TPS nuoret päättivät kautensa mitaliin – Ässät kaatui pronssiottelussa murskalukemin

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
TPS U20-joukkue voitti pronssia kotonaan, kun se kaatoi Ässät selkein 7–3-lukemin. Kotijoukkue yritti monta kertaa karata, mutta Ässät sinnitteli mukana. Viimeiselle viidelle minuutille TPS kuitenkin kaivoi uuden vaihteen silmään ja porilaisten selkäranka katkesi.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pronssimitalit odottivat uusia omistajiaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tuumaakaan ei annettu periksi.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue siirtyi ensimmäisessä erässä jo kahden maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aaron Hakalan maila taipui hänen virittäessään laukaustaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Muutama kovempikin taklaus nähtiin.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS fanikatsomossa näytti olevan hyvä meno.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ässät ohitti Noa Valin ensimmäisen kerran toisessa erässä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Turkulaiset eivät tästä lannistuneet, vaan iskivät heti perään kaksi pikamaalia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ottelussa pelasi useampi Liigasta tuttu pelaaja.
Kuva © Tiia Mahkonen
Eero Niemi iski illan toisensa ja toi vieraat taas maalin päähän.
Kuva © Tiia Mahkonen
Romi Huunosen käsilläseisonnat eivät auttaneet.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS iski viimeiseen viiteen minuuttiin kolme maalia ja pääsi päättämään kautensa juhlallisiin tunnelmiin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ässien leirissä tunnelma ei ollut yhtä korkealla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kapteeni Juuso Saarinen jakoi joukkuekavereillensa mitalit.
Kuva © Tiia Mahkonen
Oli joukkuekuvan aika.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pelaajat halusivat vielä muutamia kaverikuvia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Muutama viikko sitten Ässät passitti Liigan puolella TPS:n kesälomalle, joten sieltä tulleet pelaajat olivat varmasti mielissään, kun saivat lopulta kaataa nimenomaan Ässät pronssipelissä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aron Kiviharjun maila lähti uudelle omistajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41

Lue myös