Tulikuuma jälleennäkeminen

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaan ja KooKoon edellinen kohtaaminen joulukuussa Kouvolassa jätti joukkueiden välille kytemään pienen kipinän. Lauantaina tuo kipinä leimahteli Tikkurilan illassa joukkueiden kohdatessa runkosarjassa viimeistä kertaa. KooKoo vei arvokkaat sarjapisteet mukanaan, mutta helpolla kotijoukkue ei vieraita päästänyt.

Ottelua seuraamaan kerääntynyt yli 1800-päinen yleisö sai lauantai-iltana nähtäväkseen värikkään näytelmän, josta ei tunnetta ja tapahtumia puuttunut. Rytmikkäästi omiaan kannattanut monikymmenpäinen kouvolalaisfanien ryhmä loi kannustuksellaan Tikkurilan kiekkopyhättöön tunnelman, jollaista hallissa on harvoin koettu.

lisää

Myös valmentajien kesken leimahti
[lue lisää]

Kiekko-Vantaa lähti otteluun allaan edellisillan peli Kirkkonummella. Tärkeät kaksi sarjapistettä olivat irronneet melko vaisulla esityksellä. Lauantai-illaksi joukkue vahvistui kymppitilin täyttymisen vuoksi perjantaina huilanneella Jarmo Jokilalla, mutta toisaalta joukkue oli kokenut myös menetyksiä, kun sekä kuumeinen Mikko Kainulainen että Roope Talaja olivat sivussa.

KooKoolta oli uutena miehenä sivussa harjoituksissa nilkkansa venäyttänyt Petri Pyhäjärvi, joka joutuu huilaamaan arviolta viikon ajan.

Heti ottelun ensimmäisistä hetkistä lähtien kävi selväksi, mitä kohtaaminen yleisölleen oli tarjoamassa. Kaukalossa mentiin täydellä höyryllä tilanteesta toiseen ja asenne oli kummassakin leirissä tinkimättömän kova.

Kotijoukkue näytti saavan otteluun hiuksen hienosti paremman lähdön, josta lienee suurelta osin kiittäminen edellisillan peliä. Kumpikaan osapuoli ei saanut peliään täydellisesti hallintaansa, joten peli aaltoili päästä päähän.

Illan päätuomarina toiminut Antti Boman passitti ottelun alkuminuuteilla peräjälkeen jäähyaitioon KooKoon Eemeli Koskelaisen sekä Kiekko-Vantaan Matti Pesosen. KooKoon saatua kentällisensä jälleen täyslukuiseksi nousi Toni Jeskanen hienosti Antti Härmän vartioiman kouvolalaisten maalin kulmalle ja sai kuin saikin punnerrettua kiekon alivoimalla maaliin.

Peli jatkui vauhdikkaana ja hienoisessa kotijoukkueen otteessa. Erän loppupuoliskolla kotijoukkueen Mikko Siren sekä Jussi Erkkilä saivat kumpikin paikan kokeilla maalionneaan, mutta Erkkilän tolppalaukausta lähemmäksi kotijoukkue ei avausmaalinsa jälkeen ensimmäisessä erässä päässyt.

KooKoolta parhaat maalipaikat jäivät avauserässä puuttumaan, vaikka joukkue hallitsi peliä pitkiäkin jaksoja ensimmäisessä erässä.

Tulikuuma toinen erä

Jos oli ensimmäinen erä enteillyt kuumaa kiekkoiltaa, toisen erän alku löi lopullisen sinetin sille, että tarjolla oli kauden eräs viihdyttävimmistä kiekkoilloista Tikkurilassa kuluvalla kaudella.

Vierasjoukkue saapui toiseen erään ryminällä. Ensimmäisessä erässä se antanut tasoitusta pelituntuman puutteen vuoksi kotijoukkueelle, mutta toisen erän alkaessa voimasuhteet olivat kääntymässä. KooKoo nosti karvaustaan ja hääri aktiivisesti Kiekko-Vantaan päädyssä tukahduttaen kotijoukkueen pelinrakentelun heti alkuunsa.

Kauan ei kouvolalaisfanien tarvinnut maalia odotellakaan, sillä siirtoajan loppuhetkillä Kouvolaan Turusta siirtynyt Teemu Ramstedt kuittasi kauden ensimmäisen maalin KooKoon paidassa, kun toista erää oli pelattu vasta 1.56. Ramstedt pääsi nokikkain kotijoukkueen maalivahdin Matti Kaltiaisen kanssa Henri Peltolan tarkan syötön ansiosta.

Tasoitusmaalin jälkeen illan todellinen draama sitten alkoi. Kytevä liekki roihahti kentällä todenteolla, kun kotijoukkueen Jussi Haapasaari taklasi pian aloituksen jälkeen vieraiden Kory Bakeria laidan lähellä sillä tuloksella, että Baker jäi makaamaan jäälle. Boman vihelsi kuitenkin pilliinsä vasta todettuaan Bakerin jäävän taklauksen jälkeen jään pintaan.

Haapasaari levitti kätensä vihellyksen jälkeen, sillä taklaus tuskin tuli Bakerille yllätyksenä miesten rynnätessä osittain rinnakkain kulmaan kohti kiekkoa. KooKoon pelaajat eivät epäröineet hetkeäkään antaa Haapasaarelle kauhallisen kovuutta takaisin. Boman näki tilanteen joka tapauksessa siten, että jäähyn tilanteesta sai vain Haapasaari, jolle tuomittiin laitataklauksesta 2+10 minuuttia.

Baker palasi tilanteen jälkeen peliin ilman sen kummempia paikkaustoimenpiteitä eikä Haapasaarta koulineille kouvolalaisille tilanteesta aiheutunut sanktiota. Näin ollen KooKoo sai ylivoimatilaisuuden, jonka se myös hyödynsi Oskar Essenin siirtäessä vieraat jälleen Henri Peltolan maalin takaa antamasta syötöstä johtoon ajassa 23.19.

Tunnelataus huipussaan

Tunnelma kentällä tiivistyi tiivistymistään ja pian pelin käynnistymisen jälkeen Henri Kivioja ja Jesse Lustberg roikkuivat toistensa kimpussa KooKoon maalin takana. Tilanne lähti Kiviojan estettyä Antti Härmää kiekontavoittelutilanteessa.

Vieraiden valmentaja Vladimir Kolek kuittasi pelikatkon aikana itselleen myös käytösrangaistuksen jouduttuaan suukopuun Bomanin kanssa. Tunnelma alkoi siis kaikin puolin hehkua kaukalossa.

Peli kuitenkin jatkui ja jokaisen vihellyksen jälkeen kentällä tuntui olevan pieni nahina käynnissä. Saipa kotijoukkue toimitettua kiekon jo kertaalleen maaliinkin Jarmo Jokilan laukomana, mutta peli oli vihelletty Mikko Sirenin korkean mailan vuoksi poikki juuri hetkeä aiemmin. Näin ollen rikkonainen erä jatkui vieraiden johtaessa peliä 1-2.

KooKoolle avautui Sirenin jäähyn myötä kahden miehen ylivoima, joka oli lopulta huipentua melkoiseen katastrofiin kotijoukkueen osalta, kun puolustaja Jussi Ruohola menetti mailansa alivoimakolmiossa puolustaessaan. Michael Kolarz päätyi kuitenkin lopulta hieman turhan hätäisen ratkaisuun ja laukoi kiekon suoraan kohti Kaltiaista, joka näin sai katkaistua pelin.

Rikkonaisen erän lähestyessä loppuaan myös kotijoukkue sai aikaiseksi avonaisen maalipaikan, kun Jarmo Jokila petasi avoimen laukaisupaikan Matti Pesoselle. Tämän suoritus ei kuitenkaan onnistunut ja näin kotijoukkue menetti jälleen tasoitusmahdollisuutensa.

Toisen erän yleiskuva oli kaiken kaikkiaan sekava, sillä joukkueilla tunnelataus alkoi hipomaan huippulukemia eikä keskittyminen itse pelaamiseen tuntunut enää olevan aivan terävimmillään. Näin ollen kummankin joukkueen erikoistilannepelaaminen, erityisesti ylivoimalla, oli hieman totuttua huolimattomampaa ja etenkin vieraat saivat usein käännettyä vaarallisia vastahyökkäyksiä alivoimalla.

Vuorisaari ratkaisijana

Kolmannen erän vierasjoukkue sai aloittaa ylivoimalla, kun Henri Kivioja sai ryntäämisjäähyn toisen erän lopussa. KooKoon ylivoima erän alussa olikin hyvää, mutta Kaltiaisen ohi joukkue ei kiekkoa saanut toimitettua.

Reilun neljän minuutin pelin jälkeen KooKoon Jani Honkanen sai komennuksen jäähylle ja kotijoukkueen ylivoima sai lisää tilaa, kun KooKoon puolustusnelikosta yksi pelaaja menetti mailansa. Lopulta mailan menettäminen koitui vieraiden kohtaloksi, sillä kädellä purkua yrittänyt Aapo Lampinen epäonnistui kiekon heittämisessä keskialueelle ja lopulta Niko Mäntylä sai survottua maalille toimitetun kiekon ohi Antti Härmän.

Peli sai jälleen uutta virtaa ja tilanteita syntyi tasoituksen jälkeen Samu Vilkmanin toimesta Vantaan maalille ja heti tämän jälkeen Tommi Oksan toimesta KooKoon maalile. Mutta johto-osumaa ei vielä tässä vaiheessa nähty.

Päätöserän lähestyessä puolenvälin krouvia menetti kotijoukkue kuitenkin keskittymisensä lopullisesti ja sortui pääosin turhien jäähyjen kautta tarjoamaan voiton avaimia KooKoolle. Tämä kunnia kelpasi vieraille, ja erityisesti puolustaja Ville Vuorisaarelle.

Illan ensimmäisen Vuorisaari laukoi joukkueen pelatessa kahden miehen ylivoimalla. Tarkka rannelaukaus sujahti maskin takaa ohi Kaltiaisen vieden vieraat 2-3 –johtoon ajassa 48.20. Reilut neljä minuuttia myöhemmin sama herra tulitti jälleen viivasta, tällä kertaa lämärillä. Vahvan maskin ansiosta Kaltiainen ei ehtinyt edes reagoimaan laukaukseen ja näin vieraat karkasivat kahden maalin johtoon ajassa 52.53.

Kotijoukkue tarvitsi pisteitä ottelusta kipeästi, mutta menetti loputkin toivonsa loppukiristä turhaan jäähyilyyn kolmannen erän loppuminuuteilla. Todellista kiriä ei siis lohipaitojen toimesta nähty, ja näin sähköisen trillerin vei nimiinsä KooKoo.

- Erittäin makea ja ansaittu voitto. Ensimmäisessä erässä oli Vantaa parempi ja aktiivisempi kuin me ja sai enemmän maalipaikkoja. Sen jälkeen voitimme hyvällä pelillä. Voitimme siksi, että keskityimme pelaamiseen toisin kuin vastustaja. Ylivoimamme toimi, ja se oli erittäin positiivinen asia, summasi KooKoo-luotsi Vladimir Kolek.

- Oli laadukas kiekkopeli, pystyttiin haastamaan hyvin luokkajoukkue. Pienet asiat ratkaisivat. Oma pinna ei pitänyt lopussa. Kolme kertaa otettiin jäähy siinä vaiheessa, kun pitäisi ylivoimalla lyödä peliä taas uudestaan tasoihin, harmitteli Kiekko-Vantaan valmentaja Harri Ahola.

» Lähetä palautetta toimitukselle