Pelicansin viikko ei ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan, sillä lauantain otteluun lahtelaiset lähtevät allaan kaksi tappiota. Keskiviikkona Ilves kuritti siipirikkoista lahtelaisjoukkuetta kirkkain 4-0-lukemin. Perjantain ottelussa SaiPaa vastaan pussinokat saivat kuitenkin räpylää oven väliin ja mukaan tarttui yksi piste voittomaalikilpailusta.
Lukuisista loukkaantumisista kärsivä Pelicans ei kuitenkaan pelillisesti ainakaan perjantaina rypenyt suossa, vaikka lopputulos ei mieltä paljoa lämmittänyt. Ensimmäisen erän jälkeen pussinokat johtivat ottelua 2-1 Tommi Paakkolanvaaran maaleilla.
Jalustalle nostettakoon myös korvaamatonta esityötä tehnyt Jordan Smotherman, jolle kirjattiin syöttöpiste jokaiseen lahtelaisten kolmeen maaliin.
Pelicansin kokoonpanosta kannattaa ottaa muistiin myös nimet Hannes Björninen ja Taavi Vartiainen. Lahden omat pojat ovat hyödyntäneet mahdollisuutensa edustusjoukkueessa varsin kypsästi. Hyökkäysosaston ollessa vajavainen, on sekä Björnisellä että Vartiaisella lähes takuu varma paikka kokoonpanosta.
Lahteen vierailulle saapuvalla Tapparalla on tältä viikolta ennen lauantain ottelua allaan vain torstainen reissu Poriin. Ässien nenän edestä kolme pistettä napannut Tappara saapunee siis Lahteen varsin virkein jaloin.
Torstain ottelussa Tapparan onnistui katkaista neljän ottelun pituiseksi venähteen tappioputkensa. Puhdas 3-0-vierasvoitto saattaa heikon alkukauden pelanneelle, kahden edelliskauden hopeajoukkueelle olla pisteiden ohella tärkeä tekijä myös itseluottamuksen kannalta.
Vaikkei yksi voitto taianomaisesti kaikkea muutakaan, on pienimuotoisen apinan harteilta pudottaminen varmasti tärkeä asia henkisen pelin kannalta.
Lauantai-illan kamppailuun lähdettäessa Pelicans löytyy sarjataulukosta sijalta yksitoista, Tappara heti alapuolelta sijalta kaksitoista. Saman verran otteluita pelanneina lahtelaiset ovat alkukaudelta onnistuneet haalimaan tililleen yhden pisteen enemmän.