Sportin nuorisoketju herätti uinuvan kotkan

MESTIS / Raportti
Sportin voittoon tarvittiin katsomosta kolme omaa juniorilupausta, veteraanimaalivahti tolppien väliin ja yhden uusvanhan Sport-pelaajan herääminen. Lisätään ripaus onnea ja lopputulos 5-0 on valmis 60 minuutin vatkaamisen jälkeen.

Sportin tilanne näytti ennen illan ottelua mustalta. Pitkä matka yöllä kotiin KalPan käsittelystä ja heti seuraavana päivänä vastaan asettuu Haukat, joka Järvenpäässä vei 4-2 voiton Sportista. Haukat pysyi mukana ottelussa täyspainoisesti lopulta vain ensimmäisen erän, toisessa erässä Sport sai karsittua virheensä pois ja kolmannessa erässä valmentaja Jan Lehti kavensi kokoonpanoaan ja jakoi lepoaikaa sitä tarvitseville, sunnuntain tärkeä ottelu jo mielessä. Illan ottelusta jäi päällimmäisenä mieleen Sportin voitto nollapelillä, Haukkojen muutama hukattu tuhannen taalan paikka ja Sportin omien junioreiden huikea esitys.

Ensi erä Haukkojen etsikkoaikaa

Ensimmäisen erän aikana nousi monilla katsomossa jo niskavillat pystyyn. Haukat sai ensimmäisen vaihdon aikana ylivoiman ja vierailijat painoivatkin välittömästi kiekkoa Sportin maalille. Härkönen maalin suulla oli kuitenkin hereillä heti alusta alkaen ja torjui pari kertaa tärkeästi. Sport sensijaan ei ylivoimaansa tuhlannut. Tommi Sieversin kakkonen oli kääntymässä jo historian puolelle kun Sportin juniorikentällinen iski. Vasta 16-vuotias jässikkä Oskar Osala parkkeerasi itsensä maalin suulle, Niklas Fogström laukoi oikealta kaarelta ja Kim Nabb ajoi maalille. Nabb sai Osalan ohjauksesta kiekon lapaansa, pari potkua sivulle Osalan blokatessa pakit sivulle ja kiekko ranteella ohi Heinosen.

Nuorisoketjun seuraava vaihto oli jälleen tehokas ja Kim Nabb oli yllättää Heinosen vanhanaikaisella. Maalineduskahinasta Fogström ja Lappalainen nujakoivat itsensä kakkosille. Seuraavassa vaihdossa Antti Hildén otti estämisestä itselleen kaksiminuuttisen ja Haukat oli neljällä kolmea vastaan lähellä tasoittaa ottelun. Sportin pakit pelasivat itsensä ulos maalin taakse ja viivalta vapaana löytynyt Fredrik Vara laukoi kohti maskia. Härkönen ei nähnyt kiekkoa missään vaiheessa maskin takaa, mutta maaliraudat pelastivat Sportin. Laukaus osui yläristikkoon ja putosi takatolpalle.

Sport oli vielä erän lopulla kahdesti Härkösen torjuntojen varassa kun sekä Vili Mustonen ja Marko Sakko pääsivät pakkien taakse läpiajoon. Kumpainenkin pelaaja laukoi Härkösen hanskakäden puolelle, mutta kentän parhaana palkittu maalivahti pelasti pakkinsa nololta unohdukselta.

Maalinteossa onnistui kuitenkin jälleen Sport. Toistamiseen ylivoimalla rankaissut Sport rakensi kuvion oikealta Patrik Westerbackin toimesta. Kiekko viivaan Jussi Heikkiselle, siirto vasemmalle Chris Allenille ja Allen löysi nappisyötöllä neliön keskeltä Antti Hildénin. Kauden parhaan pelinsä pelanneen Hildénin laukaus oli riittävän epäonnistunut ollakseen onnistunut. Jäitä pitkin liukunut veto meni maaliin aivan tolpan juuresta ennenkuin Heinonen ehti heittäytymään kiekon eteen.

Erätauolle tasaisissa merkeissä, mutta Sportin kahden maalin johdossa.

Toinen erä ratkaisi pelin Sportille

Toisen erän alussa Haukat sai pelata kahdesti ylivoimaa. Ensin kentän tähti Kim Nabb taklasi itsensä kakkoselle ja hetkeä myöhemmin Aniket Dhadphale koukki kaverilta vauhdit pois liian terhakkaasti. Haukkojen ylivoimasta ei juurikaan jäänyt kehuttavaa. Vain kerran Härkönen joutui tekemään paraatipelastuksen kahden ylivoiman aikana. Mailansa menettänyt Härkönen torjui kaukalopallomaalivahdin tapaan matalan jäävedon. Muuten mies napsi kaukovedot helposti hanskaansa.

Jäähyjen jälkeen Sport iski välittömästi kuittauksen. Antti Hildén väisti taklauksen omalla sinisellä, ajoi poikittaisluistelun jälkeen sisään Haukka-alueelle, pyörähdys kulmassa ja millimetrin tarkka syöttö takatolpalle hiipineen Marko Santasen lapaan. Kiekko voimattoman Heinosen taakse jo kolmannen kerran.

Erän lopulla Sport-ikoni Westerback väläytti jälleen maagista pelisilmäänsä. Jälleen kerran ylivoimalla Sport sytytti punavalon Heinosen selän takana. Westerback kiersi siniviivalle ja pisti kiekon takatolpalle Aniket Dhadphalen lapaan ja “Nik” sai ohjata kiekon puoliksi tyhjään maaliin. Sportin Ari-Pekka Pajuluoma poistui kaukalosta erän loppuvaiheilla saatuaan aloitusta seuranneessa tilanteessa iskun kylkeensä.

Kolmas erä enää muodollisuus

- Kolmannessa erässä jätin kokonaan A-junnut pois. Heillä on peli huomenna ja pitää säästellä kavereita siihen matsiin. Pistin kokoonpanoja jo uusiksi sunnuntain tärkeää peliä ajatellen, katsotaan vähän miten eri kaverit pelaa toistensa kanssa, valmentaja Jan Lehti kommentoi kolmatta erää.

Viimeisessä erässä ei nähty suuriakaan tapahtumia. Sport ei lopettanut luisteluaan, mutta varmistelu hieman lisääntyi. Kiekkoa pistettiin rohkeammin päätyyn ja vain hyvät paikat päätettiin laukauksiin. Haukat pyrittiin pitämään pois maalipaikoilta, mutta niin vain kävi että kahdesti mies oli jälleen nokikkain Härkösen kanssa. Juha Jusslin oli kertaalleen unohdettu siniviivalle yksin, mutta Miika Jämsä ehti riittävästi paikalle ja sai nostettua Jusslinin mailaa ettei laukausta saatu aikaan. Myös puolustaja Fredrik Vara purjehti kerran viivalta epäonnistuneen Sportin purkukiekon jälkeen maalille, mutta rystynosto epäonnistui. Härkönen ei taistellut enää ottelun voitosta, vaan nollapelistä.

Sport teki erän puolivälissä vielä viidennen maalin, kun kokoonpanoon Seinäjoen farmikeikan jälkeen palannut piskuinen Jesper Söderholm laukoi kohti maalia ja ohiluistellut Mika Suoraniemi ohjasi kiekon ilmasta maaliin. Koko kauden paljon töitä tehneelle Suoraniemelle oiva palkinto.

Lopulta Sport sai pidettyä Haukkojen loput yritykset aisoissa ja Härköselle ja Sportille nollapeli. Erän lopulla molempien joukkueiden mailat alkoivat ikävästi olla työkaluja muuhun kuin kiekon pelaamiseen. Tuomari Reijo Ringbom ei kuitenkaan kaikkea nähnyt, mutta selkeästi pyrki poistamaan koiruudet pelistä.

Osala ja Nabb penkiltä ratkaisijoiksi

- Kokeneilla pelaajilla on raskas pää tällä hetkellä. Nuoret pelaajat otettiin mukaan energisiksi pelaajiksi. Ne inspiroi tätä joukkuetta. Pitää löytää uusia ratkaisuita. Meillä on viisi ketjua pelaajia. Nämä herrat Osala, Nabb, Söderholm, Santanen ja muut... se on tärkeää ettei ne ala potkimaan kiviä ja mutisemaan olan yli perisuomalaiseen tapaan jos ei peliaikaa tule. Pitää olla valmis kun mahdollisuus tulee ja ovi aukeaa. Nyt on kaikki pelaajat saaneet Mestiksessä peliaikaa. Kuten sanoin niin ennen joulua kaikki saavat mahdollisuuden. Nyt kaikki ovat sen saaneet, Tamminen kiitteli.

- Joo, se on 5-0. Ei siinä ole selittelyä. Meillä on nämä tuplapelireissut vaikeita. Ollaan saatu vain yksi voitto kuudesta pelistä. Tänään Sportilla oli loistava ylivoima, ja meillä taas passiivinen alivoima. Ei päästy mitenkään peliin mukaan. Saatiin kolme läpiajoa, mutta viimeistely oli meidän heikko kohta. Sitä voi miettiä onko läpiajossa se maalivahdin hyvyyttä vai hyökkääjien heikkoutta, tänään se oli vähän meidän heikkoutta, Jan Lehti hieman ripitti avopaikkoja missanneita hyökkääjiään.

- No ehkä teille vähän!! Meille täällä oli enemmän väkeä kuin neljässä meidän kotipelissä yhteensä! Monille tällaiseen paikkaan pelaamaan tuleminen on hienoa, meilläkin on monia kavereita jotka ei koskaan ole tällaisen yleisön edessä pelannut. Onneksi ei ketään näyttänyt ainakaan jännittävän. Meille tämä on helvetin hieno juttu, Lehti kommentoi ison yleisön edessä pelaamisesta.

Isoon rooliin päässeet Sport-lupaukset Kim Nabb ja Oskar Osala osoittivat miksi ovat maajoukkueiden vakiomiehiä. Nabb jakoi kovia pommeja, laukoi maalin ja luisteli energisesti. Kookas Osala paini maalinedustalla miehen lailla ja teki tilaa Fogströmille ja Nabbille. Syyttä ei Tamminen jakanut kiitosta nuorille miehille. Härkönen joutui torjumaan vain muutaman todellisen vaaran paikan, mutta oli läpi ottelun jäätävän varma. Antti Hildén ja Marko Santanen pelasivat loisto-ottelun neloskentässä. Pakeista näkyvimmät olivat Jesper Söderholm ja Tuomas Luotonen.

Haukkojen ilonaiheet olivat lopulta aika vähissä. Jaska Vilen oli kuin varjo totutusta, tosin miehet vierellä olivat vaihtuneet. Viime kohtaamisen ratkaissut Joni Lappalainen ei jäänyt muistiin kuin nujakointikakkosestaan. Vahvat Petja Pietiläinen ja Marko Sakko olivat näkyvässä roolissa, kuten myös Vili Mustonen. Maalilla Sami Heinonen jätettiin liian usein yksin.

Sport jäi kauas totutusta yleisömäärästä, sillä vain vajaat 2300 katsojaa oli saapunut paikalle. Fanipäädyssä väkeä oli tuttuun tapaan, mutta poissaolollaan loisti satunnainen kiekkoväki istumakatsomoista. Sport jatkaa kauttaan viikon päästä lauantaina TuTon vieraana. Haukat kohtaa sunnuntaina kotonaan Jokipojat.

» Lähetä palautetta toimitukselle