Kumman ongelma helpottaa

LIIGA / Ennakko
Kisapuiston illassa kohtaavat SaiPa ja HIFK ovat molemmat ongelmissa. SaiPalla on maalivahtiongelma ja HIFK:lla maalinteko-ongelma. Se kumman ongelma ratkeaa on vahvoilla ottelun voittajaksi.

Kuntokäyrät

Kun katsoo vierasjoukkue HIFK:n materiaalia, niin on vaikea uskoa joukkueen viimeaikaisten pelien tuloksia. Helsinkiläisten viidestä viimeisestä voittoon on päättynyt vain yksi ja sekin pahasti alavireisestä Lukosta.

Syy heikkoihin otteisiin on joukkueen pelin ailahteleminen. Hyvää hetkeä seuraa heikko vaihe ja jo pelkästään ehjän erän pelaaminen on HIFK:lle ajoittain ylivoimaista.

SaiPa on saanut raavittua viime peleistään pisteitä, mutta edellisestä kolmen pisteen voitosta on vierähtänyt jo melkoinen tovi. Kolme pistettä on viimeksi kolahtanut keltamustien laariin juuri HIFK:ta vastaan, kun SaiPa kävi pelaamassa erinomaisen vieraspelin Helsingissä.

Jos on HIFK:n pelaaminen ailahdellut, niin sitä se on tehnyt myös SaiPalla. Vain kerran SaiPa on pystynyt ottamaan kaksi perättäistä voittoa. Ja nekin molemmat vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Ratkaisun paikat

Ennen kauden alkua hyökkäyksen kädettömyyttä pidettiin suurimpana ongelmana, mutta juuri hyökkäys on varsin yllättäen ollut joukkueen kenties parhaiten onnistunut osa-alue. Pahiten on pettänyt maalivahtipeli. SaiPalla on maalivahtiongelma.

Jere Myllyniemi ei ole tällä hetkellä pelillisesti lähellekään sitä tasoa, mitä SM-liigan ykkösmaalivahdin pitäisi olla. Helppoja maaleja menee aivan liikaa ja jos maalivahdin torjuntaprosentti on alle yhdeksänkymmenen, ei voi puhua hyvästä maalivahdista.

SaiPa tarvitsee voittaakseen hyvää maalivahtipeliä ja tällä hetkellä joukkueen maalivahdeista ei näytä löytyvän tasaisesti ja varmasti suorittavaa miestä. Epävarma tilanne maalin suulla luo rauhattomuutta koko joukkueen pelaamiseen ja tämän takia viisikkopelaaminen ei kestä kasassa varsinkaan omalla alueella pelattaessa. Kiekkoa yritetään riistää nopeasti pois vastustajalta ja sen seurauksena puolustuspelaaminen hajoaa.


Jere Myllyniemi on torjunut epävarmasti ja ihmekös tuo, kun silmät kiinni maalilla touhuaa.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

SaiPan maalivahtiongelma ja vastustaja HIFK:n maalinteko-ongelma luovat varsin mielenkiintoiset lähtökohdat tiistai-illan taistoon. HIFK on pystynyt hetkittäin hallitsemaan pelejään mielin määrin ja luomaan tukuttain maalipaikkoja, viimeistely on kuitenkin ollut kaukana tehokkaasta.

Pelin voittajaksi onkin helppo ennustaa se joukkue, joka saa oman ongelmansa ratkaistuksi. Löytyykö SaiPan maalinsuulle varmuutta, vai pistääkö HIFK:n nimekäs hyökkääjistö Kisapuiston verkot tötterölle?

Kokoonpanot

SaiPan loukkaantumistilanne on hyvä, sillä ainoastaan lievästä selkävaivasta kärsivän Elmeri Kaksosen pelaaminen on epävarmaa. Muuten joukkue on kokonaisuudessaan terve.

HIFK:n merkittävin poissaolija on ykkösmaalivahti Juuso Riksman, jonka lonkkavaiva on päättämässä maalivahdin kauden. Muita sivussa olijoita ovat Turo Järvinen ja Markus Kankaanperä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Jarno Koskiranta 2 2 4
2.Brian Salcido 0 3 3
3.Jesse Saarinen 1 2 3
4.Ville Koho 0 3 3
5.Jesse Mankinen 2 1 3
HIFK M S P
1.Mikael Granlund 1 4 5
2.Janne Pesonen 1 3 4
3.Markus Granlund 3 1 4
4.Mikko Kurvinen 0 2 2
5.Petteri Wirtanen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle