastustaja oli pelannut, ja jukurivoitosta tiedettiin, että vastaan tulee kova ryhmä. Ei silti lähdetty peruuttelemaan, vaan pelattiin omaa aggressiivista peliämme. Saatiin hyvä alku ja rohkeus riitti pelata koko ottelu omalla tasollamme, valmentaja Vesa Surenkin kiitteli suojattejaan.

Salamat onnistui ottelussa nimenomaan joukkueena. Ainoastaan balttivahvistusten johtama ketju jäi maaleitta, mutta sekin loi maalintekotilanteita jopa muita ketjuja enemmän.

Parhaana palkittu maalivahti Simo Vehviläinen torjui erittäin varmaotteisesti 30 laukausta, mutta huomioitavaa on, että kovin tiukoille Hermes ei Vehviläistä pystynyt ahdistamaan.

- Laukaukset olivat luokattomia, Hermes-valmentaja Arvonen myönsi.

Pettymyksiä

Salamoiden kyydissä pettymykseksi osoittautuneen vierailijan selkeästi paras yhdistelmä oli ykkösketju, jossa Jani Uski jakoi hyviä syöttöjä ja Miikka Jäske oli vauhdissa etenkin avauserässä. Uskin ja kakkosketjun sentterin Jari-Pekka Pajulan johdolla Hermes oli ensimmäinen vierailija Kirkkonummella, joka voitti aloitustilaston.

- Tiedettiin, kuinka Salamat pelaa pienessä kaukalossa, mutta ei mennyt tieto perille. Todella pettynyt olen. Kunnia toki Salamoille, joka tulee ottamaan tuolla pelisysteemillä vielä paljon pisteitä kotonaan, Arvonen totesi.

Hermeksen riveistä puuttui aamulla kuumeeseen sairastunut hyökkääjä Henri Hietaharju. Jukka-Pekka Koistinen sai komennuksen kolmosketjuun Hietaharjun tilalle, mutta jätti itsestään varsin vaisun kuvan.

Päätuomari Ville Vuohtoniemi tuomitsi harmillisen linjattomasti. Muutama selkeä rike jäi huomioimatta, ja avauserässä kakkosia sai kovin pienestä nuhjailusta, vaikka jatkossa suuremmatkin tönimiskisat jäivät huomiotta. Korkeita tyylipisteitä ei voi antaa myöskään 3-0-maaliin johtaneesta Miikka Jäsken väkivaltaisuusjäähystä, jossa Vuohtoniemi havaitsi vain viimeisen, sinällään turhan hanskan hieraisun.

Kentälliset

Salamat

9 Pentti Nöyränen – 77 Aleksander Petrov – 7 Viktor Blinov

19 Immo Suutarinen – 16 Antti Tevanen – 11 Jarno Niinimäki

23 Ari Katavisto – 20 Mikko Lepola – 25 Teemu Siren

15 Sami Tervonen – 32 Simo Romo – 14 Tomi Karlsson

52 Timo Pieninkeroinen – 27 Pekka Huhtaniemi

12 Rami Hovinen – 55 Lasse Korhonen

3 Joni Purola – 71 Juuso Akkanen

8 Kai Öhberg

Maalissa 35 Simo Vehviläinen (30 Tommi Tervo)

Hermes

13 Miikka Jäske – 23 Jani Uski – 24 Aku Joki-Erkkilä

33 Jussi Passi – 28 Jari-Pekka Pajula – 18 Jarno Kantelus

17 Jukka-Pekka Koistinen – 16 Jari Mannila – 19 Peter Jasik

22 Janne Tuominen – 27 Tero Tourunen – 11 Olli-Pekka Kopiloff

7 Aapo Aro – 10 Ismo Siren

3 Jan Blanar – 38 Matti Kesseli

5 Mikko Huhto – 50 Kimmo Salmela

Maalissa 20 Kimmo Vesa (30 Iiro Tarkki)

» Lähetä palautetta toimitukselle