20 jäähyä – 56 minuuttia ottelun tärkeimmät lukemat

MESTIS / Raportti
Kuusi kotiottelua – kuusi voittoa. Salamoiden puhdas kotisaldo loi paineita ja voitot menneet viikon vierasotteluista (FPS ja Sport) antoivat odottaa väsyneeltä kotijoukkueelta lisäpisteitä vieraaksi saapuneelta KooKoolta.

Pasi Häkkisen pesti päättyi ja kotijoukkueen maalille palasi Simo Vehviläinen. Simon paluu ja paikalle saapuneen pääministeri Matti Vanhasen avauskiekon pudottaminen jäänpintaan aloitti perjantai-illan vauhdikkaan näytöksen. Kotijoukkueen kannalta positiivista oli nähdä myös Karo Koivunen pelaavassa kokoonpanossa.

KooKoo aloitti ottelun vauhdilla ja yllätti hieman unessa olleen kotijoukkueen ja jo ajassa 0.49 Salamoiden Aleksander Petrov sai itselleen ottelun ensimmäisen jäähyn. Vieraiden pelissä oli vauhtia mutta ylivoimalla ei saatu mitään aikaiseksi ja ylivoiman paras tilanne tulikin itse asiassa kotijoukkueen Suutariselle laukauksen muodossa mutta tulosta ei syntynyt kaukalon kumpaankaan päähän.. varsinkin kun vieraiden Matti Hietakangas tasoitti pelaajatilanteen ajassa 2.02 poikittaisella mailallaan.

Salamoiden ylivoima kuvio oli nopeasti valmis mutta ylivoimaa kuvasti todella hidas pelityyli eikä laukauksissa ollut tarvittavaa nopeutta eikä tarkkuutta.

Ensimmäisen erän tilanteet vaihtelivat päästä päähän ja varsinkin KooKoon nopeat ja tarkat avaussyötöt tarjosivat parikin läpiajotilannetta Salamoiden maalin eteen: 5.48 KooKoon Teemu Somppi yksin läpi ja tuloksena Vehviläisen torjunta. 10.49 KooKoon Reino Soijärvi pääsi yksin läpi Salamoiden Tuomas Tikkasen menetettyä kiekon – ei tulosta.

Kummallakin joukkueella oli vielä ylivoimatilanne erän loppupuolella mutta KooKoon ylivoima ei lähtenyt käyntiin ja Salamoiden ylivoima puolestaan oli mielikuvituksetonta ja hidasta kiekon pyörittelyä. Oman osansa ottelun alulle antoi päätuomari Jussi Leppänen, kuten yleensä tuomarin vihellykset aiheuttivat molemmissa vaihtoaitioissa ihmetteleviä katseita.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen erä oli yhtä tasainen ja tapahtumaköyhä kuin tulostaulun 0-0 lukematkin.

Ylivoimaharjoituksia 5 vastaan 3

Toisessa erässä nähtiin korkeammalta karvannut Salamat mutta puolustuksen virheet ja hyökkäyspäässä sekava peli on viedä pelin kotijoukkueen käsistä.
Ajassa 25.11 Salamoiden Jarno Niinimäki teki voimalla ja tahdolla töitä hyökkäyspäässä ja tuloksena jäähy KooKoon Aapo Lampiselle ja kotijoukkueen ylivoiman jauhaessa Teemu Somppi otti poikittaisesta mailasta itselleen kakkosen ajassa 26.11 eli tuloksena pelin ensimmäinen viidellä kolmea vastaan ylivoima. Mutta kuten ensimmäisessä erässä ei nytkään Salamoiden ylivoimassa ollut sitä tarvittavaa vauhtia ja mielikuvitusta. Kun vielä ajassa 27.32 KooKoon Jari Raattama otti itselleen kaksi minuuttisen kampitettuaan Karo Koivusen, tarjottiin kotijoukkueelle ratkaisun avaimia oikein urakalla.

Ja kyllähän tällaisen ylivoiman jälkeen pitää maali tehdä. Viktor Blinov käytti vauhtiaan ja taitoaan, laukoi kerran ja hetken päästä vielä toisen kerran ja tulosta syntyi punalampun syttyessä pelin ensimmäisen kerran ajassa 28.09 syöttäjänä toimiessa Janne Jalasvaara.

KooKoolla oli tilanteensa ja varsinkin Timoskainen – Kattelus – Saarela yhteispeli loi tilanteita Vehviläisen maalin eteen mutta kotijoukkueen maalivahdin peli oli ajoittain varsin viihdyttävää katseltavaa.

Kesken Salamoiden painostushetkeä jolloin kotijoukkueen hyökkäykset vyöryivät yksi toisen jälkeen kohti Jaakko Suomalaisen vartioimaa KooKoo maalia, syntyi ottelun tasoitusmaali. KooKoo sai aikaiseksi hyvän hyökkäyksen ja pelaajista kaikki olivat Salamoiden puolustusalueella, Vehviläisellä maskia ja KooKoon Simo Mälkiä käytti tilaisuuden hyväkseen ampuen aivan oikeaoppisesti siniviivalta kohti maalia, tilanne 1-1 ja maalin syöttäjinä Hietakangas ja Haapa-Aro.

Tasoitusmaalin jälkeen Salamat jatkoi aktiivista hyökkäyspeliään ja varsinkin Koivunen ja Laine jaksoivat yrittää kovalla tahdolla mutta ajassa 34.21 Salamoiden Nöyränen otti itselleen korkeasta mailasta kaksiminuuttisen, mikä katkaisi Salamoiden rynnistyksen. KooKoon Makkonen ja Silvennoinen näyttivät vuorostaan omaa tahtoaan saada aikaan johtomaali… tuloksena kuitenkin jäähy Salamoiden Suutariselle kiinnipitämisestä kun mies yritti normaaliin tapaan pelitilanteessa ottaa kiekkoa pois hyökkäävältä joukkueelta – nyt vuorossa oli vierailijoiden viidellä kolmea vastaan ylivoima kun pelikello näytti 35.23. Ja kun näytti että KooKoo ei sitten millään onnistu maalin teossa, sai Timo Pieninkeroinen ajassa 36.12 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta ja KooKoon ylivoima sai edelleen jatkua. Mutta ylivoimien aikana tulleet KooKoo tilanteet oli pääsääntöisesti varsin helppoja Vehviläisen torjua eikä tulosta tullut millään, ei vaikka vierailija KooKoo otti aikalisänsä jo tässä erässä ajassa 36.12

Kumpi jaksoi viimeisen erän?

Periaatteessa olisi kuvitellut että KooKoo olisi jaksanut paremmin kuin kotijoukkue, jolla takana kuitenkin kaksi raskasta vierasottelua muutaman päivän sisällä. Viimeistä erää ja sen taistelua kuvastaa parhaiten ottelunpöytäkirjan merkinnät jäähyistä: Salamat 3x 2 minuuttia ja KooKoo 4 x 2 minuuttia + 10 minuuttinen. KooKoon valmentaja Reijo Mansikka sanoikin ottelun jälkeen olevansa pettynyt joukkueensa viimeisen erän peliesityksiin ja varsinkin parin hyökkääjän ottamiin tyhmiin ja turhiin jäähyihin.

Pitkästä aikaa tässä ottelussa nähtiin aloitusten menevän varsin tasan molemmille joukkueille, kun aikaisemmissa kotiotteluissa Salamat on melko hyvin pystynyt voittamaan aloitukset – liekö siinä yksi seikka, josta oli nähtävissä pienoinen otteluväsymys Salamoiden otteissa.

Viimeisessä erässä KooKoon ja Salamoidenkin pelaajat alkoivat väsyä, mutta liike ei loppunut ja peli säilytti viihdyttävän arvonsa loppuun saakka. Ajassa 43.32 Salamoiden Niinimäki hukkaa kiekon, lyö mailalla ja saa luonnollisesti 2 minuuttisen – KooKoolle tarjotaan ylivoimaa. Tällä kertaa ylivoimakuvio saadaan kuntoon ja Mikko Silvennoinen ja Mikko Kaukokari saavat luotua tilanteen, jonka hyvin pelannut Vehviläinen kuitenkin taas torjuu. Muutenkin KooKoon numero 27 eli Mikko Kaukokari pelasi varsin aktiivista hyökkäyspään peliä.

Sitten ajassa 46.57 vieraiden Reino Soijärvi ottaa kaksiminuuttisen koukkaamisesta – ei siinä sinänsä mitään mutta jäähyllä oli jo oman joukkueen Teemu Timoskainen ja tuloksena Salamoille 1.39 aikaa pelata viidellä kolmea vastaan! Mutta jälleen kerran kotijoukkueen ylivoima on hidasta ja tehotonta – kotikatsomokin alkoi jo menettää toivonsa joukkueensa peliesityksiin.

Ottelun kääntyessä jo viimeiselle 10 minuuttiselle yksi ottelun hahmoksi noussut Salamoiden puolustaja Janne Jalasvaara nostaa pelitasoaan. Ensiksi KooKoon Ilkka Saarelalle 2 minuuttinen ajassa 51.49 tilanteessa missä ilman jäähyä Salamat olisi mahdollisesti tehnyt johtomaalin. Surenkin laittaa ylivoimaa pelaamaan Petrovin, Blinovin, Sirenin, Korhosen ja Jalasvaaran ja tuloksena ylivoimapyöritys, ruuhkaa maalille, Jalasvaaran rauhallinen tilanteen luku – ranteet lukkoon ja laukaus. Tilanne ylivoimalla 2-1 Salamoille.

Johtomaalin jälkeen Salamat nosti taas vähäksi aikaa laskemaansa karvausta mutta tuloksena ei ollut kotijoukkueen painostus vaan ongelmia puolustuspäässä – selvä virhe ja siitä kosto lähimmälle KooKoon pelaajalle ja 2 minuuttia Tuomas Tikkaselle poikittaisesta mailasta kun peliaikaa oli jäljellä enää 6.34.
KooKoon ylivoimapeli pyöri hyvin mutta laukauksista puuttui maski. Ylivoiman paras tilanne tuli Teemu Sompille aivan maalin eteen mutta jälleen Salamoiden Vehviläinen venytti itsensä kiekon tielle ja tilanne säilyi kotijoukkueen johdossa.

KooKoon kolmannen erän kirissä oli vauhtia mutta kotijoukkue pystyi peittämään maalintekosektorit ja ohjaamaan vieraiden hyökkäykset kaukalon laidoille. Kun sitten vielä ajassa 57.29 KooKoon Teemu Somppi otti itselleen kaksi+kympin päähän kohdistuvasta taklauksesta oli peli periaatteessa jo vieraiden osalta pelattu. Salamat sai ylivoimalla vielä aikaa maalihässäkän mutta Petrovin laukaus/nosto suuntautui yli maalin.

KooKoo otti vielä lopussa Suomalaisen pois maalilta viimeiseksi 15 sekunniksi mutta siitä ei enää ollut apua ja kotijoukkue jatkoi tappiottomien kotiotteluiden putkensa nyt 8 ottelun pituiseksi. Ottelun loppusummerin soidessa oli helppo nähdä kuka kentän pelaajista oli iloisin = kotijoukkueen maalivahti Simo Vehviläinen hyppeli tasahyppelyjä maalinsa edessä ollen silminnähden tyytyväinen illan suoritukseensa (30 torjuntaa 31:sta laukauksesta).

Ottelun jälkeen pidetyssä valmentajien kyselyhetkessä oli paikalla selvästi tyytyväinen Salamoiden Surenkin ja omiinsa pettynyt KooKoon Reijo Mansikka. Mansikka harmitteli joukkueensa viimeisen erän otteita ja varsinkin tyhmiä jäähyjä, joista Salamat ottelun ratkaisi. Ottelun jälkeen voi yhtyä Mansikan sanomisiin hänen miettiessään ääneen, että jotain muutoksia pitää joukkueeseen tehdä jotta pisteitä alkaisi kertyä – tänään nähdyllä esityksellä ei KooKoolta voi liikoja odotella.

» Lähetä palautetta toimitukselle