Ylivoimat ratkaisivat Talvisalossa – SaPKo kaatoi IPK:n
SaPKo nappasi kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa, kun se kaatoi IPK:n Talvisalossa keskiviikkona 6-3.
SaPKo lähti hakemaan ensimmäistä täyttä kolmen pisteen voittoa.
Joona Monto otti jäähyn jo ensimmäisen minuutin aikana.
Kotijoukkue avasi kuitenkin maalihanat. Osuma oli Oskari Siikin kauden ensimmäinen.
Avauserässä SaPKo vyörytti hyökkäyksiä vierasjoukkueen puolustusalueelle jatkuvalla syötöllä.
Iiro Sulinilla ja Mikko Lahtelalla...
...sekä Toni Henttosella ja Tatu Kokkolalla oli taisteluilmeet kohdillaan.
Mikko Lahtela sivalsi pässipaidat jo 3-0-johtoon Niklas Salon namupassista. Sekös ilahdutti tutkaparia.
Karhupaidat pääsivät toisessa erässä otteluun mukaan ja SaPKo joutui ajoittain altavastaajaksi.
Aleksi Hämäläinen avasi iisalmelaisten maalihanat.
Iisalmelainen kerrosleipä pässinlihalla.
Päätöserä valmis alkamaan.
IPK haki vimmatusti kavennusta.
Pelin intensiteetti kasvoi kolmannessa erässä.
Topi Piipponen toi vierailijat maalin päähän ylivoimalla. Ottelussa nähtiin viisi erikoistilanneosumaa.
Juha Virtanen ei voinut käsittää saamaansa kaksiminuuttista.
IPK:n takaa-ajosta huolimatta kiekko pyöri vierailijoiden päädyssä.
Loppulukemat 6-3 tyhjiin viimeisteli Rasmus Hämäläinen.
Kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto maistui ainakin Matias Lainiolle.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
SS: Hurjat pisteet takonut Ring suuntaa IPK:sta Liigaan, uusi iisalmelaiskäskijä saapuu Joensuusta
MESTIS | 22.4.2024 11:22
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: IPK ensimmäistä kertaa mestaruuteen – Kohonen nollasi Ketterän
MESTIS | 20.4.2024 19:28
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: Ketterä nousi kahdesti kahden maalin takaa rinnalle ja lopulta ohi – mestaruus ratkeaa seitsemännessä ottelussa
MESTIS | 18.4.2024 21:07