Suomi juhli venäläisten kustannuksella − Karviselle kaksi maalia
Suomen Naisleijonat sai vihdoin maalihanat auki. Ottelussa Venäjän olympiaurheilijoita vastaan punavalo välähti peräti viisi kertaa. Johtotähtenä hääri Michelle Karvinen kahdella maalilla.
Venäjän olympiaurheilijat astelivat jäälle.
Annina Rajahuhta rouhi laidassa.
Kokenut Riikka Välilä kaapi aloitusvoittoja.
Venäjän OU:n maalille ei noin vain asteltu.
Michelle Karvinen onnistui ensimmäisenä maalinteossa.
Katsomossa oli runsaasti suomalaista väriä.
Michelle Karvinen iski heti toisen erän alkuun jo toisen maalinsa.
Noora Räty sai tänään venyä parhaimpaansa − venäläiset saivat yhden maalin aikaiseksi.
Venäläisillä oli runsaasti omia kannatusjoukkoja, ja jopa cheerleadereita, hallissa.
Riikka Välilä purjehti toisessa erässä Venäjän OU:n päätyyn...
...ja iski komean osuman.
Noora Tulus kamppaili kiekosta.
Venäläiset saivat kolmannessa erässä kavennettua, mutta se ei auttanut kun Suomi voitti ottelun lukemin 5−1.
Ihanaa, Leijonat, ihanaa! Suomelle kaksoisvoitto tämän päivän peleistä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Suurlupaus Sanni Vanhanen jatkaa uraansa Brynäsissä
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | Muut Sarjat | 17.5.2024 16:52
Uutinen
Naisleijonapuolustaja Krista Parkkonen vaihtaa yliopistoa
MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 14.5.2024 6:13
Uutinen
Naisleijonat leireilee Vierumäellä, monelle uudelle kasvolle näyttöpaikka
MAAJOUKKUE | 12.5.2024 12:49