HIFK katkaisi tappioputkensa kaatamalla JYPin kotonaan – punapaidoilla kaksi uutta maalintekijää
Tappioputkeen ajautunut HIFK sai vieraita Jyväskylästä, kun JYP saapui pelaamaan pisteistä Helsinkiin. Leo Komarov sekä Trent Bourque iskivät ensimmäiset maalinsa HIFK-paidassa, kun kotijoukkue kaatoi vieraat numeroin 5−2.
Missä meidän IFK? Kotijoukkueen kannattajilta nähtiin protesti ottelun alussa.
Mikko Perttu pelasi ottelussa jääpallostakin tutulla leukasuojalla.
Julius Nättinen vei HIFK:n 1−0-johtoon avauserässä.
Toisessa päädyssä Juuso Vainio yritti maalintekoa.
Toisessa erässä Aleksanteri Kaskimäki vei läpiajosta kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle.
Leo Komarov survoi maalin edestä ensimmäisen maalinsa HIFK-paidassa.
Julius Nättinen laukoi pienestä kulmasta, mutta kiekko ei päätynyt maaliin ohi Veini Vehviläisen.
JYP tuli kahden maalin päähän päätöserän alussa. Maalintekijänä kunnostautui Jerry Turkulainen.
HIFK:n uusin vahvistus Trent Bourque osui debyytissään ja kotijoukkue johti jälleen kolmella maalilla.
Loppunumerot Helsingin Jäähallissa olivat lopulta 5−2 kotijoukkueen eduksi.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK väänsi viimein voiton Nokia-areenalta
LIIGA | 20.9.2024 22:34
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
Kiekko-Espoo haki pisteet Mikkelistä
LIIGA | 18.9.2024 22:13
Ilves avasi liigakauden kotivoitolla − Daniel Gazda nousi ratkaisijaksi
LIIGA | 18.9.2024 21:41
- 1 / 1360
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Uutinen
Liiga-kausi 2023−24: Median mestarisuosikit HIFK ja Ilves floppasivat – Jukurien pirteä kausi yllätti
LIIGA | 10.7.2024 12:00
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33