Maalivahtien kaksinkamppailu lauantai-illassa

LIIGA / Ennakko
HPK:n maalilla voi lauantaina olla taas ruuhkaa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kohtaavat HPK ja Tappara lähtevät taistelemaan pisteistä jännittävissä tunnelmissa. Tasaisia otteluita alkukaudella pelannut Tappara oli nousuvireessä, kunnes Ville Niemisen tähdittämä Lukko katkaisi voittoputken. Kerho on puolestaan pelannut mollivoittoisesti yhden pisteen putkessa viimeiset ottelunsa.

Edellisen vuoden kohtaamisissa HPK oli parempi voittamalla kolme ottelua Tapparan kahta vastaan. Kauden päätteeksi Tapparalle ripustettiin kuitenkin hopeamitalit kaulaan Kerhon jäädessä kahdeksanneksi.

Molempien joukkueiden edellisen kauden päätti Kärpät. Kerhon hienon loppukirin Kärpät päätti pudotuspelissä puhtaalla pelillä neljässä ottelussa. Tapparan Kärpät löi klassikoksi muodostuneen ottelusarjan seitsemännen ottelun jatkoajalla.

HPK on pelannut kauden alussa tasaisia pelejä, mutta mukana on ollut kärppäpeliä lukuunottamatta huonoja eriä, joiden aikana vastustajat ovat armotta rankaisseet.

HPK ei ole saanut puristettua parastaan irti

Sijalla 11. majaileva joukkue ei ole onnistunut ottamaan tärkeitä lisäpisteitä otteluissa, jotka ovat varsinaisen peliajan jälkeen päättyneet tasan. KalPa vei Kuopiossa lisäpisteen voittomaalikilpailussa ja Ässät ratkaisi heti jatkoajan alussa Hämeenlinnassa.

Joukkue on kärkisijoilla päästetyissä maaleissa, muttei ole kuitenkaan kaatunut maalivahtipeliin. Mukaan on mahtunut eriä, jolloin kenttäpeli on ollut sekaisin ja vastustaja on saanut pörrätä vapaasti maalilla puolustuksen juostessa perässä. Kärppiä vastaan pelatussa pelissä loistanut, tehot 3+1 latonut Zach Hamill ei ole onnistunut kyseisen ottelun jälkeen. Hyvästä yrityksestä huolimatta tulos on ollut kahdessa viimeisessä ottelussa ainoastaan jäähy per ottelu.

Kerho kaipaa eniten nimenomaan tasaisuutta. Vauhtia ja osaamista joukkueessa on. Keskiviikkona joukkue pitikin vapaapäivän sijasta tiukan harjoituspäivän asenteen palauttamiseksi oikealle tasolle.

Joukkueen harjoituksissa painopiste onkin laitettu työntekoon, jossa jokaisella on vastuu joukkueen onnistumisesta.

Tapparalla voittoputki katkesi Raumalla

Päävalmentaja Jussi Tapolan ohjastama joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruuden nälkää. Joukkueen peleissä ei ole juuri maaleilla juhlittu. Onnistuneen puolustus- sekä maalivahtipelin ansiosta joukkue on kuitenkin sarjataulukon yläpäässä. Juha Metsolalle ei ole huonoja hetkiä tullut.

Tapparan tehomiehet Pekka Jormakka ja Teemu Aalto, sekä ensimmäistä kauttaan joukkueessa pelaava David Kolomatis eivät ole tilastojen kärjessä, mutta joukkue on menestynyt. Ykkösketjun Josh Greenin ja Kristian Kuuselan tulisi kuitenkin laittaa maalipyssynsä kuntoon ja välttää rangaistusaitiossa istumista. Nyt maalinteko vastuu on liian kapeilla harteilla.

Taistelu Hämeen herruudesta jatkuu lauantaina. Ilves kävi aikaisemmin hakemassa pisteet Kerholta. HPK:lta vaaditaan taas 60 minuutin keskittynyttä suoritusta kolmen pisteen ottamiseksi. Varmaa kuitenkin on, ettei kauden huonoimman pelin tiistaina kotiyleisönsä edessä pelannut joukkue päästä Tapparaa helpolla.

HPK:lta sivussa ottelusta ovat varmuudella loukkaantumisestaan toipuva Petteri Nikkilä sekä A-nuorten mukana viikonlopun pelaavat Markus Haapanen ja Joni Tuulola. Valmentaja Vesa Viitakosken mukaan Tuulola pelaa viikkoa aikaisemmin sovitusti A-nuorten mukana ylivoimaminuuttien ja ison peliajan saamiseksi sekä palaa tulevana tiistaina taas edustusjoukkueen mukaan.

Ossi-Petteri Grönholm palaa pelaavaan kokoonpanoon. Kolmos- ja nelosketjujen suhteen pieniä muutoksia voi tulla pienten loukkaantumisten mukaan. Jokereista lainalle hankittu Saku Salminen on yksi mahdollisista kokoonpanoon kuntoutuvista pelaajista.

Seuraa Heitä

Joonas Vihko #20 |

Laitahyökkääjä

Ässät ottelun jälkeen on joukkueen kapteeni peräänkuuluttanut joukkueelta vastuuta ja kovaa tekemistä. Minkälaisen esimerkin Vihko antaa, ja onnistuuko kääntämään joukkueen tekemisen suunnan?

Pekka Jormakka #25 | JYP

Laitahyökkääjä

Green ja Kuusela eivät ole päässeet sille tasolle jota ykkösketjussa pelaavilta konkareilta on lupa odottaa. Ratkaiseeko Jormakka Hämeenlinnassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle