TuTo yhä Vantaalle liian kova pala

MESTIS / Raportti
TuTo on osoittautut Kiekko-Vantaalle sellaiseksi möröksi, jota se ole onnistunut voittamaan harjoituskaudella eikä koko runkosarjan aikana. Tänäänkin vantaalaiset joutuivat poistumaan kylmään pakkasyöhön viemisinään vain yksi sarjapiste.

-Peli oli hermostunutta ja puolustuksellisesti pelattiin sitä SM-liiga jääkiekkoa, jossa oli koko ajan neljä-viisi äijää kiekon alla. Ylivoimista olisi molemmat joukkueet voineet ratkaista tämän pelin. Jos me jatkuvasti tällä systeemillä pelattaisiin, niin ihmiset poistuisivat katsomosta. Mutta ei meidän auta – meidän on kerättävä pisteitä. Tasaviisikoin puolustuspelaaminen helpottuu kun pelataan yhdellä-pois kiekkoa. Piste tällä tuli, TuTon Ismo Lehkonen sanoi nauraen.

Ottelun avausmaali nähtiin reilun vartin pelaamisen jälkeen ja siitä vastasi vierasjoukkue K-Vantaa. Jani Södö purjehti läpi ja sai sutia Sami Heinosen erinomaisen torjunnan jälkeen oman paluukiekkonsa verkkoon TuTon pakkipari Syväsalmi & Rantalan ihmetellessä tapahtumasarjaa aitiopaikalta.

- Olen viimeiseen 120 minuuttiin todella tyytyväinen. Yhdellä maalilla saadaan kaksi pinnaa - ja vielä vieraissa – niin siihen olen erittäin tyytyväinen. Myöskin on sanottava, että tässä vaiheessa kautta Antti Niemen maalivahtityöskentely on sitä luokkaa mitä kaverista on odotettu. Se kantaa meitä ainakin johonkin asti. Pisteeseen olen erittäin tyytyväinen. Tämä TuTon on tuon näköinen kuin tuo kaveri tuossa vieressä. Se pelaa sellaista kiekkoa, jota vastaan on tosi ikävä pelata. Meidän pelatessa alivoimalla TuTolla oli paikkoja, mutta hyvin me kestettiin, Vantaan Jarmo Kauppi totesi rauhalliseen tyyliinsä.

TuTo tasoitti kun ottelusta oli pelattu noin puolet. Pitkän painostujakson päätteeksi Petri Tähtisalo latasi siniviivalta aivan hirmuisen lyöntilaukauksen ohi maskissa olleen Antti Niemen.

Vähäisistä maalilukemista huolimatta maalipaikkoja pelissä oli runsaasti. Niistä todisteena ottelussa nähtiin yhteensä neljä kutia jotka osuivat tolppaan ja ne jakaantuivat seuraavasti: TuTo 1 - Kiva 3.

TuTon tärkein pelaaja oli viimein maineensa veroisesti pelannut Sami Heinonen. Heinonen torjuili toistakymmentä niin kutsuttua ”game-saver” torjuntaa. Voidaan huoletta sanoa, että Heinonen torjui TuTolle pisteen. Tämän myönsi myös valmennusjohto.

- Heinonen pelasi hyvin. Ylivoimalla Vantaalla oli paikkoja ja tasaviisikoinkin yhdeksisen paikkaa, Lehkonen arvioi.

Toinen kritiikkiä niskaansa saanut TuTo-pelaaja Jarmo Jokilakin pelasi kelpo ottelun. Varsinkin tasavajaalla pelatessa Jokila oli elementissään. Mies elää ilmiselvästi tilasta ja Ismo Lehkosen täytyy keksiä sellaiset ketjukaverit, jotka Jokilalle tuota tilaa raivaisivat. Ihmeparantumisen kokenut Jouni Vento pelasi muutamasta harhasyötöstään huolimatta kelpo ottelun jos ottaa huomioon pitkän pelitauon. Venton syötöt olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ensiluokkaisia.

Vantaan paras oli myöskin maalivahti. Antti Niemi torjui hyvällä sijoittumisellaan monta vetoa. Mies ei napsinut komeita koppeja, vaan onnistui jatkuvasti seisomaan kiekon ja maalin välissä. Kenttäpelaajista silmiin pisti vahva luistelija Tuomo Jääskeläinen. Muutenkin Vantaa luisteli erittäin terävästi ja kun kiekkokin pysyi vauhdissa mukana, niin maalitilanteita syntyi solkenaan. Kovasti hehkutettu puolustaja Kimmo Pikkarainen oli tänään varsin näkymätön, vaikka peliaikaa runsaasti saikin.

- Tässä vaiheessa kautta ei viitsi puhua tuomarityöskentelystä enää yhtään mitään. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä. Mailalla sai tehdä tuolla molemmin puolin ihan mitä tahansa. Eiköhän Kalpalinnaan tästä mennä, Kauppi ironisoi.

Kaupin piilokritiikki ei oikein löytänyt kohdettaan. Arvatenkin valmentaja tarkoitti Vepsäläisen sallimaa runsasta mailahäirintäpeliä, mutta yhtäläinen fakta oli, että Vepsäläisen linja piti, eikä kumpikaan joukkue päässyt hyötymään kahvaamisestaan. Itse asiassa kahvaamista ei esiintynyt niinkään keskialueella kuin maalintekosektorilla. Kun molemmat joukkueet luistelivat vielä hyvin, niin pelin viihdearvo ei mailaviidakosta huolimatta pudonnut paljoakaan. Allekirjoittaneen mielestä päätuomari Vepsäläinen onnistui tehtävässään hyvin ja piti pelin koko ajan hyppysissään.

Otteluohjelma jatkuu siten, että TuTo kohtaa torstaina vieraissa Forssan Palloseuran Vantaan isännöidessä samaan aikaan KooKoota Kouvolasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle