Sport haki pisteet Kupittaalta

MESTIS / Raportti
Vaasan Sport jatkoi hyviä otteitaan lauantaina Turussa ja otti sarjapisteet 5-2-voitolla TuTosta. Ottelun teema oli maalivahtipeli, joka oli vierailla selvästi turkulaisien vastaavaa parempaa. TuTo-leirissä voidaan myös jälleen katsoa peiliin hampaattoman ylivoimapelaamisen suhteen.

Sport on palannut voittojen tielle. Turussa joukkueen peli ei ollut häikäisevää, mutta riittävän tehokasta voiton saalistamiseksi. Loppusyksyn synkkä aika alkaa olla Vaasassa taakse jäänyttä elämää, mutta parantamisen varaa on yhä, kuten valmentaja Juhani Tammisen kommentista käy ilmi.

- Peli alkaa paranemaan. Hyvää se ei ole vieläkään, mutta se on parantunut. Kausi on ollut hikinen ja raskas, mutta näen valoa tunnelin päässä. Kyllä tästä vielä joukkue tulee. En ole sitä missään vaiheessa epäillytkään, mutta sitä riittääkö aika siihen hetkeen kun isot pelit alkavat.

TuTo avaa pirteästi

Avauserä oli kotijoukkueen niukkaa hallintaa. TuTo ei jyrännyt, mutta teki enemmän töitä ja sai sitä myöden myös tilanteita aikaiseksi. Hyvä tilaisuus koitti heti ottelun toisella minuutilla, kun vieraiden Tuomas Luotonen passitettiin jäähylle. Jos TuTo olikin erässä tasakentällisin terävämpi, ei sen ylivoimapelaaminen ollut kuitenkaan erikoista. Sport selvittikin jäähyn ilman erityisempiä vaikeuksia. Heti jäähyn loputtua TuTo sai ylivoimahyökkäyksen hyökkäyspäädyssä, mutta Tuukka Pulliaisen laukaus suuntautui suoraan Håkan Danielssonin syliin.

Erä jatkui TuTon ollessa hieman niskan päällä ja uusi tilaisuus yv-maalin hieromiseen tarjoutui erän puolivälissä, kun Markus Jämsä koukki itsensä jäähylle. Ylivoima oli TuTolta tavanomaisen heikko, mutta heti jäähyn jälkeen onnistuminen oli lähellä. Jussi Rantalan hieno hidastettu syöttö tavoitti Miikka Tuomaisen maalin edestä, mutta Danielsson esti pahantekoaikeet. Heti seuraavassa vaihdossa vuokralla TuTossa oleva Jarkko Kauvosaari pääsi ampumaan läheltä, mutta laukaus suuntautui sivuverkkoon.

Palkinto työnteosta koitti erän lopulla, kun TuTo pääsi hyökkäämään kolmella kahta vastaan. Forsell ja Jalava pelasivat kiekon keskelle Markku Vuorisalolle, joka malttoi hienosti odottaa Danielssonin ratkaisua ja nosti lopulta kiekon hallitusti verkkoon. Tämän jälkeen Kai Syväsalmella oli vielä tilaisuus lisätä johtoa, mutta laukaus oli helppo torjuttava Danielssonille.

Vuorovesi kääntyy

Toisessa erässä maaleista vastasi Sport. Alun perusteella tätä ei olisi uskonut, sillä kotijoukkue saneli avausminuuttien tahtia. Tobias Kauppisella oli kaksikin paikkaa heti erän alussa ja pian tämän jälkeen TuTo pääsi jälleen ylivoimalle, kun Markus Jämsä otti illan toisen jäähynsä. Kiekko pyöri kuitenkin jäähyn aikana yhtä paljon Tuton kuin Sportin kenttäpäädyssä. Jäähyn jälkeen Ville Luoman hieno syöttö lähetti Ville Aaltosen puolittaiseen läpiajoon, mutta tämän laukaus suuntautui suoraan Danielssonin syliin.

Kun TuTo ei pystynyt hyödyntämään etsikkoaikaansa, iski vuorostaan Sport. Hieman ennen erän puoliväliä Vjatsheslav Fandul sai kiekon hieman varkain TuTo-päädyssä ja sai sekunnin aikaa katsoa mihin ampua. Se riitti, ja Fandulin laukaus painui ohi TuTo-maalia vartioineen nuoren Kim Törnströmin.

Sport sai tasoituksestaan lisää virtaa ja Törnström puolestaan vaikutti hieman hermostuneelta. Niinpä pian tapahtui se, mitä osa katsojista aavistelikin ja Törnströmin ilta synkkeni. Vesa Myllyaho ampui kiekon kohti TuTo-maalia hieman ennen siniviivaa ja peliväline löytyi ylänurkasta. Laukaus lähti täysin ilman maskia ja meni Törnströmin piikkiin. TuTo-valmennuksen reaktio oli helppo arvata, ja maalin luistelikin tämän jälkeen Timo Kinnunen.

Kinnunen pääsi heti tositoimiin, kun Kalle Mattila pääsi läpiajoon maalia seuranneella minuutilla. Mattila yritti ujuttaa kiekkoa längistä sisään, mutta Kinnunen oli hereillä. Sport pääsi myös illan ensimmäisen kerran ylivoimalle Pulliaisen jäähyn aikana, mutta laukaukset loistivat poissaolollaan. Jäähyn loputtua TuTon viisikko levisi kuin Jokisen eväät ja Fandul pääsi Kinnusen kanssa nokikkain. Fandul oli vähällä onnistua ja ehti jo tuulettamaan maaliakin, mutta kiekko jäi kuin jäikin Kinnusen suojiin.

TuTolle tarjottiin erän lopussa loistotilaisuutta kuitata peli tasoihin, kun Sportin Oskari Osala ja Suonpää ottivat päällekkäiset jäähyt. Tamminen reagoi tähän ottamalla aikalisän ja Sportin alivoima olikin onnistunutta. Erätauolle siirryttiinkin vieraiden johdossa.

Sport kuittaa pisteet

Kolmas erä alkoi vauhdilla. TuTolla oli hieman yv-aikaa jäljellä toisen erän lopun jäljiltä, mutta maalin iskikin Sport. Aniket Dhapdale heitti kiekon kohti maalia ja Kinnunen hörppäsi sutaisun haaroista sisään. Isäntien kuitti tuli kuitenkin nopeasti, kun Sport-pakisto uinahti ja Tapio Laakso pääsi läheltä iskemään kiekon Sport-maaliin.

Maalien tekeminen ei päättynyt tähän. Sportin Jussi Heikkinen oli kahden tutolaisen puristuksessa, mutta se ei miestä haitannut. Rystylaukaus vaikeasta asennosta yllätti Kinnusen ja kiekko painui maalin takaylänurkkaan. Tästä ei TuTo enää toipunut. Lopun painostus jäi näennäiseksi ja Sport pystyi puolustamaan johtoasemaansa ilman valtavia vaikeuksia.

TuTo otti lopussa vielä Kinnusen pois maaliltaan ja haki kavennusta ilman maalivahtia. Yritys ei onnistunut, ja Fandul pääsi kaunistelemaan tilastoja illan toisella maalillaan. Pirteän esityksen myötä irtosi kehuja myös Tammiselta.

- Fandulin heräämisestä olen mielissäni. Tunnen herran jo pitkältä ajalta ja hän oli meidän kesän ykköshankinta. Hän aloitti häikäisevästi ja sen vaipui tuollaiseen ”slaavi-uneen” ja on nyt sitten heräämässä, kuten kokeneet pelaajat yleensä ennen kevättä.

- Arvostan näiden veljien taistelumoraalia tänään. Danielsson pelasi hyvin silloin kun sitä eniten tarvittiin, jatkoi ”Tami” ja kertoi arvostavansa voittoa varsinkin poissaolot huomioiden. Myös lisävahvistusta on joukkueeseen vielä luvassa.

- Westerback oli kuumeessa, Nabb oli kuumeessa, Pajuluoma oli kuumeessa. Ennen kuin maanantai on ummessa niin me hommataan tuohon yksi pakki peräpäähän, semmoinen joka on hyvä ampumaan ja jolla on varmemmat kädet. Sitten kun Allen vielä toipuu nivusvammastaan, niin meillä on sellainen pakisto jolla tätä sarjaa voi pelata.

TuTo-valmentaja Ismo Lehkonen ei turhia selitellyt. Pisteet olisivat tarpeen, mutta nykyesityksillä niitä ei ole luvassa.

- Parempi joukkue voitti. Me ei pelata tällä hetkellä voittavaa jääkiekkoa. Kymmenen peliä jäljellä ja mielenkiintoisia aikoja. Kaikki mahdollisuudet on sijoituksen suhteen auki. Jos meinataan pitää sijoitus tai nousta ylöspäin, niin silloin pitää alkaa tulemaan voittoja. Jos niitä ei tule niin saatetaan joutua jopa karsintoihin.

Maalivahtipeli oli TuTon akilleen kantapää – jälleen kerran. Lehkonen ei kuitenkaan alkanut ruoskimaan maalivahtejaan lehdistötilaisuudessa enemmälti, vaikka aihetta olisi ollutkin.

- No, sitä tää on ollut koko kauden. Sama juttu oli Kokkolassa. Oli 19 minuuttia pelattu niin ne sai ekan laukauksen. Se oli tuhannen taalan paikka ja pesä. Tää on tätä. Etiäpäin, sanoi mummo lumessa, vaikka raskasta onkin, lopetti Lehkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle